Suomalainen Sisu-elokuva on kerännyt Yhdysvalloissa ensi-iltanaan 1,4 miljoonan dollarin eli noin 1,3 miljoonan euron lipputulot, mukaan lukien ennakot, kertovat elokuvan levittäjä Nordisk Film sekä Yhdysvalloissa lipputuloja listaava Box Office Mojo -verkkosivusto.
Sisun ensi-ilta Yhdysvalloissa oli perjantaina, ja sitä näytettiin 1 006 elokuvateatterissa. 1,4 miljoonan dollarin lipputuloilla mitattuna elokuva oli perjantain viidenneksi suosituin Yhdysvalloissa. Sen edelle menivät muun muassa tietokoneanimaatioelokuva The Super Mario Bros. Movie., joka oli suosituin, ja kauhuelokuva Evil Dead Rise, joka oli toiseksi suosituin.
Sisun menestyksestä Atlantin takana oli jo merkkejä ennen perjantaita. Sisun Yhdysvaltain-levittäjä Lionsgate oli kertonut ohjaaja Jalmari Helanderille, että kun elokuvan traileri julkaistiin, ensimmäisen viikon aikana sitä katsottiin eri alustoilla yli 20 miljoonaa kertaa.
Sisu saa yhden laajimmista levityksistä, joita pohjoismaalaiselle elokuvalle on Yhdysvalloissa toteutunut.
Helander on myös käsikirjoittanut Sisun.
Sisu on suomalainen toimintaelokuva, jossa kullankaivaja Aatami Korpi (Jorma Tommila) lähtee Lapin sodan aikana vuonna 1944 viemään kultaa kaupunkiin. Matkallaan hän törmää natsijoukkoon, joka haluaa kullan itselleen. Siihen elokuvan päähenkilö ei suostu.
”Eittämättä paras toimintaelokuva, mitä Suomessa on tähän asti tehty”, arvioi HS:n kulttuuritoimittaja Juho Typpö elokuvan, vaikka antoikin sille vain kolme tähteä.
Elokuvan on tuottanut Petri Jokiranta, ja Tommilan lisäksi pääosissa näyttelevät muun muassa Aksel Hennie, Mimosa Willamo ja Jack Doolan.
Sisu on kuvattu Lapissa.
Suomessa Sisu on saanut tähän mennessä yli 150 000 katsojaa elokuvateattereissa, Nordisk Film kertoo. Elokuva sai ensiesityksensä viime syyskuussa Toronton elokuvafestivaaleilla.
Sitgesin kansainvälisillä elokuvajuhlilla viime lokakuussa Sisu sai parhaan elokuvan palkinnon, ja lisäksi Tommila sai parhaan näyttelijän palkinnon, Kjell Lagerroos palkittiin kuvauksesta sekä Juri Seppä ja Tuomas Wäinölä alkuperäismusiikista.