Tietokirja
Bengt Jangfeldt: Immanuel Nobel ja hänen poikansa tsaarien Venäjällä (Immanuel Nobel & Söner: svenska snillen i tsarernas Ryssland). Suom. Ulla Lempinen ja Pekka Tuomisto. Siltala. 480 s.
Alfred Nobel muistetaan nimeään kantavista palkinnoista, joita rahoitetaan hänen testamenttiomaisuudellaan. Se syntyi dynamiitin keksimisestä ja patentoimisesta.
Alfred ei tosin keksinyt räjähteen kumpaakaan ainesosaa, etenkään ruutia, ja nitroglyseriinikin oli löydetty jo parikymmentä vuotta ennen Alfredin oivallusta.
Alfredin uraauurtava ajatus oli pitää herkkä ja vaikeasti hallittava nitroglyseriini ja mustaruuti ensin erillään ja tuottaa räjähdys sytytysnallilla. Patentti (1864) ja tehtaat monissa maissa tekivät Alfredista jo muutamassa vuodessa rikkaan.
Tie räjähteen hallittuun paketointiin oli sarja epäonnistumisia, joista kauhein oli hänen isänsä Immanuelin laboratoriossa Tukholmassa 1863 tapahtunut valtava räjähdys, joka tappoi Alfredin veljen Ludvigin pojan sekä neljä muuta ihmistä. Alfred itse ei ollut paikalla.
Vähemmän tunnettua on, että perusta menestykselle luotiin jo perhepiirissä. Alfredin isä ja veljet Robert ja Ludvig olivat yhtä lailla uskaliaita ja kekseliäitä teollisuusmiehiä, Branobelin öljyimperiumin Venäjälle luonut Ludvig myös Alfredia visionäärisempi ja aikaansaavampi.
Tämä tulee havainnollisesti ilmi ruotsalaisen slavistin ja historioitsijan Bengt Jangfeldtin erinomaisesta ja kiehtovia yksityiskohtia sisältävästä teoksesta Immanuel Nobel ja hänen poikansa tsaarien Venäjällä, jonka ovat suomentaneet Ulla Lempinen ja Pekka Tuomisto. Nelivärinen, hienosti kuvitettu ja läpitaitettu Nobel-kirja lukunauhoineen on myös näyttävä osoitus painetun kirjan voimasta.
Kahdesti Ruotsin merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon Augustin saanut Jangfeldt (s. 1948) kuuluu maan yleistajuisen historiapohjaisen tietokirjantekijöiden aateliin.
Alfred Nobelin isoisä oli lääkäri ja isä Immanuel työskenteli aluksi arkkitehtinä. Tällä oli tyttären lisäksi kolme poikaa, vuosina 1829–33 syntyneet Robert, Ludvig ja Alfred.
Rakennusteknisten kunnostusten suunnittelusta sai alkunsa Immanuelin varsinainen, keksintöjä ja niiden kaupallista hyödyntämistä koskeva kutsumus, joka tarttui myös hänen poikiinsa.
Jangfeldt listaa isän ja poikien ominaisuuksia: järki, ahkeruus, rohkeus, kekseliäisyys sekä periksiantamaton halu ratkaista ilmaantuvia ongelmia. Onnea ja ajoitusta toki myös tarvittiin.
Immanuel ryhtyi ”väsymättömästi työskentelevillä aivoillaan” suunnittelemaan erilaisia mekaanisia koneita ja kautsutuotteita. Epäonni ja vastoinkäymiset johtivat konkurssiin 32-vuotiaana.
Samana päivänä 1837 kun velkavankeus oli määrä panna toimeen, Immanuel pakeni Tukholmasta Turkuun, jossa hän vietti vuoden. Suomi oli tuolloin Ruotsiin verrattuna teollisuuden takapajula, eikä se ollutkaan Immanuelin matkan lopullinen kohde, vaan Venäjä.
Pietari Suuren avattua aiemmin maansa lännelle siitä oli tullut monille yritteliäille eurooppalaisille toiveiden itäinen Eldorado. 60 miljoonan asukkaan Venäjä oli Euroopan suurin valtio, jossa oli valtavat, pitkälti hyödyntämättömät luonnonvarat.
Immanuel oli taitava löytämään taloudellisia ja työtä säästäviä ratkaisuja. Pietariin perustetussa pajassa ja valimossa valmistettiin koneita teollistuvalle Venäjälle. Saatuaan valtion asiakkaaksi Immanuel muutatti perheensä Tukholmasta luokseen.
Pojat Ludvig ja Robert työskentelivät perheen tehtaassa, Alfredia kiinnosti kemia.
Työpajan höyrykoneille ja potkureille oli kysyntää Venäjän laivaston modernisoinnissa, myös pienempiä laivoja valmistettiin. Riippuvuus armeijan tilauksista Krimin sodan loppuessa vei konepajan konkurssiin 1862.
Immanuel kehitti merimiinoja, mikä sai hänet kiinnostumaan Alfredin tutkimasta nitroglyseriinistä. Dynamiitin keksimisen jälkeen Alfred lähinnä matkusteli Euroopassa seuraavat 30 vuotta, hoiti yhtiönsä asioita ja tuki taloudellisesti veljiensä hankkeita.
Naftaa suihkuaa Bakun lähellä 1870-luvulla.
Poliittisia ja taloudellisia haasteita oli jatkuvasti. Ludvig jatkoi konkurssin jälkeen konepaja-alalla Robertin kanssa.
Ludvig palkkasi Pietariin lukuisia suomen- ja riikinruotsalaisia miehiä johtaviin tehtäviin, Robert maanmiehiään myöhemmin Kaukasukselle. Tehtaalla tuotetut separaattorit moninkertaistivat Venäjän voin tuotannon.
Saksan laajentumispolitiikka sai Venäjän ja useat Euroopan maat panostamaan aseisiin. Vanhoja kivääreitä muutettiin takaaladattaviksi ja konekivääriä kehitettiin. Vuosien 1877–79 Turkin sotaan Ludvigin ja kumppanin tehdas valmisti 470 000 kivääriä.
Kiväärintukkeihin tarvittiin kovaa saksanpähkinäpuuta, jota hankkimaan Robert matkusti Kaukasukselle. Hän kiinnostui öljyrikkaasta Bakun alueesta. Naftapitoisen maan hankkimisessa Robertilla oli suuri etu: varakkaat veljet. Tärkein öljytuote oli vuosikymmeniä naftasta tehty valopetroli.
Kun diesel- ja polttomoottori keksittiin, ja kun Robert sai varastoinnin ja kuljetusyhteydet (junaraide, tankkerit) tehokkaiksi, Branobel kasvoi öljyimperiumiksi. Muitakin yhtiöitä tuli Kaukasukselle, ja kun tekniikka kehittyi, Venäjä kasvoi nopeasti öljyntuottajana lähes tasoihin Yhdysvaltain kanssa.
Tasaista tuloa räjähteestä saanut Alfred sijoitti Branobeliin valtavia summia. Nobelin konepaja oli puolestaan 1910-luvun tienoilla maailman suurin dieselmoottorien valmistaja.
Robertin ja Alfredin kuoltua 1896 lopussa öljyimperiumin otti johtoonsa Ludvigin poika Emanuel, joka kasvatti yhtiötä 1900-luvun alussa tuntuvasti.
Venäjän sisäiset levottomuudet kasvoivat ja johtivat lopulta vallankumoukseen, jonka yksi seuraus oli Jangfeldtin sanoin ”maailmanhistorian suurin yksityisen omaisuuden takavarikointi”.
Yhteiskunnan kermasta oli tullut sen päävihollinen. Emanuel pääsi hengissä Bakusta Ruotsiin, osa Nobelin suvusta oli turvassa huvilassa Suomen kannaksella.
Vaurastuneiden Nobelien firenzeläistä renessanssityyliä edustava kotitalo valmistui Pietariin 1875. – Kirjan kuvitusta.
Kaikkea Nobelit eivät vallankumouksessa menettäneet, sillä Ludvigin omaisuus oli jaettu perillisille hänen kuoltuaan 1888. Alfredin testamenttiomaisuus oli tullut pitkälti Venäjän ulkopuolelta.
Ja vaikka Emanuel, sukuyhtiön viimeinen johtaja Venäjällä, joutui jättämään maan ja suuri asunto-omaisuus ja valtavat tuotantolaitokset valtiollistettiin, hänellä oli runsaasti Alfredin räjähdysaineyhtiön osakkeita. Branobelin venäläisiä toimihenkilöitä tuomittiin uuden järjestyksen ”vihollisina” vankeuteen ja teloitettiin.
Venäjän historia toistaa itseään. Kansalaisvapauksista on tänään tuskin rippeitä jäljellä, maa sotii taas, aseita tarvitaan lisää, länsimainen omaisuus vaihtaa omistajaa.
Keisari Aleksanteri III perheineen vieraili Branobelin tuotantolaitoksilla Bakussa 1888.
Branobelin ensimmäinen öljytankkeri Zoroaster valmistui vuonna 1878. – Kaikki kuvat kirjan kuvitusta.