BBC:n hallituksen puheen­johtaja eroaa Boris Johnsonin laina­järjestelyjen vuoksi

BBC:n hallituksen puheenjohtajasta päättää käytännössä Britannian pääministeri.

BBC:n toimitus Lontoossa perjantaina.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n hallituksen puheenjohtaja Richard Sharp on ilmoittanut eroavansa tehtävästään.

Riippumattoman selvityksen mukaan Sharp oli mukana järjestämässä 800 000 punnan eli noin 900 000 euron lainaa Britannian entiselle pääministerille Boris Johnsonille tämän pääministerikauden aikana ennen Sharpin valintaa BBC:n johtoon.

Sharp oli kertonut Johnsonille aikovansa hakea BBC:n hallituksen puheenjohtajaksi ja esittelevänsä valtiosihteeri Simon Caselle kanadalaismiljonääri Sam Blythin, joka voisi auttaa Johnsonia henkilökohtaisissa talousasioissa.

BBC:n hallituksen puheenjohtajasta päättää käytännössä Britannian pääministeri.

BBC:n mukaan Sharp ei ollut kertonut järjestelystä aiheutuneesta eturistiriidasta hakiessaan tehtävään ja rikkoi julkisia nimityksiä koskevia säännöksiä.

Sharp on sanonut ilmoittamatta jättämisen olleen tahaton mutta väistyvänsä silti tehtävästä BBC:n edun vuoksi.

Sharpin nimitys ja asema BBC:n johtotehtävissä on luonut painetta myös nykyisen pääministeri Rishi Sunakin suuntaan.

Sunak työskenteli aiemmin liikepankki Goldman Sachsin palveluksessa Sharpin alaisuudessa. Sharp on myös aiemmin tehnyt useita lahjoituksia Sunakin ja Johnsonin konservatiivipuolueelle.

Työväenpuolueen parlamenttiedustaja Lucy Powellin mukaan Sunakin olisi pitänyt erottaa Sharp jo viikkoja sitten, kertoo BBC. Powellin mukaan konservatiivit ovat heikentäneet BBC:n puolueetonta mainetta hyvä veli -verkostoillaan.

Myös liberaalidemokraattien puheenjohtaja Ed Daveyn mukaan konservatiivit ovat loanneet BBC:n maineen.

”Ensinnäkään Boris Johnsonin ei olisi pitänyt voida nimittää Richard Sharpia. Vielä pahempaa on, ettei Rishi Sunak näyttänyt johtajuutta Sharpin erottamisella”, Davey sanoi.

Sunak kertoi perjantaina lehdistötilaisuudessa, ettei ole vielä nähnyt Sharpia käsittelevää selvitystä.

Sunakilta kysyttiin tilaisuudessa, aikooko hän taata sen, ettei Sharpin seuraajan valinta ole poliittinen nimitys.

”Tällaisille nimityksille on oma nimitysprosessinsa. En aio tehdä sellaista päätöstä ennalta”, Sunak vastasi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat