Musiikkitoimittaja Klaus Flaming syntyi 1958. Rockmusiikin syntymälle ei voida osoittaa yhtä eksaktia ajankohtaa, mutta sen lopullinen läpimurto sijoittuu juuri samoihin aikoihin.
Nyt Flaming on eläkeiässä. Uransa ja tähänastisen elämänsä hän summaa koko vuoden kestävässä Klaus Flamingin 64 vuotta -sarjassa.
Flaming muistetaan erityisesti hevimusiikin erikoisosaajana 1980-luvulta lähtien. Hänen tunnetuin ohjelmansa lienee Metalliliitto, jota lähetettiin Radiomafiassa ja YleX:ssä 1990–2006. Hän lienee tehnyt ensimmäiset radiohaastattelut niin Nightwishista, Stratovariuksesta kuin Children of Bodomistakin.
Lue lisää: Vahtimestarista kuoriutui hevilähettiläs
Radio Rockin Klaus Flamingin 64 vuotta -sarjassa kuullaan muistoja ja katkelmia toimittajan koko radiouralta. Metalli on kuitenkin nuorempi kuin rock. Flaming osoittaa tuntevansa myös suosikkigenrensä taustat.
Tarjolla on raskaamman kattauksen lisäksi rockia laidasta laitaan. Joukkoon mahtuu paljon kappaleita, jotka sijoittuvat kauas Radio Rockin musiikkiprofiilin ulkopuolelle.
Olen oppinut Flamingilta esimerkiksi, että yksi varhaisimmista suomalaisista rock’n’roll -kappaleista on lastenlaulu: Vesa Enteen tulkitsema Jöröjukka-rock vuodelta 1960.
Radion toimitettu musiikkiohjelma on vakavasti uhanalainen genre. Yleisradio karsi vuodenvaihteessa isolla kädellä musiikin erikoisohjelmiaan. Silloin luvattiin, että ”myöhemmin” Areenaan tulee uusia musiikkisisältöjä. Niistä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään, eli koko homma taisi päästä unohtumaan.
Klaus Flaming on vanhan (Metalli)liiton musiikkitoimittaja. Hänen juontotyylinsä on samaan aikaan asiallinen ja rento. Ja sisältö keskittyy musiikkiin, eikä läpänheittoon.
Yle hoiti kyseisen toimittajasukupolven eläköitymisen niin, että ketään ei palkattu tilalle vaan ohjelmat lakkautettiin. Itse asiassa radion musiikkijournalismin sukupolviketju on Pasilassa katkennut jo aiemmin, sillä uusia radion musiikkitoimittajia ei ole rekrytoitu riittävästi enää pitkään aikaan.
Ylen ohjelmapolitiikka tarjoaa kaupalliselle radiolle mahdollisuuden nostaa profiiliaan. Toivottavasti mainoskanavat ainakin jatkavat tekohengitystään lähes kuolleelle ohjelmagenrelle.
Eli rautalangasta väännettynä: Toivottavasti Klaus Flamingin tilalle tulee ensi vuonna joku uusi osaaja.
Klaus Flamingin 64 vuotta, Radio Rock ma–to klo 20.00 ja su klo 14.00 sekä Supla (vain suorana).
Helsingin Sanomat, Radio Rock ja Supla kuuluvat Sanoma-konserniin.