Klassinen
Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa perjantaina 28.4., kapellimestarina Anja Bihlmaier. Anu Komsi, sopraano. – Linkola, Kuula, O. Merikanto, Brahms.
Jukka Linkola on yksi niistä harvoista säveltäjistä, jotka voivat säveltää musertavan järkyttävästä Ukrainan tilanteesta niin, että kuulijaa ei ahdista. Nyt kantaesitetty teos Tyrants Don’t Believe in Love on Helsingin kaupunginorkesterin Helsinki-variaatioiden tilausteossarjaan kuuluva. Säveltäjille on annettu aiheeksi valita suomalainen, ennen vuotta 1945 sävelletty teos inspiraatioksi uuteen.
Linkola lähti kasvattamaan omaa nykyhirviötään Sibeliuksen ristilukista. Kuusiosaisen henkilökohtaisen sävelrunoelman alussa välähtelevätkin lukin silmät, verkko värisee ja saaliin himo kasvaa orkesterikudoksen kehräytyessä paholaisen ansaksi.
Dirty Attack -osan hälytykset katkeavat Innocent Love -osassa toistuviin pianon ja harpun levollisiin aiheisiin. Terror Night ja Massacre ovat nimensä mukaisia raskaine marsseineen ja hyökkäyksineen. Alkuperäinen teos, Laulu ristilukista, löytyy lomasta sopivasti.
Vaikka osat tarjoavat mielikuvitukselle tarttumapintaa, ahdistus ei jää päälle. Funeral in the Village -osan jazz-poljento tuo mieleen Bond-leffojen hautajaismarssit. 15-minuuttisen sävelrunoelman päättävä Heaven jää välkehtimään kuulasta toivoa, valoa, ilmaa.
Merenkylpijäneidot on Eino Leinon hieno runo, missä kolme Hiiden neittä laittavat sulkansa kivelle mennessään uimaan. Lippo linnustaja varastaa yhdet, vaatii niistä suudelmaa, mistä neito kieltäytyy. Ja kun ei usko neitoa, kuolee lopulta suudelmaan. Toivo Kuula on säveltänyt orkesteritekstiin myös hienon kuvailevan musiikkirunon. Tarinan laulanut sopraano Anu Komsi pysäytti kuulijat kerta kaikkiaan runon huipennuksessa.
Oskar Merikannon Omenankukat ja Kun päivä paistaa olivat perinteisempiä kevään iloa hehkuvia lauluja. Kehtolaulu Pai, pai, paitaressun huimat pianissimot kertoivat Komsin taitojen olevan edelleen tallessa – ne, ne vasta pysäyttivätkin.
Johannes Brahmsin ensimmäinen sinfonia, c-molli, on orkesterimuusikoille läpeensä tuttu teos. Helsingin kaupunginorkesterin tasoiset soittajat tekevät sen, mitä johtaja toivoo ja kuulijoiden onneksi myös vähän enemmän. Anja Bihlmaier haluaa johtaa paljon. Brahmsin sinfonia painettiin läpi suurella volyymillä, tempolla ja tahdolla.
Itse pidän enemmän pyytävästä, ohjaavasta, linjoja ja yksityiskohtia esittelevämmästä tyylistä. Hengittämisestä.