Yhdestä suurten ikäluokkien suuresta synnistä puhutaan aivan liian vähän. Heidän vaurastumisensa ja sivistymisprojektinsa seurauksena perilliset joutuvat tuskailemaan, mihin tunkea vanhempiensa mittavat kotikirjastot, kun jälkeläisten pienempiin asuntoihin ei millään mahdu.
Eivätkä useimmat edeltävien vuosikymmenien hyvätkään lukuromaanit saati poliittiset muistelmat kelpaa ensimmäiseenkään antikvariaattiin. Niillä kun on jo ennestään varastotkin täynnä.
Vanhempien henkinen pääoma, meidän roskamme.
Vaan annas olla. Helsingissä kolmea Planeetta-antikvariaattia pyörittävä Elmeri Vehkala huomauttaa, että koskaan ei ole ollut sellaista aikaa, jolloin kaikki kirjat kelpasivat antikvariaattiin.
Kelpaamattomuuden syy vaihtelee vuosikymmenittäin. Kun nyt esimerkiksi ”Mika Waltarin kahdeksansia painoksia tarjotaan päivittäin”, on selvää, että yksi aika on ohitse.
”Marginaali myy nykyisin paremmin antikvariaateissa kuin valtavirta”, Vehkala luonnehtii.
Hän muistaa, miten 1980- ja 1990-luvuilla divarit saattoivat olla ottamatta sisään antiikin klassikoita, koska ne koettiin homeisiksi ja epäkiinnostaviksi, kun taas nyt asiakkaat suorastaan etsivät niitä.
Uusien kirjojen myynti sakkaa pahasti, ja kirjakaupat ovat tunnetusti vaikeuksissa.
Myös vanhojen opusten kauppa potee ”koko ajan pientä laskusuhdannetta”, Vehkala myöntää. Mutta samaan aikaan tiettyjen kirjojen kysyntä myös kasvaa. Hän puhuu uudesta kirjallisesta sukupolvesta, joka on oppinut Hollywood-elokuvista, mitkä ovat kirjallisuuden klassikoita.
Joten, arvoisa perijä: mikäli vanhempasi jättävät sinulle esimerkiksi Hemingwayn teoksia tai vaikkapa Melvillen Moby Dickin, kysyntää riittää. Samoin Thomas Mannin tuotannolla.
Epävirallisena kruununjalokivenä voi pitää Hessen Lasihelmipeliä, jonka kysynnän korona-aika kuulemma kolminkertaisti.
Tietokirjallisuuden puolella painosmäärien pieneneminen on johtanut kysynnän kasvuun antikvariaateissa.
Ex-rikollisten muistelmat saavat hallita kuuntelumarkkinoita, muutaman tovin kuluttua yhden sesongin hittiä ei kaipaa kukaan mihinkään hintaan.
Vaan vielä kertaakaan kukaan ei ole tarjonnut Vehkalalle esimerkiksi Alex Snellmanin, Anu Lahtisen, Janne Haikarin ja Marko Hakasen teosta Aatelin historia Suomessa (Siltala, 2020). Jos joku toisi ja hän raaskisi luopua, viejän pitäisi pulittaa 50 euroa – eli jo nyt kaksi kymppiä enemmän kuin mitä kirja maksoi ilmestyessään.
Sitten se hyvä uutinen. Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna (5.–7.5.) Suvilahdessa järjestetään ensimmäiset Helsingin Antikvaariset Kirjapäivät: parisenkymmentä antikvariaattia, viitisentoista pienkustantajaa ja Rosebud uuden kirjan edustajana.
Enemmänkin kauppiaita olisi tullut, mutta Kattilahallin tilat varattiin loppuun jo joulukuussa.
Paikan päällä näkee, että tässä maassa halutaan yhä ostaa ja lukea hyviä kirjoja.