Räppäri Pikku G:n juhlakonsertti innosti nostalgiannälkäistä vappuyleisöä

Artistin 20-vuotista taivalta juhlistava konsertti oli sisäsiisti live-kokemus. Keikkaa kannattelivat nostalgia-arvo ja hyväntahtoinen ilmapiiri.

Räppäri Pikku G esiintyi kevään ainoalla keikallaan Tavastialla vappuaattona.

| Päivitetty

Pikku G Tavastialla 30.4.2023.

Juuri 16 vuotta täyttänyt Pikku G maalaili toukokuussa 2003 ilmestyneen Räjähdysvaara-albuminsa nimikkokappaleessa, että ”pyllyt heiluu ja päät nyökkää”, ja ”kaikki messis nyt lavan eteen hyökkää”.

Nykyään Pikku G eli Henri Vähäkainu on 36-vuotias. Hänen teininä kirjoittamiaan sanoja huusi vappuaattona koko Tavastia, joka oli tungokseen asti täynnä ihmisiä.

Tavastialla juhlistettiin Pikku G:n kaksi vuosikymmentä kestänyttä uraa.

Poikkeuksellisen nuorena levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa tehneen artistin debyyttialbumi Räjähdysvaara oli vuoden 2003 myydyin äänite. Myös vuonna 2004 ilmestynyt Suora lähetys -levy ylsi kiitettävään suosioon.

Sittemmin muun muassa teknologiayrittäjänä uraa tehnyt artisti palasi keikkalavoille vuonna 2017 ja julkaisi viimeisimmän albuminsa Kilometrit vuonna 2019.

Tavastialla juhlistettiin Pikku G:n kaksi vuosikymmentä kestänyttä uraa.

Teknisesti hääppöiseksi räppäriksi Pikku G:tä ei voi sanoa. Kun hän veisteli ”Kaisa on mua vuotta vanhempi, seki kuuntelee räppii / kantaa mukana cäppii ja on vaan niin nätti” kappaleessaan Shala-la-la vuonna 2003, kömpelöhköt riimit kuuluivat ikään.

16 vuotta myöhemmin julkaistulla Kilometrit-albumilla artisti tuntui edelleen luottavan yksinkertaisiin loppusointuihin: ”Sillä yhtäkkii otitki must kii ja kuiskasit nyt mentiin”, hän sanaili Pantomiimi-kappaleessa.

Molemmat kappaleet kuultiin Tavastialla vappuaattona, mutta Pikku G:n verbaalinen taituruus ei ollut se, mitä yleisö oli saapunut paikan päälle arvioimaan.

Artistin 20-vuotista taivalta juhlistava konsepti istui kuplivan nousuhumalaisiin vappuetkoihin nostalgia-arvonsa ja hyväntahtoisen ilmapiirinsä vuoksi.

Kaikkien aikojen myydyin kotimainen hiphop-levy todisti ikuisen kantokykynsä, sillä Räjähdysvaaran ikivihreät, kuten melodramaattinen Romeo ja Julia tai hellyttävän optimistinen Kaikki baunssaa, saivat koko Tavastian no, baunssaamaan. Uusimmalta levyltä esitetyt Mitä sulle jää ja Solmussa muistuttivat, ettei Pikku G:n suosio perustu yksinomaan teiniaikojen menestykseen. Tarttuvia listahittejä on luotu lähivuosinakin.

Tavastian juhlakeikka osoitti, ettei Pikku G:n (edessä) suosio perustu yksinomaan teiniaikojen menestykseen. Kuvassa vasemmalla Janne Halmela.

Juontaja Jussi Heikelä ja muun muassa rap-artistina tunnettu Miika Särmäkari esittivät vuonna 2019 Ylen Heikelä ja Särre viihteellä -sarjassa kysymyksen: onko räp uusi iskelmä? Särmäkari totesi nykyräppiin työnnetyn lukuisia iskelmälle tyypillisiä ominaisuuksia, kuten rockia ja tunteikasta balladia. Lisäksi hänen mukaansa räpin tulisi herättää koko kansassa tunteita ollakseen vertailukelpoista iskelmämusiikin kanssa.

Näitä mittatikkuja vasten tarkasteltuna Pikku G:n vappuaattona tarjoilema sisäsiisti live-kokemus ei kauas iskelmästä sijoittunut. Tavastia tuskin edustaa koko kansaa, mutta Pikku G:n tunteisiin vetoamisen onnistumisprosentti oli omassa kontekstissaan hyvin lähellä sataa.

Rennon rempseä bändi säesti Pikku G:n positiivisia riimejä ja revitteli maltillisesti sekoittaen tuttuihin biitteihin rokahtavia elementtejä samalla, kun kypsään aikuisikään ehtineet Räjähdysvaaran fanit juhlivat innokkaasti mutta hyvätapaisesti.

Keikan vierailijat herättivät yleisössä estottoman ihastuneita reaktioita: Ani vastaanotettiin energisesti, Behm hartaan kunnioittavasti, Samuli Edelmann suorastaan syleilevästi. Yllätysvieras Juha Tapion nimeä kiljuttiin koko tämän esityksen ajan.

Itsestään selvänä loppuhuipennuksena toimi Räjähdysvaaran suurin hitti Me ollaan nuoriso, joka yleisön itsepintaisen ”we want more” -mekastuksen myötä esitettiin kahteen kertaan. Näin hilpeän yhteislaulun jäljiltä silmin nähden tyytyväinen väkijoukko saateltiin viileään vappuiltaan.

Oikaisu 3.5. kello 10.06: Korjattu arvion kuvatekstiä. Kuvassa ei ole Juha Tapio vaan Janne Halmela.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat