Pekka Salomaa muistetaan ennen kaikkea Sibelius-Akatemian pitkäaikaisena oopperakoulutuksen professorina ja kehittäjänä.
Kun Salomaa pohtii vaiherikasta elintaivaltaan, millaiset muistot tulevat ensimmäisenä mieleen?
”Tammelan Sukulan kylän lintujärvi!”
Salomaan isä Urho Salomaa toimi Sukulan kylässä kansakoulunopettajana. Siellä oli kuuluisa lintuparatiisi, joka on sittemmin valitettavasti kuivatettu pois.
Isä oli myös taidemaalari, joka inspiroitui Tammelan kansallispuistossa sijaitsevasta laajasta ja kuuluisasta Torronsuosta. Siellä heräsi Pekka Salomaan innostus maalaamiseen ja rakkaus lintuihin.
Salomaa maalaa edelleen maisemia ja valittelee, että maisemien maalaaminen tuntuu olevan nykyään kiellettyä.
Laulamista Salomaa ei ole ihan kokonaan jättänyt.
”Kolme vuotta sitten lauloin viimeisen kerran. Esitin Paolo Tostin L’ultima canzone -laulun (Viimeinen laulu) eräässä tilaisuudessa. Se meni hyvin gin tonicin avulla. Se sai ääneni auki.”
Gin toniciin Salomaa oli joutunut turvautumaan, koska hänen suuhunsa oli alkanut kehittyä limaa, joka haittasi laulamista. Salomaa oli jo 1970-luvulla joutunut taistelemaan erilaisia allergioita ja muita limakalvoihin vaikuttaneita häiriötiloja vastaan. Hän on määritellyt itsensä ”limakalvolaulajaksi”.
Lääkärit ovat onneksi löytäneet lääkkeitä limakalvovaivoihin. Gin tonic ei kuitenkaan kuulu niihin, eikä Salomaa sitä suosittelekaan.
Tammelassa Salomaa alkoi soittaa aluksi omin päin viulua. Äitinsä Hannan ”loistavaa” laulua hän kuuli keittiössä.
Sibelius-Akatemiaan Salomaa pyrki ensin viulunsoittajana.
”Hermostuin pahanpäiväisesti nähdessäni arvovaltaisen raadin. Kolhin viuluni flyygelin kulmaan, jolloin siitä laukesi e-kieli. Käteni tärisivät niin, etten saanut soitintani vireeseen.”
Seuraavalla kerralla Salomaa pyrki opiskelemaan yksinlaulua ja pääsi sisään. Hän suoritti kanttori-urkurin ja musiikinopettajan tutkinnot.
Kanttori-urkurin tehtäviä Salomaa teki sekä Tikkurilassa että Pitäjänmäellä ja viihtyi työssään. Samalla hän toimi musiikinopettajana monissa kouluissa.
Suomen kansallisoopperassa Salomaan ensimmäinen rooli oli Giacomo Puccinin Toscan Scarpia, suuri tehtävä, joka vaatisi voimakasta ja syvää baritonia.
”Helsingin Sanomien kriitikko Martti Vuorenjuuri haukkui minut. Baritonini olikin liian lyyrinen Scarpian osaan.”
Berliinin Deutsche Operin solistiksi Salomaa kiinnitettiin 1961. Hän lauloi siellä neljän vuoden ajan pikkurooleja, kuten teki Martti Talvelakin samaan aikaan.
Berliinin muuri oli juuri rakennettu. Salomaan vaimo Mirja oli saanut perheen ensimmäisen lapsen, Petterin, mutta jäi vauvan kanssa vielä joksikin ajaksi Suomeen.
”Ilmapiiri oli hyvin jännittynyt”, Salomaa kuvailee.
Deutsche Operin kapellimestareina, solisteina ja ohjaajina oli häikäisevä joukko alan suurimpia tähtiä.
Deutsche Oper -aikaansa Salomaa pitää hyvin hyödyllisenä, sillä hän sai seurata siellä huipputaiteilijoiden työskentelyä ja olla mukana monissa korkeatasoisissa produktioissa. Näistä kokemuksista hän oppi paljon, ja alkoi käyttää kertynyttä tietoa ja näkemyksiä opetustyössään.
Deutsche Operista Salomaa siirtyi kahdeksi vuodeksi Saksan Bremerhavenin kaupunginteatteriin, jossa hän pääsi laulamaan päärooleja. Salomaa muistelee, että natsimielistä väkeä oli Bremerhavenissa edelleen varsinkin käsityöläisten ja käytännön ammattia edustavien joukossa. Ensimmäinen vuokraisäntäkin oli entinen natsi.
Suomen kansallisoopperan tutussa ilmapiirissä Salomaa jatkoi vierailuja 1970-luvulla. Oopperarooleja on kertynyt kuutisenkymmentä.
Sibelius-Akatemian laulun lehtorina Salomaa oli vuosina 1971–1979, ja 1979 hänestä tuli oopperakoulutuksen professori pariksikymmeneksi vuodeksi.
Oopperakoulutuksesta tuli innostuneen ja työteliään Salomaan ansiosta itsenäinen osasto.
Oopperakoulutukselle saatiin vuosiksi omat tilat Kruunuhaan Meritullinkadulta entisen Kulmakoulun talosta.
Oma opetustila ja näyttämö saivat nimen Kulmakamari. Siitä tuli vireästi toimiva musiikkiteatteri, jossa myös näyttämöilmaisu oli tärkeää.
”Kiinnitin ohjaajaksi aina taitavia ulkomaalaisia, joten opiskelijat pääsivät tutustumaan eri kulttuurien ihmisiin. Oli tärkeää päästä laulamaan lauluja ja oopperarooleja eikä vain harjoituksia.”
Laulunopettajana Salomaalla ei ole ollut mitään tiettyä lauluteknistä menetelmää. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Jokaisella on erilaiset ruumiinosat ja ontelot.
Salomaa on opettanut lähinnä baritoneja, mutta nykyään hän sanoo tietävänsä, miten saa tenorit laulamaan korkeita ääniä.
Mitenkäs se temppu tapahtuu?
Menetelmä on Salomaan mukaan yksinkertainen.
”Pitää laulaa i-vokaalia korkealla ja sen jälkeen u-vokaalia jännitysten laukaisemiseen.”
Tenoriksi tähtäävät voivat tätä kokeilla.
Kuka?
Pekka Salomaa
Syntyi 1933 Tammelassa.
Sibelius-Akatemian lauludiplomi 1960 Oiva Soinin johdolla.
Berliinin Deutsche Operin solisti 1961–1964, Bremerhavenin solisti 1964–1966.
Suomen kansallisoopperan vieraileva solisti 1966–1976.
Sibelius-Akatemian lehtori 1971–1979.
Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professori 1979–1999.
Oopperakurssien johtaja Bayreuthissa 1975–1983.
Opera Cameran toiminnanjohtaja 1971–1980.
Perusti Lounais-Hämeen musiikkipäivät Tammelaan 1981.
Tehnyt myös oopperaohjauksia.
Kirjoittanut kirjat Oopperan estradilla (2007) ja Potkulaudalta rollaattoriin (2019).
Täyttää 90 vuotta sunnuntaina 30. huhtikuuta. Viettää merkkipäiväänsä ystäväpiirissä.