Romaani
Leonardo Padura: Mies joka rakasti koiria (El hombre que amaba a los perros). Suom. Jyrki Lappi-Seppälä. Like. 633 s.
Suomessa ei Lev Trotski (1879–1940) ole koskaan ollut mikään suurjulkkis – toisin kuin Vladimir Lenin, jonka liikehtimisiä Suomessa tutkittiin oikein opetusministeriön hankkeena vielä 1980-luvulla.
Trotski oli yya-Suomessa yksinkertaisesti liian kuumottava nimi, vaikkei niin täysi epähenkilö kuin kotimaassaan. Meillä on ilmestynyt Christer Pursiaisen mainio Trotski-elämäkerta – ei kuitenkaan ennen kuin 2010-luvulla.
Yksistään näistäkin syistä voi kiittää, että kuubalaisen kirjailijan Leonardo Paduran (s. 1955) romaani Mies joka rakasti koiria on julkaistu vastikään suomeksi. Länsi-Euroopassa se ilmestyi 2009 ja ihme kyllä Kuubassakin pikkupainoksena 2017. Jyrki Lappi-Seppälän varmakätisesti suomentama teos on romaanina ja historian tulkintana jykevää tekoa.
Mistä Padura kertoo?
Kirjailija Leonardo Padura.
Teoksessa on kolme ajan ja kertomuksen tasoa. On kumouksen teräskoura Lev Trotskin vaellusvuodet Josif Stalinin 1929 karkottamana maanpakolaisena, on Trotskin 1940 murhanneen espanjalaisen Ramón Mercaderin (1913–1978) mutkikas taival NKVD:n tappajana, ja kolmantena erään kirjailijan eriskummalliset sattumukset Kuubassa.
Trotskin vaiheet tukeutuvat tiiviimmin historialähteisiin, Mercaderinkin paljon, kun taas kuubalaisjaksoissa aistii taiteellisten vapauksien laveampaa käyttöä – ilman, että karataan silkkaan fantasiaan. Reaalipohja on jokseenkin vankka.
Käsillä ei silti ole puhdas dokumenttiromaani, Padura vain hyödyntää ja rikastuttaa todennettua historiaa prosaistin keinoin. Esiin keriytyy paitsi hyytävä murhatarina, myös 1930-luvun poliittiset kommervenkit, joissa luovitaan suurvaltataistelun ja maailmankommunismin hämäävissä varjoissa.
Padura nivoo Kuuban hienosti romaaniin.
On vuosi 1977, kun havannalaisella rannalla kirjailija Iván Cárdenas, elämän ja systeemin kolhima kaveri, sattuu tutustumaan raihnaiseen vanhukseen. Tämä käyskentelee kahden jalomuotoisen (Kuubassa ääriharvinaisen) venäjänvinttikoiransa kanssa, henkivartija tarkkailee taaempana.
Vanhus käy paljastamaan, ikään kuin tunnustamaan, kerran tuntemansa tappajan elämää. Hän ripottelee vihjeitä tästä Ramón Mercaderista, ja Cárdenas kiinnostuu todella – sitten koiramies ei enää ilmaannu rannalle.
Myöhemmin tihkuu taas muita tietoja, ja sanomatta suoraan Padura antaa ymmärtää vanhuksen olleen Mercader.
Cárdenas-jaksot antavat teokselle ilmaa, taitavan ulottuvuuden. Kuuba on luonteva lisäluukku silmäillä kommunististen illuusioiden ja todellisuuksien eroja, jotka eivät toden totta hämärry kuubalaistenkaan elämässä. Kirjailija kuvaa kotimaataan armotta.
Pääjuonne on kuitenkin Trotski, kumouksen ikääntynyt älykkö muistoineen ja visioineen, itsekritiikkeineenkin. Taisto Stalinia vastaan on kiihkeää vaan epätasaista, vaikka Trotski pitääkin ”vuoristolaista” mitättömyyden maailmanmestarina.
Miksi Stalin tapattaa Trotskin vasta 1940?
Selitys on, että silloin Kremlin herra ei enää tarvitse Trotskia viholliskuvana – maailmansota suo jo isompia uhkia ja kuvia – ja siksi Mercader jäähakkuineen pannaan asialle Meksikossa. Murhan kuvaus on kliinisyydessään veret liikauttava.
Barcelonalaisen Ramón Mercaderin on murhatöihin värvännyt hänen Caridad-äitinsä, yläluokkainen stalinistipomo. On ihasteltava tarkkuutta, jolla Padura piirtää perheen keskinäisiä suhteita, Ramónin muutoksen ja palvovan ripustautumisen neuvosto-opettajaansa, huippuvakooja Leonid Kotoviin (oik. Eitingon). Ramónista manipuloidaan puolueen sotilas, pienintä piirtoa myöten.
Trotskin viimeinen asunto Méxicossa on nykyään museona.
Sivuhahmoista muistiin painuu monta, kuten Mercaderin hurmaama viaton trotskisti Sylvia Ageloff (siten avautuu pääsy Trotskien kotiin), Trotskin tasaluonteinen vaimo Natalia Sedova ja heidän yksi poikansa, Lev Sedov. Ja ovat siellä myös Diego Rivera ja Frida Kahlo.
Näissä kohdin kuvaus lienee historiallisimmillaan.
Mitä syvemmälle romaanissa upotaan, sitä ilmeisemmäksi käy omakohtaisen vastuun ja tilinteon vaatimus. Padura miettii moraalin aspekteja; mitä kaikkea ihmisen on lupa tehdä viedäkseen perille Suurta Asiaa?
Romaanin kohokohtia koetaan Mercaderin ja Kotovin ryypätessä 1960-luvun Moskovassa. Voi sitä tunteettoman järjen riemusaattoa!
”Vieläkin ihmettelen, miksi minua ei tapettu”, pohtii Hruštšovin tyrmissä 12 vuotta lusinut Kotov. ”Ehkäpä siksi, että ne tiesivät että minä tiedän, ja että ne jonain päivänä voivat tarvita sitä, minkä minä tiedän…”
Mercader taas tajuaa vihdoin, millaiseen helvetinkoneeseen hänet on taannoin asennettu yhdeksi rattaaksi.
”Olimme kyynisempiä kuin pystyt ikinä kuvittelemaan. Et ollut ainoa, joka oli valmis kuolemaan olemattoman aatteen edestä”, Kotov lohduttaa.
Leonardo Paduran Mies joka rakasti koiria on lukuisia kysymyksiä nostava teos. Samalla kun se puistattaa ja viihdyttää se kääntää ohimennen esiin kommunismin historian raskaimpia lehtiä.
Paduran romaani on ehtymättömän monikäyttöinen, vähän kuin korttipakka Tapio Rautavaaran laulussa.
Tämäkin tarina on tosi.