Yhdysvaltalaisen tv-kanavan Fox Newsin tähtijuontajiin kuuluva Tucker Carlson sai potkut tehtävästään, kertovat useat yhdysvaltalaiset mediat. Maanantaina Fox News ilmoitti, että kanava ja juontaja sopivat asiassa yhteisymmärryksessä, joskaan ei kertonut lähdölle syytä.
Päätöksen siunasi viime kädessä Fox Newsin perustaja ja sen omistavan Fox Corporationin hallituksen puheenjohtaja Rupert Murdoch, kertovat The Los Angeles Timesin lähteet.
Lehden mukaan päätöksen tekivät perjantaina konsernin pääjohtajana toimiva Murdochin Lachlan-poika ja Fox Newsin toimitusjohtaja Suzanne Scott. Miljardöörimoguli Rupert Murdochin lisäksi päätöksellä kerrotaan olleen myös konsernin hallituksen muiden jäsenten ja johtajien tuki.
Fox Newsin edustaja on kieltäytynyt kommentoimasta Carlsonin tilannetta tarkemmin, kertoo The Los Angeles Times.
The Wall Street Journalin (WSJ) mukaan Carlson sai tietää potkuistaan noin 10 minuuttia ennen kuin uutinen kerrottiin julkisuuteen.
Carlsonin viimeinen tv-esiintyminen Fox Newsilla oli viime viikon perjantaina.
Carlsonin nimikkoshow Tucker Carlson Tonight oli yksi amerikkalaiskanavien katsotuimmista kaapeliuutislähetyksistä, jolla oli päivittäin noin kolme miljoonaa katsojaa.
Tähtijuontaja tienasi WSJ:n mukaan noin 20 miljoonaa dollaria eli runsaat 18 miljoonaa euroa vuodessa.
Joidenkin lähteiden mukaan päätös Tucker Carlsonin erottamisesta tuli suoraan Fox Corp.:n puheenjohtajalta Rupert Murdochilta.
Rupert Murdoch nosti Carlsonin päivittäisjuontajaksi vuonna 2016.
Carlson siirtyi prime time -juontajaksi vuonna 2017 sen jälkeen, kun menestynyt pitkäaikainen juontaja Bill O'Reilly syrjäytettiin seksuaaliseen häirintään liittyvien syytteiden takia.
Yhdysvaltalaisten medioiden mukaan Carlsonin ero liittyy Fox Newsin viime kuussa erottaman tuottajan Abby Grossbergin nostamaan kanteeseen.
Grossbergin mukaan Fox News pakotti hänet antamaan valheellisen todistuksen ja ”altisti hänet rehottavalle seksismille ja naisvihalle”, kertoo uutistoimisto Reuters. Lisäksi hän kertoi The Los Angeles Timesin mukaan, että häntä kiusattiin muun muassa antisemitistisin kommentein.
Fox on kiistänyt syytökset, mutta Grossbergin juristi tulkitsee Carlsonin potkujen johtuvan ainakin osin Grossbergin kanteesta.
”Tucker Carlsonin lähtö Fox Newsille on osaltaan systemaattisen valehtelun, kiusaamisen ja salaliittojen lietsomisen tunnustamista”, Tanvir Rahman, yksi Grossbergin juristeista, sanoi The Los Angeles Timesin mukaan.
Fox News taipui viime viikolla maksamaan lähes 800 miljoonan dollarin eli runsaan 700 miljoonan euron korvaussumman äänestyslaitteita valmistavalle Dominionille osana sovitteluratkaisua.
Kyse on entisen presidentin Donald Trumpin kannattajien vuoden 2020 presidentinvaaleissa levittämistä salaliittoteorioista, joiden mukaan vaalit olisivat olleet vilpilliset Dominionin valmistamien äänestyslaitteiden vuoksi.
Korvauksiin myöntyminen säästi Foxin nöyryyttävältä oikeudenkäynniltä, jossa Rupert Murdoch sekä kanavan suosikkijuontajat Carlson ja Sean Hannity olisivat joutuneet todistamaan.
Dominion-vyyhdin aikana julki tuli myös Carlsonin viestejä, joissa hän muun muassa haukkui kanavan johtoa ja ohjelmien vieraita.
Rupert Murdochin on kerrottu myös olleen huolissaan Carlsonin suhtautumisesta salaliittoteorioihin liittyen vuonna 2021 tapahtuneeseen hyökkäykseen Yhdysvaltain kongressiin.
Oikaisu 25.4. klo 15.55: Fox News ilmoitti Carlsonin lähdöstä maanantaina, ei torstaina.