Joulukuun 7. päivän iltana vuonna 1955 kemiläinen Elli Immo oli kävelemässä kotiinsa. Hän oli ollut viettämässä aikaa kaupungilla ystävänsä kanssa. Kotiin asti Immo ei koskaan päässyt, sillä joku kävi hänen kimppuunsa matkan aikana.
Seuraavana päivänä koululainen löysi tienposkesta Immon ruumiin. Myöhemmin selvisi traaginen yksityiskohta: Immon äiti oli kulkenut myöhään illalla samaa reittiä tyttärensä ruumiin ohi, muttei ollut havainnut sitä pimeässä.
Elli Immo (1935–1955)
Hyppäys reilut kuusikymmentä vuotta eteenpäin. Dekkarikirjailija Elina Backman ja kirjailija-toimittaja Heidi Holmavuo tekevät Ratkaisemattomat-äänikirjasarjaa arvoituksellisista rikostapauksista.
Yksi jakso käsittelee Immon tapausta. Ratkaisemattomaksi jääneeseen murhaan perehtyessään Backman ja Holmavuo huomaavat, että todennäköisen syyllisen löytäminen on edelleen mahdollista, ja sen he myös tekevät.
Näistä asemista alkaa C Moren uusi neliosainen true crime -sarja Vaiettu murha: Elli Immo. True crimen suosiosta kertoo jotain se, että sama tapaus kelpaa samojen tekijöiden tekemänä aiheeksi niin äänikirjalle kuin dokumenttisarjallekin.
Toki Immon tapaukseen liittyy paljon mieltä kutkuttavia yksityiskohtia. Sarjan nimi viittaa keskeisimpään oletukseen: murhan tekijästä oli jo aikanaan epäily ellei jopa tieto, mutta syystä tai toisesta siitä vaiettiin. Poliisitutkinta jätti tärkeitä asioita huomiotta.
Mielenkiintoa lisää sekin, että laajasti tunnettu Kyllikki Saaren murha tapahtui vain pari vuotta ennen Immon surmaa. Miksi kemiläistytön kuolema ”unohtui”, kun taas Saaren hautajaisiin osallistui parikymmentätuhatta ihmistä?
Backmanin ja Holmavuon päätelmä on, että Immo unohdettiin, koska tapausta ei haluttu selvittää. Kyse olisi tekijän suojelusta.
Yritystä selvitykseen on ollut toki aiemminkin. Muun muassa 1970-luvulla joukko eläköityneitä poliiseja vaati tapauksen kunnollista tutkimista. Silloinkin suut pysyivät enimmäkseen supussa, eikä läpimurtoa tapahtunut.
”Saan nikkeliä kalloon, jos puhun, mitä tiedän”, sanoi esimerkiksi poliisilaitosten entinen vanginvartija 1970-luvulla.
Lopulta joku aina puhuu, ja niin kävi myös Backmanin ja Holmavuon tutkimuksissa.
Vaiettu murha: Elli Immo -sarjan näkökulma poikkeaa keskiverto rikostapausdokkarista siinä, että se keskittyy yllättävän paljon Backmanin ja Holmavuon tutkimusprosessiin ja tutkimusten kulkuun.
Syy on selvä: kaksikon uuttera tutkimus tuottaa tulosta, ja he löytävät seikkoja, joiden perusteella poliisi avaa tutkimuksen uudestaan. Se lienee tavoite, joka kunnianhimoisimmilla true crime -sarjoilla usein on.
Kääntöpuolena on se, että tutkimusprosessiin keskittyminen tuottaa sarjaan löysää fiilistelyä. Meitä on toki moneen junaan, mutta itse kaipaan true crime -dokumentilta rikostapauksen perinpohjaista ruotimista, en ylimääräistä tunnelmointia ja oman sisäisen äänen reflektointia kameralle.
Tunnespekulaatio vie kovaksi keitetyn dokkarin viihteellisemmille vesille.
Vaiettu murha: Elli Immo, C More.