Reino Nordin on menestynyt taiteilija, mutta hänellä on myös varasuunnitelma: ”Tietysti kaikki haluavat miljonääreiksi”

Reino Nordin näkee itsensä sillanrakentajana, jonka tarkoituksena on tuoda lohtua ja toivoa maailmaan. ”Koen, että se on mun missio.”

”Varmasti kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ajat ovat olleet absurdeja”, Reino Nordin sanoo.

Ruuhkaista on ollut, Reino Nordin huokaa. Takana on paluumuutto Suomeen. Nordinien nelilapsinen perhe vietti talven Espanjassa, ja viime viikot ovat kuluneet matkalaukkuja purkaessa.

Lisäksi takataskussa polttelee uunituore albumi.

Toukokuun alussa ilmestynyt Kääntöpuolii on Nordinin ensimmäinen levy yli neljään vuoteen. Pitkäksi venähtäneelle tauolle on syynsä. Ensin uusiksi meni levysopimus, Nordin selostaa, pandemian myötä myös aikataulut.

”On kyllä ihana päästä työntämään ulos uutta musaa. Tässä elämässä on ehtinyt tekemään sikana kaikenlaista, mutta silti tuntuu koko ajan, että aika loppuu. Korona-aika ei kyllä tehnyt kellekään hyvää.”

KORONASTA Nordin on nurissut aiemminkin. Pari vuotta sitten hän paasasi aiheesta ahkerasti Twitterissä ja muun muassa väitti, ettei kasvomaskeista, rajoitustoimenpiteistä ja hätäisesti käyttöön otetuista rokotteista olisi mitään hyötyä.

Näkemys on vahvasti ristiriidassa tiedeyhteisön ja kansainvälisten terveysjärjestöjen näkemysten kanssa.

Nordinia viralliset perustelut eivät vakuuta. Hänen mielestään pandemianhoitoon on liittynyt paljon ”epätieteellisestä huuhaata”.

Hän sanoo, ettei missään nimessä väitä, ettei tauti olisi todellinen, mutta uskoo pelon ilmapiirin ja sen aikana tehtyjen valtavien taloudellisten päätösten ajaneen ensisijaisesti kansainvälisten lääkeyhtiöiden intressejä.

”En mä ole mikään foliohattu”, Nordin sanoo.

”Mutten myöskään mikään imbesilli.”

Moni pitää Nordinin lausuntoja edesvastuuttomina ja vaarallisina salaliittoteorioina.

Nordin sanoo ymmärtävänsä hyvin tällaisiakin näkemyksiä. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei ole kieltämässä keneltäkään mitään. Kaikki saavat hänen puolestaan uskoa, mihin haluavat ja tehdä miten parhaaksi näkevät.

Niin hänkin tekee.

Nordin pitää pitkän ja polveilevan luennon siitä, mikä kaikki tässä maailmassa on pilalla. Osa kommenteista on niin kyseenalaisia, ettei niitä voi lehteen painaa. Puheesta on myös välillä vaikea saada otetta. Käy kuitenkin selväksi, ettei hän luota poliittiseen päätöksentekoon.

”…Mua kuvottaa amerikkalaisen äärioikeiston möyhötys siitä, että mitään koronaa ei ole edes olemassa. Mutta on ihan yhtä sairasta, että Suomen hallitus väittää pystyvänsä hallitsemaan ilmapartikkeleita. Se on täyttä hulluutta!”

MUSIIKISSA kärjekkäät mielipiteet eivät kuulu. Nordinin kappaleet ovat popmusiikin peruskauraa: minämuotoisia tarinoita rakkaudesta ja ihmissuhteista, hyväksymisestä ja anteeksiannosta.

Sellaiseen ilmaisuun Nordin kertoo mieltyneensä. Hän sanoo haluavansa tehdä mahdollisimman lempeää, avointa ja kypsää musiikkia, ja näkevänsä itsensä sillanrakentajana, jonka tarkoituksena on tuoda lohtua ja toivoa maailmaan.

”Koen, että se on mun missio.”

Nordin sanoo, ettei missään nimessä ole täydellinen ihminen. Hän myöntää päästelevänsä välillä sammakoita suustaan, mutta vastarannankiiski pelkän kapinoinnin tarpeen vuoksi hän ei mielestään ole. Hän vain seuraa omia arvojaan.

Hän myös korostaa, ettei ole omasta mielestään tiedevastainen ihminen vaan vapaa-ajattelija, joka suhtautuu kriittisesti kaikkiin ehdottomuuksina annettuihin totuuksiin. Nordin sanoo inhoavansa kaikenlaista ääriajattelua ja kieltäytyy kuulumasta ”mihinkään jengiin”.

”Ihmiset uskoo aina kaiken, mitä poliitikot niille sanoo. Mä en ole ikinä ollut niin. Enkä tule ikinä olemaan. Mä olen katusoittaja, kouluttamaton ihminen. Mua voi haukkua niin paljon kuin haluaa, mutta mulla on uskomuksia ja mielenkiinnon kohteita – eikä tämä maailma ole valmis.”

”Tykkään rahasta kyllä, ja mulla myös on sitä.”

SILTI ON pakko ihmetellä: miksei hän pidä mölyjä mahassaan? Nordin on menestyvä näyttelijä ja yksi suosituimmista kotimaisista pop-artisteista. Voisi kuvitella, että kiistanalaisten kommenttien laukomisesta on hänen taiteilijauralleen ainoastaan haittaa.

”Totta kai on”, Nordin myöntää.

”Mutta jos syljen jatkuvasti sen päälle, mihin uskon, niin ei sieltä tule enää yhtään mitään.”

Tulee periaatteiden mukaan eläminen myös kalliiksi. Nordin uskoo menettäneensä suorapuheisuutensa vuoksi lukuisia työmahdollisuuksia. Eivätkä kaikki mainostajat uskalla tehdä hänen kanssaan kaupallista yhteistyötä.

”Mutta toisaalta, mä olen taiteilija”, hän sanoo. ”Jos mussa ei ole väriä, niin mitä mussa on?”

Entä kaikki menetetyt tulot?

”Mitä sillä on väliä?”, Nordin vastaa.

”Se, mitä mä vihaan itsessäni, on että yritän kilpailla tällaisen maailman kanssa. Mä kyllä otan rahani jostain. Tykkään rahasta kyllä, ja mulla myös on sitä. Mutta ostaisinko Tomahawk-ohjusten osakkeita? En ole vieläkään sellaiseen lähtenyt.”

NORDINILLA on myös varasuunnitelma. Hän pyörittää puolisonsa, myös kyseenalaisista näkemyksistään julkisuudessa olleen hyvinvointivalmentajan Maria Nordinin kanssa yhteistä kosmetiikkayritystä, joka valmistaa muovittomia ja lisäaineettomia raakasaippuoita.

Nordin paljastaa pariskunnan markkinoineen tuotteitaan kansainvälisillä messuilla ja tavanneen ihmisiä, jotka voisivat viedä brändiä eteenpäin.

Kasvutavoitteet ovat valtavat.

”Vaimo koko ajan sanoo, että homma on liian hidasta. Mutta mun mielestä tässä maailmassa on jo ihan tarpeeksi firmoja, jotka kävelevät kaiken yli ja loppujen lopuksi jää vain lätäkkö paskaa pellonreunaan”, Nordin sanoo.

Hän vilkaisee silmiin.

”Tietysti kaikki haluavat miljonääreiksi, niin mekin. Mutta kannattaa mennä sellaista reittiä, joka ei hävetä jälkikäteen.”

Kuka?

Reino Nordin

  • Syntyi 1983 Helsingissä.

  • Julkaissut neljä sooloalbumia Bongo Rock (2014), Antaudun (2017), Cara Mia (2019) ja Kääntöpuolii (2023) sekä kolme levyä Reino & The Rhinos -yhtyeen kanssa.

  • Näytellyt muun muassa elokuvissa Hymypoika (2003), Game Over (2005), Täällä Pohjantähden alla II (2010), Vuonna 85 (2013) ja Pahanhautoja (2022).

  • Perheeseen kuuluu vaimo ja neljä lasta. Poika edellisestä liitosta.

  • Täyttää 40 vuotta lauantaina 20. toukokuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat