Taidehallin Nuoret 2023 -näyttelyssä mukana olevan taiteilija Maisa Majakan päihdekulttuurin ja yhteiskuntaluokan kytköksiä tarkastelevien teosten joukosta löytyy muotokuvaveistos bilevideossa esiintyneestä pääministeri Sanna Marinista (sd).
Veistos nousi viikonloppuna laajempaan tietoisuuteen, kun Marin teki näyttelystä Instagram-julkaisun ja kuvasi itsensä Etkot-nimisen veistoksen vieressä.
Taiteilijan mukaan Marin ei tiennyt, että näyttelyssä on häntä kuvaava teos.
”Oli minullekin yllätys, että hän meni sinne näyttelyyn, vaikka toki tietoisesti tein teoksen, joka kommentoi viime kesän bilekohua”, Majakka kertoo puhelinhaastattelussa.
Majakan mukaan teoksen julkaisu osana näyttelyä jännitti juuri siksi, ettei Marin itse tiennyt teoksesta etukäteen. Hän kertoo miettineensä, kannattaako se tuoda esille.
”Tämähän oli tavallaan ei-suostumuksellinen muotokuva.”
Majakan mukaan hän keskusteli Marinin kanssa Instagramissa ”hyvin lyhyesti mutta positiivissävytteisesti” Marinin käytyä näyttelyssä.
Taiteilijan mukaan Marin vaikutti olevansa ilahtunut ja ymmärtäneensä taiteilijan näkökulman asiaan.
Yksityiskohta Maisa Majakan Bimbo summit -teoksesta.
Majakan viimeaikaiset näyttelyt ovat liittyneet nimenomaan päihde- ja juhlimiskulttuuriin. Hänen teostensa päähenkilöitä ovat useimmiten tytöt ja nuoret naiset. Aihepiiri ei siis ole Majakan taiteessa uusi.
Päihdekulttuuri kiinnostaa Majakkaa, sillä se on hänestä hyvä tapa tarkastella ”naisiin kohdistuvaa misogyynistä kontrollia”.
”Tämän näyttelyn teosten ytimessä ovat naisten kokemukset ja se, millaisia rooleja naisille tarjotaan ja millaisesta käytöksestä rangaistaan.”
Majakan mukaan Marinin bilekohussa tiivistyi se, mitä millaista kohtelua juhliva nainen voi saada julkisessa keskustelussa. Teoksessa Marin on taiteilijan mukaan kuin kuka tahansa nainen ja hänet kuvataan siinä valossa: hän on yksi juhlijoista.
”Koen, että Marin sai ’bilekohusta’ osakseen kohtuutonta ryöpytystä mediassa ja ihan puhdasta naisvihaa. Tämän teoksen nostaminen otsikoihin kertoo minusta aika paljon siitä, millaisen suurennuslasin alla hän elää.”
Majakka kokee, että naisia rangaistaan vallattomasta käytöksestä, vaikka se olisi vaaratonta. Siksi Majakka on halunnut näyttelyn teoksissaan tarkastella juuri juhlivia ja juovia naisia ja tyttöjä.
Yksityiskohta Maisa Majakan Bimbo summit -teoksesta.
Taiteeseensa Majakka tuo mielellään ”jotain todellisia referenssejä maailmasta, jossa elämme”.
Sen takia Majakan näyttelyteoksista löytyy Marin-veistoksen lisäksi esimerkiksi kapakkatriptyykki, josta löytyy erilaisia populaarikulttuurin hahmoja sekä todellisia henkilöitä kuten Johanna Tukiainen.
Seitsemään eri tilaan vuoron perään pystytettävä Nuoret 2023 -näyttely nähdään ensimmäisenä Taidehallissa, jossa se on nähtävillä 28. toukokuuta asti. Suomen Taiteilijaseuran järjestämässä näyttelyssä on tällä kertaa mukana 36 nuorta kuvataiteilijaa.
Näyttelyn tarkemmat tiedot löytyvät täältä.
Lisäys 25.4. klo 14.41: Lisätty tieto, että Nuoret 2023 -näyttelyn järjestää Suomen Taiteilijaseura.
Oikaisu 28.4. klo 18: Korjattu kuvaajatiedot Bimbo summit -kuviin. Kuvaaja on Maisa Majakka, ei Patrik Rastenberger, kuten artikkelissa luki virheellisesti.