Pophittien tekijät vähättelevät usein haastatteluissa laskelmoinnin merkitystä. Hitit syntyvät kuulemma aina yllättäen, ja suuren yleisön ja lauluntekijöiden käsitykset hittipotentiaalista voivat poiketa paljonkin toisistaan.
Höpö höpö.
On nimittäin hyvä kuulla vaihteeksi kappale, joka on tehty viimeistä yksityiskohtaa myöten täsmähitiksi. Se on Antti Tuiskun uusi kappale Auto jää. Se ei ole cool ja kansainvälisyyttä huokuva, vaan avoimesti hölmö ja tarttuva hoilotus, joka kertoo ryyppäämisen ihanuudesta ja toki myös siitä, että humalassa ei sitten todellakaan ajeta autoa. Lisäksi kappaleen vieraileva solisti on Käärijä.
Nyt ei voi mennä pieleen.
Kappaleen tekijät ovat suomalaisen popmaailman ykkösketjua: Tuiskun ja Käärijän lisäksi kännirallia ovat työstäneet Jurek Reunamäki, Kalle Lindroth, Kaisa Korhonen, Aleksi Nurmi ja Sonny Kylä-Liuhala. Siis yhteensä seitsemän hittinikkaria.
Auto jää ilmestyi suoratoistopalveluihin perjantaina. Lauantaiaamuna nähdään, onko se rikkonut Spotify-ennätyksiä. Sunnuntain vappuaattoon mennessä se on varmasti tarttunut lukemattomien pitkän vappuviikonlopun viettäjien soittolistalle.
Tarttumapintaa on kuin metrissä tarranauhaa: lupsakkaa murteella puhumista, englantilaisen jalkapallokatsomon mieleen tuova yksinkertainen kertosäe, paalujuntan lailla tamppaava bassorumpu ja lopun modulaatio.
Kaiken tiivistää kertosäkeen viimeinen rivi ”auto jää / tättärää”.