Heppoinen Abba-dokumentti hukkaa kiinnostavan aiheensa täysin

Abba-dokumentti ei kerro yhtään mitään uutta. Päätähtiäkään ei siihen ole saatu mukaan.

Abba-yhtyeen jäsenet Benny Andersson (vas.), Agnetha Fältskog, Björn Ulvaeus ja Frida Lyngstad ovat dokumentissa läsnä vain arkistopätkissä.

| Päivitetty

Abba-yhtyeen paluuta on vuosikymmenten aikana odotettu yhtä hartaasti kuin ammoin Beatlesiä. No, lopulta se toteutui: jäsenet nähtiin hologrammeina ”abbatareina” lavalla ja levykin tehtiin.

Noloa kaikessa on se, että marraskuussa 2021 ilmestynyt Voyage-albumi uusine biiseineen oli okei mutta ei kovin ihmeellinen. Muistaako sitä enää kukaan?

Viime vuonna valmistunut brittiläinen dokumentti rakentuu juuri paluun varaan.

Draaman kaari alkaa bändin hajoamisesta 1982, ja sen jälkeen seurataan Abba-saagan 40 ”puuttuvaa” vuotta. Paluun pitäisi olla tarinan huipennus, mutta eihän siitä oikein ole mihinkään.

Paluu tuli ja meni. Mamma mia! -elokuvaa katsotaan edelleen. Abban jäsenet ovat hengissä ja kai aika kunnossakin, ehkä jopa väleissä keskenään.

Dokumentti on muutenkin heppoinen eikä vastaa Teeman musiikkidokumenttien tasoa. Haastateltaviksi on saatu vain toisen tai kolmannen tason tuttuja ja toimittajia, jotka kertovat Abban jäsenten puolesta yhtä sun toista henkilökohtaista.

Toki aihe on kiinnostava. Mitä todellakin tapahtui hajoamisen ja avioerojen jälkeen?

Mystinen hiljaisuus on häiritsevää ja kiehtovaa.

Dokumentti kertoo ensin enemmän naisista, Anni-Frid FridaLyngstadista ja Agnetha Fältskogista, ja heidän Abban jälkeisistä soolouristaan. Soololevyjen musiikkia ei kuitenkaan kuulla ollenkaan, edes pienenä muistutuksena. Ylipäätään dokumentissa on pihtailtu korvauksissa, ja musiikkia kuullaan tuskin lainkaan.

Vaikka Abban taika oli juuri Fridan ja Agnethan yhteislaulussa, väistämättä tulee mieleen, että naisten soolourien missaaminen oli 1980-luvun musiikkibisneksen suuria mokia. Esimerkiksi tätä ei dokumentissa käsitellä, vaan siinä keskitytään lähinnä heidän henkilökohtaiseen elämäänsä.

Frida meni naimisiin rikkaan prinssinsä kanssa ja menetti tyttären auto-onnettomuudessa. Agnetha erakoitui Ruotsissa. Siinä ne tärkeimmät, kun enempää ei juuri tiedetä. Muutamia tv-haastatteluita on tallessa.

Myöskään rahasta ei puhuta, vaikka sehän jos mikä on kiinnostavaa. Ovatko Frida ja Agnetha saaneet Mamma mian menestyksestä pennin pyörylää? Onko Björn Ulvaeusia ja Benny Anderssonia kovisteltu asiasta?

Miesten ystävyys ja bisnessuhde on säilynyt, mutta eipä siitäkään ole juuri uutta kerrottavaa. Kun naisten osuus on selvitetty, voisi odottaa, että edes Mamma mia! -elokuvan synnystä ja kuvauksista irtoaisi hyviä stooreja. Sekin materiaali jää kuitenkin niukaksi, koska päätähdet eivät ole mukana.

Brittinäyttelijä Julie Walters on aika hauska. Virkistävää on nähdä väläyksiä ensimmäisen teatteriversion esitystaltioinnista. Sitä olisi voinut katsoa pitempäänkin.

Kaiken kaikkiaan dokumentti vain hosuu eteen päin, käy läpi tapahtumia, jotka jo tunnetaan, ei tutki mitään itse, ei kysy vaikeita kysymyksiä eikä kaiva esiin ihmisiä, joilla voisi ollakin jotain sanottavaa.

Abba: edelliset 40 vuotta, Yle Areena sekä Teema to 4.5. klo 22.18. (K7)

Oikaisu 2.5. klo 12.30: Poistettu maininta siitä, että Frida Lyngstad ja Agnetha Fältskog olisivat aloitelleet soolouraansa Abban hajoamisen jälkeen. He olivat sooloartisteja jo ennen Abban perustamista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat