Draama
Kotiinpaluu (Retour à Séoul), ohjaus Davy Chou. 119 min. K12. ★★★★
Freddie on pölähtänyt vieraaseen maahan vieraiden ihmisten keskelle. Tässä maassa, Koreassa hän on syntynyt, mutta hänet on adoptoitu vauvana Ranskaan.
Nyt hän on lähtenyt matkalle vailla tarkempia suunnitelmia, yksin ja levottomana. Mitä hän etsii? Sitä hän ei tiedä itsekään.
Davy Choun elokuvakin tipahtaa suoraan vierauden tunteeseen. Katsoja on tosin paremmassa asemassa kuin Freddie, sillä tekstit kertovat, mitä korealaiset puhuvat. Freddie ei osaa koreaa.
Freddie löytää sattumalta pari sikäläistä nuorta, jotka osaavat ranskaa, ja hän alkaa luovia eteen päin. Hän kerää voimia seuraaviin etappeihin. Ensin adoptiovirastoon, josta löytyy papereita ja tietoja biologisista vanhemmista. Haluaako Freddie saada heihin yhteyden?
Elokuva seuraa lopulta Freddien vimmaisia vaiheita useamman vuoden ajan, ja etappeja kertyy sekä henkisellä että fyysisellä matkalla. Ristiriidat eivät helpota.
Koreassa hän näyttää paikalliselta, mutta käyttäytyy täysin epäsopivasti maassa, jossa käyttäytymisnormit ovat yhä tiukat. Bilettää, tanssii yksin, puhuu tylysti, mikä taas Ranskassa ei ole mitään juttu.
”Kotiinpaluu voi olla alku uudenlaisille tavoille käsitellä aihetta.
Ranskassa hän on kokenut muulla tavalla ulkopuolisuutta, ehkä rasismiakin, mutta sitä ei käydä tarkemmin läpi. Elokuvassa ei olla lainkaan Ranskassa. Vain kerran Freddien huolestunut adoptioäiti puhuu kännykän näytöllä.
Olen itse Kiinasta adoptoidun parikymppisen tytön äiti, joten katson Choun elokuvaa hyvin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Yleensä adoptiotarinat jäävät etäisiksi, mutta Kotiinpaluu voi olla alku uudenlaisille tavoille käsitellä aihetta.
Ääni on nyt aikuisilla adoptoiduilla, joita Suomessakin alkaa olla yhä suurempi joukko. Suosittelen Kotiinpaluuta lämpimästi sekä heille että adoptiovanhemmille. Se on elokuvan yksi ulottuvuus.
Adoptio on kuitenkin aiheena osa ihmiskunnan suurta karttaa. Nykymaailmassa lähdöt, paot ja paluutkin ovat miljoonien ihmisten todellisuutta. Juuret voivat olla toisella puolella maapalloa tai maaseudulla omassa maassa. Identiteetin palasia on ripoteltu sinne tänne, ja tasapainoa on vaikea saavuttaa.
Kotiinpaluu-elokuvan taustakin on osa samaa globaalia kuviota. Ohjaaja-käsikirjoittaja Davy Chou on ranskalainen, jonka vanhemmat ovat kotoisin Kambodžasta, mutta myös elokuvan päänäyttelijä Ji-Min Park on antanut sille vahvan panoksen roolityönsä lisäksi.
Park ei ole näyttelijä vaan kuvataiteilija, joka on syntynyt Koreassa ja jonka vanhemmat ovat muuttaneet Ranskaan, kun hän oli lapsi. Park on kertonut, että ennen suostumistaan rooliin hän laittoi Choun tiukoille ja vaati tätä esimerkiksi poistamaan yksityiskohdat, jotka seksualisoivat Freddien hahmoa.
Park tuo Freddien persoonaan ne piirteet, jotka ovat keskeisiä koko elokuvalle. Freddie on taistelija, kuten Park itse on määritellyt. Hän on vaikeasti lähestyttävä ja rasittava muiden silmissä ja toki itselleenkin. Kova kuori saa rikkoutua vain muutamissa keskeisissä kohtauksissa.
Freddie reagoi kuten kuka tahansa nuori ihminen, jolle kasaantuu aivan liikaa tunteita kerralla. Biologisten sukulaisten kohtaaminen on alkuun pelkästään kiusallista. Biologinen isä ei hallitse tilannetta.
Ohjaaja Chou luo Freddien ympärille korealaisen yhteiskunnan ääripäitä visuaalisine vastakohtineen: maaseudun niukkuuden, Soulin värikkäät alakulttuurit ja suurkaupungin vaurauden. Chou linkittää mukaan myös maailmanpolitiikkaa, mutta se jää irralliseksi vaikka onkin temaattisesti perusteltua.
Freddien matka on raskas, mutta jotakin häämöttää perillä.
Käsikirjoitus Davy Chou. Pääosissa Ji-min Park, Kwang-Rok Oh, Guka Han, Yoann Zimmer.
Ranskaan adoptoitu Freddie (Park Ji-min) käyttäytyy täysin epäsopivasti synnyinmaassaan Koreassa, jossa käyttäytymisnormit ovat yhä tiukat.