Romaani
Tommi Melender: Aurum. Romaani todellista Suomea muistuttavasta kuvitteellisesta Suomesta. WSOY. 441 s.
Ajankohtaisessa uutuusromaanissaan Tommi Melender kuvittaa suomalaisen oikeistoradikalismin satavuotista historiaa seuraamalla kokkolalaisen suvun neljän miespolven vaiheita aina vuoden 2023 kevääseen.
Aurumin Usvasalmet eivät edusta kirjallisuutemme työläisiä tai torppareita, eivät myöskään vieraantunutta porvaristoa, saati rappeutunutta yläluokkaa. He ovat alempaa keskiluokkaa, oikeistoradikalismin perinteistä kannatuspohjaa.
Melender on jalostanut turvallisen sukupolviromaanin kirjallisten temppujen täyttämäksi riskialttiiksi metaromaaniksi, jossa kirjailija kirjoittaa kirjaa, jossa kirjailijat kirjoittavat kirjoja jne.
Tarina kulkee eri aikatasoissa hypellen, lukijalle selitetään esitystavan ja juonen omituisuuksia. Kirjallisia sitaatteja riittää.
Lajissa ja tyylissä onnistuminen on tietysti sen varassa, kuinka kekseliäästi apparaattia käytetään ja tarina vetää.
”Teos seuraa kokkolalaisen suvun neljän miespolven vaiheita.
Romaani käynnistyy maahanmuutosta ja vihersiirtymästä hälisevästä nyky-Suomesta, jossa ”kansalliskonservatiivit” on juuri voittanut Suomessa eduskuntavaalit ja poliittinen elämä kriisiytynyt.
Uuku Usvasalmi, suvun nuorin vesa, on vetäytynyt Intian Gand Sariin kirjoittamaan romaania, jolla on arvoituksellinen nimi, ”Yksisarvinen”.
Kustannustoimittaja ei ”hämärästä taideproosasta” innostu vaan houkuttelee Uukua kirjoittamaan teoksen äidinisästään Pertistä ja isoisoisästään Olavista, joista Uukun kansalliskonservatiivien joukossa poliittista uraa tekevä Paavo-eno kirjoittaa sankarielämäkertaa.
Kustantaja toivoo saavansa Paavon teokselle vastakirjan, jonka näkyvyys ja myynti on taattu. Rasvainen ennakkokin luvataan.
Uuku suostuu ja kirjoittaa isoisilleen Olaville ja Pertille ”todelliset” elämäntarinat. Kirjan nimeksi tulee ”Aurum” (lat. kulta), joka on myös Melenderin romaanin nimi ja teoksen läpäisevä monilähteinen motiivi, jonka avaaminen jääköön kriitikkoa nokkelammalle lukijalle.
Kertomuksen kehä sulkeutuu, kun romaanin lopussa palataan kevään 2023 eduskuntavaaleja edeltävään poliittisesti polarisoituneeseen Suomeen.
Olavin ja Pertin tarinat Melender on tyylitellyt tunnettujen suomalaisten mieskirjailijoiden teosten episodeja pastisseiksi ja parodioiksi. Myös viitteellisin nimin verhotut tutut kirjailijat seikkailevat pitkin poikin kertomuksessa.
1920-luvulle sijoittuvaa muilutusta seurataan Antti Tuurin Ikitiestä tunnistettavien tapahtumien mukaan. 1930-lukulla Kokkolassa vierailee synkeä viinaan menevä isokokoinen pohjoispohjalainen kirjailijamies. Jatkosodan tapahtumia selostetaan Väinö Linnan ja Tuurin hengessä.
Esitystapa on teknisesti kunnianhimoinen ja onnistuu parhaimmillaan, kun tarinaan syntyy taiteilua tasapainottavaa toden tuntua. Paikoin nokkelat tyylitelmät tuntuvat itsetarkoituksellisilta.
Olavi Usvasalmen tarina kuvaa 1920–30-lukujen elämää pikku paikkakunnan pomomiesten valtakuntana. Kuva ei eroa Linnan Pohjantähden Pentinkulmasta, joka levittäytyy tärkeäksi pohjapiirustukseksi. Sinivalkoisia puheita ja kirjallisia kliseitä, joiden taakse kätkeytyy mustaa mielenmaisemaa ja väkivaltaa alakynteen joutuneiden kiusaamisesta pahoinpitelyihin ja teloituksiin.
Opettajaksi opiskellut Pertti Usvasalmi törmää koulumaailmassa väkivallan kyllästämään maailmaan. 1970-luvun opiskelijaelämässä röyhkeimmät veikkoset, ”oikeaa tietoisuutta” edustavat, keräävät opintopiireissä ja bileissä kauneimmat tytöt.
Romaanin maukkaimman episodisarjan tarjoaa Pertin ja opiskelutoverin vierailu hämäläismaisemissa elävän viimeisten aikojen kalastajan luona.
Mestariksi kutsuttu ihmiskunnan tuhon julistaja on esikuvansa tapaan hänkin ihmisten kalastaja, etenkin mediaihmisten. Opetuslapsiaan viihdyttäessään hän odottaa malttamattomana television kuvausryhmän saapumista matalalle majalleen.
Olavin ja Pertin tarinat ovat kirjallisuuden läpi suodatettuja kuvauksia ankeasta menneisyyden Suomesta. Osuus on kovin pitkä eikä pakinatyylinen huumori aina jaksa kantaa tarinaa.
”Ihmiskunnan tuhon julistaja on ihmisten kalastaja, etenkin mediaihmisten.
Aurum kääntyy lopussa Uukun kehyskertomuksessa poliittiseksi satiiriksi.
Kansalliskonservatiivinen pääministeri Sanni Koillisheimo on julistanut poikkeustilan pitääkseen pakolaislaumat maan rajojen ulkopuolella. Suomesta paljastuu myös vallankaappaussuunnitelma ”toimimattoman demokratian” lakkauttamiseksi.
”Tiedostava” kirjailija päättäisi kertomuksen vähintään dystooppiseen visioon ”maailman tilasta”. Melender ei lankea orwellilaiseen päivittelyyn vaan osoittaa taitonsa ironian vaikealla alueella.
Poliittisen kriisin keskellä Uuku raportoi ”Aurumin” myyntimenestyksestä ja lyttää ohimennen Paavo-enon huonosti myyneen teoksen. Kirjailijan tyytyväisyys helähtää syvältä nykypäivän kirjallisuusmaailman julkisuudesta.
Onnentäyteisillä viimeisillä riveillä hyveellisyyttä säteilevä yksisarvinen Uuku kertoo palanneensa Intian Gand Sariin seuraaman alkuperäisväestön elämää ja aitoja perinnäistapoja yhdessä rakastettunsa kanssa.
Kaukana koto-Suomi, kaukana juntit, kriisit, kaappaukset – kaukana kavala maailma.