Suomessa ei kohdata ihmishenkiä vaativia luonnonkatastrofeja, mutta tuudittaudummeko lyhytnäköiseen turvallisuudentunteeseen?
”Teollisuusmaissa elämäntapa perustuu monesti oletukseen, että olemme turvassa äärimmäisiltä ilmiöiltä. Siksi yllätymme, jos suojajärjestelmät pettävät, emmekä osaa varautua ennalta katastrofeihin”, muistuttaa arvostettu yhdysvaltalainen ilmastotutkija Alex Ruane Prisman dokumentissa Tappavat tulvat.
”Kesä 2021 oli ensimmäinen kerta, kun eri puolilla maapalloa nähtiin runsaasti äärimmäisiä sääilmiöitä, jotka olivat selvästi yhteydessä toisiinsa”, muistuttaa puolestaan englantilaistutkija Hayley Fowler.
Meillä käristeltiin tuolloin helleaallon kourissa, mutta Keski-Euroopan maissa kärsittiin sateista ja tulvista. Erityisen vaikeaksi tilanne äityi Ahr-joen laaksossa läntisessä Saksassa, alueella, joka on tunnettu viineistään ja sadonkorjuujuhlistaan.
Ahr-joen syvyys on tavallisesti vain 70 senttimetriä, mutta tauotta kaksi päivää jatkuneiden sateiden myötä maaperä oli veden kyllästämä ja purot paisuivat paisumistaan.
Heinäkuun viidennentoista päivän vastaisena yönä tulvat ryöstäytyvät valloilleen, ja jokilaakson 130 000 asukkaasta kuoli 134. Aineellisten vahinkojen määrä arvioitiin kaikkiaan 30 miljardiksi euroksi.
Dokumentti Tappavat tulvat ynnää katastrofin syyt: oli maantieteellisiä tekijöitä ja liian tiheää rakentamista jokirannoille – mutta myös ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, joka kasvattaa riskejä entisestään.
Tulva eteni kolmen metrin sekuntivauhdilla. Matkapuhelinverkot pettivät, eivätkä varoituksen sanat ehtineet tavoittaa laakson pahaa-aavistamattomia asukkaita. Sen sijaan monella kännykällä kuvattiin lohduttomia näkymiä, kun vesimassat kuljettivat autoja ja tuhosivat taloja.
Asiakeskeinen ohjelma kertaa tulvan syyt ja seuraukset korostetun faktapohjaisesti. Voimallisia tunteita vältellään, ja katastrofin kuolonuhrit sivuutetaan ehkä turhankin hienotunteisesti.
Omista kokemuksistaan kertovat muutamat tulvalta pelastuneet henkilöt. Eräs heistä teki myöhemmin kotitalostaan taideteoksen kiitokseksi kaikille tulvan uhreja auttaneille.
Ihmisuhrit ovat jääneet Saksan tuhoja pienemmiksi muun muassa Bangladeshissä, jossa tulvat uhkaavat miljoonia asukkaita, mutta vaaroihin on osattu varautua.
Prisma: Tappavat tulvat, TV1 klo 19.00 ja Yle Areena.