Kun Jesse Jalosen esikoispitkä elokuva tulee nyt Suomessa valkokankaille, on se jo puolitoista vuotta vanha. Epätavallista on sekin, että Kukaan ei katso sinua silmiin on kuvattu kännykällä, Nokian C5-mallilla.
Eikä voi kiistää, että teos on kokeellinen muodoltaan muutenkin. Kaupallisessa levityksessä nähdään harvoin esteettisesti näin epätavallisia elokuvia.
”Omassa päässä nämä estetiikan laidat eivät ole kauhean kaukana toisistaan”, Jalonen sanoo.
”Saatan itse katsoa ihan avantgardea ja jonkun Jim Carrey -komedian siihen perään. Mutta ehkä ne ovat ääripäitä isolle osalle yleisöstä.”
Kukaan ei katso sinua silmiin nousi uutiseksi jo valmistumisen aikoihin. Elokuva valittiin Rotterdamin elokuvafestivaaleille, kokeellisuuden vaalimisesta tunnettuun tapahtumaan. Jalosta inspiroivat elokuvantekijät ovat uranuurtajia, joita suuri yleisö ei tunne.
”Tälle elokuvalle selkeä esikuva oli amerikkalaisohjaaja Jem Cohen. Sieltä tuli ajatus, että voi lähteä kuvaamaan tietämättä vielä, mitä on tekemässä.”
Muutenkin Jalosta innoittaneet tekijät ovat etäällä tämän ajan kaupallisesta elokuvasta. Hän nimeää Robert Bressonin, Pedro Costan ja Werner Herzogin.
Jalosen elokuva on kuvitelma maailmasta, jossa osa ihmisistä näkyy vain kameran kautta. Teemoja ovat yksinäisyys ja vierauden tuntu.
Mutta miksi kännykkäkamera? Jalonen kuvailee C5:n kuvanjäljen olevan mielenkiintoisen intiimiä. Huono resoluutio ja ylisaturoituneet värit ovat kuin kotivideota tai kaitafilmiä.
”Asiassa on kaksi puolta, toisaalta sen jälki, toisaalta se, että minulla sattui sellainen olemaan”, Jalonen sanoo.
”Lähestyin asiaa tee se itse -hengessä. Teen sillä, mikä on ulottuvilla.”
Jalonen myöntää, että ensin ajatus oli tehdä lyhytelokuva. Paperilla se vaikutti kenties alle puolituntiselta. Elokuva on Jalosen ja kolmen muun henkilön lopputyö Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitokselta. Aalto-yliopistolle hän kertoi tekevänsä lyhytelokuvaa – ja niin hän itsekin luuli.
”Koulun puolelta oli selkeää, että siellähän ei pitkiä elokuvia tehdä”, Jalonen kuvailee.
”Vasta kun olimme kuvanneet kaksi tarinoista tajusin, ettei tämä tule puoleen tuntiin mahtumaan.”
Rajojen paukkumisesta huolimatta ryhmä sai työrauhan.
”Siitä tuli 65-minuuttinen, mikä on outo mitta, mutta onhan Aki Kaurismäelläkin sen pituisia.”
Jesse Jalonen kuvasi Kukaan ei katso sinua silmiin -elokuvan vuoden 2010 kännykällä, jonka kuvanjälkeä hän kuvaa mielenkiintoisen intiimiksi.
Loppuvuodesta 2021 Jalonen sai kuulla elokuvan pääsevän Rotterdamiin. Festivaalien ajankohta oli tammikuun lopulla 2022.
Kuukausi ennen festivaalia koronapandemia nousi uudelle aallonharjalle. Tuli tieto, ettei tapahtumaa järjestetäkään fyysisesti. Festivaalit kilpailevat maailmanensi-illoista. Elokuva olisi voitu vetää pois ajatuksella, että se koetetaan myöhemmin saada toiseen tapahtumaan.
Mutta eurooppalaisena lanseerauspaikkana Rotterdam on mielletty järjestyksessä merkittävimmäksi Cannesin, Venetsian, Berliinin ja Locarnon jälkeen.
”Muut samassa esityssarjassa päättivät pitää kiinni Rotterdamista, niin mekin. Ja se oli varmasti hyvä päätös”, Jalonen kertoo.
Hän on myöhemmin päässyt matkustamaan itse elokuvansa kanssa festivaaleille muun muassa Madridiin ja Chileen.
Jalonen kirjoittaa nyt seuraavaa elokuvaansa Vaihto ja palautus. Se on ilmeeltään ja maagisrealistiselta otteeltaan samankaltainen kuin Kukaan ei katso sinua silmiin.
Jalonen korostaa, että tavoite ei ole huijata yleisöä siinä, mikä on fiktiota ja mikä totta tai dokumentaarista. Ei, vaikka monet esikoiselokuvan yleisöt ovat jääneet pohtimaan, onko elokuva tosiaan kokonaan dokumentti.
”Pidän kerronnan mahdollisuuksista ja esteettisistä keinoista, jotka mielletään dokumenttiin kuuluviksi”, Jalonen summaa.
Jesse Jalonen pääsi Aalto-yliopistoon opiskelemaan elokuvausta. Ohjaamisopinnot alkoivat vasta myöhemmin.
Jalonen on kuvannut yhden pitkän elokuvan, Tia Kouvon ohjaaman draaman Mummola. Se kutsuttiin ainoana suomalaisena elokuvana tämän vuoden Berliinin elokuvajuhlille. Suomessa Mummola tulee valkokankaille syksyllä.
Kuvaamisesta Jalonen on tehnyt kandidaatin tutkielman, ohjaamisesta maisterin tutkielman.
”Ohjaaminen on ollut ykköstähtäin”, Jalonen sanoo.
Jos hän välillä kuvaa toisten elokuvia, ei omien pitkien elokuvien ohjaamiseen liittyvä epävarmuus ja tuotantojen venyminen ole niin suuri rasite.
”Näin oma elämä ei ole kiinni vain omista projekteista.”
Kukaan ei katso sinua silmiin -elokuva on teattereissa 28. huhtikuuta.