Tom Cruise ja Joan Collins mukaan Charlesin kruunajais­konserttiin

Kruunajaiset nähdään Suomessa suorana tv-lähetyksenä, seuraavan päivän konsertti vasta viikkoa myöhemmin.

Tom Cruise ja Joan Collins osallistuvat Charlesin kruunajaiskonserttiin.

Kuningas Charles III:n kruunajaisten konsertin vieraslista karttuu maailman tunnetuimmilla julkkiksilla. BBC:n mukaan tapahtumassa esiintyvät myös filmitähdet Tom Cruise ja Joan Collins.

Jo aiemmin on kerrottu, että konsertissa esiintyvät muun muassa brittiyhtye Take That, yhdysvaltalaiset poptähdet Katy Perry ja Lionel Richie sekä italialainen oopperatenori Andrea Bocelli. Lisäksi ohjelmassa on videotervehdyksiä muun muassa laulaja Tom Jonesilta ja seikkailija-tv-tähti Bear Gryllsiltä.

Kuuluisista fantasiahahmoista konsertissa esiintyy ainakin Nalle Puh.

Windsorin linnan alueella järjestettävään kruunajaiskonserttiin odotetaan 20 000 hengen yleisöä sekä runsaasti kutsuvieraita.

Itse kruunajaiset järjestetään Lontoossa 6. toukokuuta ja juhlakonsertti seuraavana päivänä. Kruunajaisia voi seurata suorana Ylen kanavilta, ja taltiointi seuraavan päivän konsertista nähdään 14. toukokuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat