”Neljän viime vuoden aikana on tapahtunut todella paljon”, kirjailija Minna Rytisalo huokaa videoruudulla kotonaan Kuusamossa.
Hänen edellinen romaaninsa Rouva C. ilmestyi syksyllä 2018 mutta se valloitti lukijat etenkin seuraavana vuonna, kun juhlittiin sen aiheen, klassikkokirjailija Minna Canthin 175-vuotissyntymäpäiviä.
Juhlavuosi oli täynnä tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa Rytisalo kiersi kertomassa romaanistaan.
”Oli ihana tavata lukijoita, mutta esiintymispyyntöjä oli niin paljon, että suurimmasta osasta piti kieltäytyä. Samalla alkoi uupuminen töissä”, hän muistelee.
Rytisalo (s. 1974) oli työskennellyt lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana liki kaksikymmentä vuotta ja aloittanut sinä aikana myös kirjailijan uran. Esikoisromaani, sota-aikaan sijoittuva Lempi ilmestyi 2016.
”Rouva C. -romaanin jälkeen tein töitä jonkin aikaa, mutta sitten jäin sairauslomalle työuupumuksen takia, ja poissaolo jatkui virkavapautena apurahan turvin. Vuosi sitten irtisanouduin kokonaan.”
Syy siihen ei kuitenkaan ollut vain halu työskennellä vapaana kirjailijana.
Ei, pääsyy irtisanoutumiseen oli se, millaista opettaminen ja opiskelu lukiossa nykyään on.
”En tuntenut enää tekeväni työtä, johon olen kouluttautunut”, Rytisalo sanoo.
”Lukio ei enää ole yleissivistävä oppilaitos sillä tavalla kuin minä sivistyksen määrittelen. Sekä opiskelusta että opettamisesta on viety vapaus, oppilailta mahdollisuus kehittyä omaan tahtiin ja muuttaa suunnitelmiaan.”
Kerronnan muodot ja rakenteet kiinnostavat Minna Rytisaloa.
Koulun jättäminen ei ollut helppoa.
”Opettaminen on ollut minulle sydämen valinta, ja rakastin sitä. Surutyötä on siis tehty”, Rytisalo tunnustaa.
Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, sillä työuupumus vaikutti kirjoittamiseenkin.
Luova ideoilla leikittely, jota Rytisalo sanoo aina tarvitsevansa, oli muuttunut jähmeäksi.
”Rouva C:n jälkeen olin ajatellut jättää historiallisen proosan ja kokeilla, osaanko jotain ihan muuta. Jo silloin syntyi ensimmäisiä aihioita uudenlaisesta tekstistä.”
Viisi vuotta kuitenkin kului, ennen kuin ideoista rakentui teos: uusi romaani Jenny Hill ilmestyi 4. toukokuuta.
Se tosiaan on jotain aivan muuta kuin tekijänsä edelliset.
”Miksi oikein omaksuin roolini, miksi mukauduin ulkonäköpaineisiin?
Eri tasoille levittäytyvää tarinaa voi määritellä monella tavalla.
Sen voi lukea nykyhetkeen sijoittuvana keski-ikäisen naisen vapautumis- ja kasvutarinana, joka alkaa siitä, että petetty vaimo lähtee kodistaan.
Seuraavat avioero, itsenäisen elämän opettelu, terapiajakso.
Sen aikana pudistellaan ja järjestellään uudelleen niin elämänarvoja kuin muistojakin. Miksi oikein omaksuin roolini, miksi mukauduin ulkonäköpaineisiin, miksen avannut suutani, nainen pohtii.
Kehityksessä auttaa sekin, että löytää uudenlaisia keskustelukumppaneita.
Terapeutin neuvosta päähenkilö alkaa kirjoittaa avomielisiä kirjeitä ”vastaanottajalle, jolle voit olla oma itsesi”, ja hän valitsee Ranskan presidentin puolison Brigitte Macronin.
Tämähän on nainen, joka tutustui mieheensä, kun oli tämän opettaja, eikä näytä välittävän pariskunnan yli kahdenkymmenen vuoden ikäerosta pätkääkään.
”Ihailen häntä”, Rytisalo tunnustaa. ”Hän on rikkonut niin monta perinteistä asetelmaa. Se, että Jenny alkaa puhua elämästään Brigitte Macronille, auttaa häntä hahmottamaan itseään uudella tavalla.”
Päähenkilön vähitellen vapautuvat ajatukset ja sisäinen puhe vievät tarinan yleisemmälle tasolle, oikeastaan aivan toiseen sfääriin.
Sieltä, kuin avaruudesta, häntä tarkkailevat ja puhuttelevat Grimmin saduista ja Disney-elokuvista tutut naiseuden ikonit Ruususesta Lumikkiin ja Punahilkkaan.
Rytisalo panee kunkin heistä kertomaan vuosisataisiin satukaavoihin typistetyt tarinansa uudella tavalla.
Vähitellen, romaanin edetessä, niin tekee myös sen päähenkilö, joka lakkaa olemasta lapsuutensa Jenni Mäki ja muuttuu universaaliksi Jenny Hilliksi.
”Elokuvista tutut naiseuden ikonit tarkkailevat päähenkilöä toisesta sfääristä.
Hänen on elettävä vaihdevuosiin, avioeroon ja lasten aikuistumiseen asti, ennen kuin hän alkaa nähdä oman tarinansa omilla silmillään, ei jonkun muun katseen läpi.
Modernin, realistisen naiskuvauksen ja vuosisataisten sankaritarmyyttien uudelleenkerronnan rinnalla romaanissa on siis vielä kolmaskin taso: feministinen manifesti.
Sillä patriarkaatista ja sen vallasta Jenny Hill totisesti kertoo, vaikkei koko sanaa taideta mainita romaanissa kertakaan.
Sekö tarkoituksesi olikin, Minna Rytisalo?
Kirjoittamisessa on Minna Rytisalolle aina ollut ensi sijassa kyse jonkin uuden kokeilemisesta.
Kirjailija hieman kiemurtelee videoruudulla. Kyllä, kyse voi olla manifestista, ainakin ”salaa”, hän sanoo sitten.
Mutta ei Jenny Hillin lähtökohta aivan niin yksinkertainen ole. Rytisalolle kirjoittamisessa on nimittäin aina ollut ensi sijassa kyse jonkin uuden kokeilemisesta.
”Se, osaanko, on minulle kirjoittajana tärkein kysymys. En ole koskaan ollut varsinainen tarinankertoja. Paljon enemmän kiinnostavat kerronnan muodot ja rakenteet.”
”Lempi-romaanissa kokeilin, osaanko rakentaa tekstiin jännitettä niin, että kertojia ja näkökulmia on useita. Rouva C. oli sen kokeilua, miten kaikkien tunteman historiallisen sankarinaisen tarina kerrotaan uudella tavalla.”
”Nyt tarkoitus oli kokeilla monia eri tekstilajeja, erilaisia kertojia, eri tapoja puhua – ja kuljettaa niillä yhden henkilön tarinaa eteenpäin. Toisaalta halusin Minna Canthin jälkeen kirjoittaa ihan tavallisesta keski-ikäisestä naisesta, vanhenemisen fyysisyydestä ja siitä, millaisia katseita niihin kohdistuu.”
Ja tähän tosiaan liittyy patriarkaatti, ei Rytisalo sitä haluakaan kieltää.
”Merkittävä oivallus koko romaanin kannalta oli Ylen toimittajan Kaisa Pulakan radio-ohjelma mytologisista naisista. Kun kuulin sen, aloin ajatella, miten tarinoita voi aina muokata niin, että ne palvelevat tiettyjä etuja.”
”Siitä halusin kirjoittaa, helposti lähestyttävällä tavalla.”
””Naiset presidentteinä, yliopistojen rehtoreina ja pääjohtajina ovat edelleen poikkeuksia.”
Rouva C. -romaanin 1800-luvun maailma jäi elämään Rytisalon mielessä, mutta oli hän pohtinut samoja teemoja, naisen määrittelemistä ja oikeutta valintoihinsa, paljon kauemminkin, liki koko ikänsä.
Kun hän nyt mietti uudelleen myös omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, näytti selvältä, että sukupuolten tasa-arvo on ollut, ja on edelleenkin, pelkkä illuusio.
”1980-luvulla minut kasvatettiin ajatukseen, että tytöt voivat tehdä sitä mitä pojatkin ja menestyä heidän laillaan. Aikanaan olen tajunnut, ettei se pidä paikkaansa. Naiset presidentteinä, yliopistojen rehtoreina ja pääjohtajina ovat edelleen poikkeuksia – ja nimenomaan poikkeamia säännöstä”, Rytisalo pohtii.
Myöskään seksismi, naisen vähättely ja pilkka tai sukupuolittunut väkivalta eivät ole kadonneet mihinkään. Rytisalon mukaan se, siis patriarkaatti, lävistää koko länsimaisen kulttuurin.
”Suomessakaan sen enempää tasa-arvo kuin naisten saavuttamat oikeudetkaan eivät ole pysyviä. Kaikkea voi alkaa rapauttaa.”
Sen, miten tärkeää kaiken tämän käsitteleminen Rytisalolle on, tajusi Rouva C. -romaanin ilmestyttyä hänen isänsäkin, eläkkeellä oleva sodankyläläinen maanviljelijä.
”Isä sanoi jo silloin, ettei ’se naisasia’ varmaan ollut vielä tullut minulla käsiteltyä, vaan että joskus tulisi vielä Rouva C. nykyajassakin. Oikeassahan hän oli.”
Vaikka moniäänisen, tyylistä toiseen sinkoilevan Jenny Hillin kirjoittaminen oli Rytisalon mukaan ”superhauskaa”, se oli myös pitkä ja vaikea prosessi.
”Koska en ollut aiemmin kirjoittanut tällä tavalla, näin monia tekstityyppejä, kielirekisterejä ja ääniä yhdistellen, lopullisesta romaanista poistettiin valtavasti materiaalia. Tiivistäminen on aina tuskallista.”
Kirjoittaessaan Rytisalo opetteli myös koko ajan elämään ilman vanhaa työtään opettajana.
”Kaipaan yhä nuoria, samoin kahvihetkiä kollegoiden kanssa. Tilalle olen onneksi saanut muunlaista sosiaalista elämää, kuten osallistumista taidepoliittiseen työhön.”
Nyt Rytisalo kuuluu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikuntaan, samoin Taiken paneeliin, joka on arvioimassa harvaan asutun maaseudun kulttuuriavustushakemuksia.
”Olen myös päässyt kouluttamaan kirjoittajia viikonloppukurssilla – eli saanut taas opettaakin!”
Jenny Hill -romaanista Rytisalo pääsee taatusti pian kertomaan lukijoille, ja sitäkin enemmän julkisuutta saattaa saada elokuussa ilmestyvä Huokauksia luokasta -teos.
Se syntyi tuoreesta, vuoden kestäneestä kirjeenvaihdosta toisen opettaja-kirjailijan, nykyään Turussa asuvan Tommi Kinnusen kanssa.
Kirjoittajia yhdistävät paitsi kuusamolainen tausta ja kirjailijanura, myös vuosikymmenten työ opettajana ja siihen liittyvä, kummankin sairauslomalle vienyt työuupumus.
Rytisalon se sai irtisanoutumaan, Kinnunen jatkaa opettajana edelleen.
”Kirjeissä keskustelemme siitä, mikä uupumukseen johti, samoin siitä, mitä koulussa ja sitä ohjaavissa rakenteissa oikein pitäisi muuttaa. Se on tärkeä yhteiskunnallinen puheenvuoro.”
Minna Rytisalo: Jenny Hill. WSOY. 294 s.
Lue lisää: Äidinkielenopettajan esikoisromaani syntyi salassa – joskus oppitunneillakin
Lue lisää: Rakkauden raateleva voima jää toiseksi erinomaisessa esikoisteoksessa