Draama
Muistan sinut, Pariisi (Revoir Paris), ohjaus Alice Winocour. 103 min. K12. ★★
Syksyinen Pariisi heräilee uuteen päivään. Kerrostaloasunnossa nainen (Virginie Efira) ja mies (Grégoire Colin) tekevät lähtöä.
Kamera kohdentaa keittiön arkisiin detaljeihin. Ääniraidalla haikeat jouset ja uhkaavat matalat bassoäänet kertovat, että jotain pahaa tulee tapahtumaan.
Muistan sinut, Pariisi -elokuvan alku ei ole erityisen hienovarainen. Polarisoiva musiikki vie todennäköisesti ajatukset Pariisin terrori-iskuihin, vaikka katsoja ei olisi etukäteen selvittänyt mistä elokuva kertoo.
Toisaalta musiikki virittää ensimmäisiin kohtauksiin tehokkaan jännitteen: kun pariskunta istuu ravintolapöydässä, katsoja miettii jo, näyttääkö paikka yhdeltä niistä, joihin terroristit iskivät marraskuussa 2015.
Alice Winocourin (Augustine, Proxima) ohjaama Muistan sinut, Pariisi on elokuva traumasta ja muistamisesta. Efiran näyttelemä Mia selviää iskuista hengissä ja yrittää selvittää, mitä marraskuisena iltana oikein tapahtui. Muistikuvat päättyvät keskelle kaaosta.
Mia palaa ravintolaan ja löytää terapiaryhmän, jossa kukin yrittää kasata omaa muistipalapeliään. Yksi jäsenistä väittää Mian lukittautuneen vessaan ja estäneen muilta pääsyn turvaan. Voiko se olla totta?
Hiljalleen muistikuvat palaavat: jonkun käsi, josta Mia piti kiinni, ja rauhoittavat sanat.
Miaa rauhoitellut mies paljastuu paperittomaksi siirtolaiseksi. Kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka paljon heitä oli Pariisin iskujen uhrien joukossa, ja mitä hengissä selvinneille kuuluu.
Kysymys siitä, kenet tragedioissa muistetaan ja keneen ei kiinnitetä huomiota, on kiinnostava.
Winocourin elokuvassa terapiaryhmän ja kynttilätilaisuuksien osallistujat ovat melkein kaikki valkoisia. Kaupunkikuvissa alipalkatut ruokalähetit suhaavat liikenteessä ja siirtolaiset kauppaavat rihkamaa.
”Elokuvaa tuntuu rasittavan se, että aiheena on iso kansallinen trauma.
Erityisen pitkälle Winocour ei siirtolais- ja luokkakysymyksessä mene. Fokus pysyy Miassa, jonka trauma ei ole millään mittarilla vyyhdin kiinnostavin osa, ja muissa terapiaryhmän jäsenissä.
Heitä ovat vanhempansa menettänyt Félicia (ohjaaja Leos Carax’n ja näyttelijä Katerina Golubevan tytär Nastya Golubeva Carax) ja bisnesmies Thomas (Benoît Magimel), jonka kanssa Mian katse kohtasi juuri ennen iskuja.
Winocourin elokuvaa tuntuu rasittavan se, että aiheena on iso kansallinen trauma. Muistan sinut, Pariisi muistuttaa monessa kohtaa enemmän kollektiivista terapiaprojektia kuin täsmällistä draamaa.
Tämä näkyy käsikirjoituksen kaavamaisuudessa. Tapa, jolla vieraat ihmiset astuvat Mian elämään, ei tunnu luontevalta. Pahimmillaan mieleen tulevat kävelysimulaattoreiksi parjatut videopelit, joissa sivuhahmot tuntuvat vain odottavan, että pelaaja saapuu paikalle ja aktivoi juonen.
Kuin aiheensa sanelemana elokuva myös kiirehtii katarsikseen, vapautukseen. Sen keinot ovat kaavamaisia ja pateettisia: intiimejä lähikuvia, vaikeroivia jousia.
Asioita ei haluta tai uskalleta jättää kesken tai sotkuun, vaikka mitä muuta mielettömästä joukkosurmasta voisi seurata?
Pääosissa Virginie Efira, Benoît Magimel, Grégoire Colin, Maya Sansa, Amadou Mbow, Nastya Golubeva.
Benoît Magimel ja Virginie Efira näyttelevät Muistan sinut, Pariisi -elokuvassa.