Draama
Dogborn, ohjaus Isabella Carbonell. 84 min. K16. ★★
Lukuisia lyhytelokuvia tehneen Isabella Carbonellin ensimmäistä pitkää ohjaustyötä on sen kotimaassa Ruotsissa tervehditty lähinnä pääosanesittäjänsä, maineikkaan rap-artistin Silvana Imamin näyttelijädebyyttinä. Imam onkin parasta elokuvassa, joka on kuin sähkökatkon vuoksi kesken matkaa hyytyvä juna.
Imam ja Philip Oros esittävät Syyriasta paenneita kaksosia. He palloilevat ympäriinsä ruotsalaisessa kaupungissa, nukkuvat missä sattuvat ja yrittävät epätoivoisesti haalia jonkinlaista elantoa. Elokuvassa heitä kutsutaan vain siskoksi ja veljeksi, millä korostetaan heidän olematonta asemaansa ruotsalaisessa yhteiskunnassa.
Serkkunsa Petrin (Lukas Malinauskas) kautta kaksoset pääsevät hämäräperäisen baarinomistajan Yannin (Henrik Norlén) puheille. Yann tarjoaa siskoksille töitä. Pitäisi kuljettaa pakettiautolla tavaraa paikasta toiseen. Jos homma hoituu kunnolla, tulee reilusti rahaakin.
Kuumapäinen sisko ja Syyriasta paon jälkeen puhumattomaksi heittäytynyt veli innostuvat. Viimeinkin vähän valoa risukasaan. Kunnes heille selviää, mitä kuskattava tavara on: ihmiskaupan uhreiksi päätyneitä ja prostituutioon pakotettuja nuoria naisia.
Veli ei hyväksy asiaa ja sulkeutuu yhä pahemmin, sisko puree hammasta ja lähtee likaiseen touhuun mukaan. Kunnes hänelläkin kilahtaa oikein kunnolla, minkä seurauksena hän päätyy raa’an pelin toiselle puolelle tyttöjen seuraan.
Dogborn alkaa hyvin ja etenee mallikkaasti edellä kuvattuun tilanteeseen, mutta sitten se hyytyy paikalleen ja jumittaa loppuunsa asti etenemättä mihinkään ja tarjoamatta mitään draamallista muutosta.
On kuin myös käsikirjoittajana toiminut Carbonell olisi keksinyt idean, mutta ei sitä, kuinka jatkaa perusasetelmasta fiksusti eteenpäin kohti jonkinlaista ratkaisua. Mitään positiivista päätöstä näin synkälle tarinalle olisi ollut turha odottaa, mutta draaman kaari olisi saanut laskeutua jonnekin eikä jäädä ilmaan roikkumaan. Henkilöhahmotkin olisivat saaneet kehittyä johonkin suuntaan.
Hyvää elokuvassa on Maja Dennhagin hienon, pimeiden katujen, neonvalojen ja baarien räikeän valaistuksen sävyillä leikkivän kuvaustyön avulla loihdittu vaihtoehdottomuuden ja lohduttomuuden tuntu sekä Imamin intensiivisen energinen roolityö, joka on koko Dogbornin moottori.
Herkästi suuttuvan ja tappelevan siskonkin ylittää häijyydessä nuori kiinalainen prostituoitu, lähes lapsi vielä (Emma Lu), joka saa käydä esimerkkinä siitä, millaiseksi nuori mieli saattaa julman hyväksikäytön maailmassa muokkautua.
Tyttö pitää kuitenkin huolta pienestä sisarestaan aivan kuten sisko veljestä. Rinnastuksesta huolimatta tyttö tokaisee siskolle: “Luuletko, että olemme samassa tilanteessa? Minulle sinä et ole työnantajiasi parempi.”
Hyviä kohtauksia ja sosiaalista näkökulmaa Dogbornissa siis on tarjolla, mutta täysipainoista kokonaisuutta niistä ei ole valitettavasti oikein syntynyt.
Käsikirjoitus Isabella Carbonell, pääosissa Silvana Imam, Philip Oros, Emma Lu, Henrik Norlén.