Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI lisäsi tohtori Ruja Ignatovan viime kesänä kymmenen etsityimmän rikolliskarkurin listalle heti huumekauppiaiden ja murhaajien jatkoksi. Hän on edelleen listan ainoa varsinainen talousrikollinen, ainoa eurooppalainen ja ainoa nainen.
Saksalaisessa dokumentissa Cryptoqueen (2022) kerrataan tiiviisti, kuinka kohta kuusi vuotta kateissa ollut Ignatova (s. 1980) oikein päätyi tälle legendaariselle wanted-listalle.
Laajasta julkisuudesta tiedetään jo, että viranomaisten mukaan hän johti kansainvälistä pyramidipeliä, jolla äkkirikkauksista haaveilevilta hyväuskoisilta huijattiin muutamassa vuodessa vähintään neljä miljardia euroa. Summaa kartuttivat viime vuosikymmenen puolivälissä kymmenillä miljoonilla myös tuhannet suomalaiset.
Mutta johtiko Ignatova Onecoin-nimistä yritystä sittenkään niin yksinvaltaisesti kuin on annettu ymmärtää?
Saksalaisen Johan von Mirbachin dokumentissa ehdotetaan, että kansainvälisen huijauksen takapiruna olisi ollut suurempia voimia ja kansainvälisestä yksityisoikeudesta väitellyt Ignatova olisi ollut heidän palveluksessaan.
Varmaa on se, että Bulgariassa syntynyt ja Saksassa varttunut Ignatova oli Onecoinin kasvot: brändin henkilöitymä ja kryptokuningatar.
Onecoin toimi myös Suomessa. Maajohtaja Tommi Vuorinen esitteli yritystä Äänekoskella huhtikuussa 2014. Vuorinen on mukana Cryptoqueen-dokumentissa.
Onecoin ei ollut kryptovaluutta mutta siihen sen menestys dokumentin mukaan kuitenkin paljolti perustui. Se vetosi niihin, joilta satumaisten tarinoiden Bitcoin oli mennyt ohi. ”Tämä on seuraava tilaisuus. Jos menetätte senkin, oma vikanne”, tiivistää Onecoinia jo varhain tutkinut bulgarialainen toimittaja, joka muistaa hämmästelleensä tyhjästä ilmaantunutta Ignatovaa.
Kuka on tämä yrittäjä, jolla on varaa ostaa pääkaupunki Sofian keskustasta neljän ja viiden miljoonan euron talot?
Karismaattisen Ignatovan persoonaa avaa dokumentissa parhaiten islantilainen malli ja mediapersoona Ásdís Rán Gunnarsdóttir, joka sanoo olleensa myös ystävänsä tyylikonsultti ja valmentaja. Hänen siivellään poiketaan muuan muassa Ignatovan hulppeisiin juhliin, huvijahtiin ja merenrantahuvilaan.
Dokumentin ytimessä ovat silti Onecoinin yritysvaiheet, joita kommentoivat toimittajat ja taloustieteilijät sekä myös kaksi vanhaa työntekijää, joista toinen on Luxemburgin salaisen poliisin entinen operatiivinen johtaja. Ja vilahtaa dokumentissa kaksi suomalaistakin, joista toisen mielestä Onecoin ei huijannut ketään.
Monien käänteiden dokumentti olisi vielä parempi, jos huijatut saisivat enemmän puheaikaa ja jos puolentoista tunnin Cryptoqueen esitettäisiin pätkimättä.
Nyt se on jaettu neljään osaan, joista kaksi esitetään tänään torstaina ja kaksi ensi viikon torstaina. Sarja on jo katsottavissa kokonaan Yle Areenassa.
Cryptoqueen, TV1 klo 23.10 ja 23.35 sekä Yle Areena.