Muusikko Harry Belafonte on kuollut 96-vuotiaana, kertoo muun muassa The New York Times.
Belafonte kuoli kodissaan Yhdysvaltain Manhattanilla tiistaina. Hän oli syntynyt 1. maaliskuuta 1927 New Yorkin Harlemissa.
Belafonte, koko nimeltään Harold George Belafonte junior, tunnettiin laulajana, näyttelijänä ja ihmisoikeusaktivistina.
Musiikin saralla hänet tunnettiin calypso-tyylin veteraanina. Calypso on musiikkityyli, jonka pohjana on Trinidad ja Tobagon kansanmusiikki. Maailmanmaineeseen calypso nousi vuonna 1957 Belafonten Calypso-nimisen albumin myötä, vaikka osa albumin kappaleista ei edustanutkaan tyylisuuntaa. Albumin ja Belafonten tunnetuin kappale, Banana Boat Song, kuitenkin on calypsoa.
Belafonte ehti myös näytellä yli kymmenessä elokuvassa. Hänen viimeiseksi roolikseen jäi Spike Leen hittielokuva BlacKkKlansman, jossa näytteli myös suomalainen Jasper Pääkkönen. Elokuvassa Belafonte esitti ihmisoikeusaktivisti Jerome Turneria.
Turnerin rooli sopi Belafontelle erinomaisesti, sillä myös Belafonte oli ihmisoikeusaktivisti ja merkittävä tienraivaaja muun muassa tummaihoisille artisteille. Hän oli mukana rasismin vastaisessa taistelussa 1950-luvun Yhdysvalloissa, yhdessä maan kansalaisoikeusliikkeen johtohahmon Martin Luther Kingin kanssa.
Tukholmassa rahankeruumatkalla olleet tohtori Martin Luther King (vas.) ja laulaja Harry Belafonte vilkuttivat Tukholman lentokentällä 3. huhtikuuta 1966.