Amerikkalaismedia: Sisu-elokuvan ensi-illan tulos on poikkeuksellinen

Elokuva ennustetaan keräävän lipputuloja jopa kymmenen miljoonaa dollaria.

Sisu elokuvan päähenkilö Aatami Korpi (Jorma Tommila).

Suomalainen toimintaelokuva Sisu oli ensi-iltanaan Yhdysvaltain viidenneksi katsotuin elokuva.

Amerikkalaisessa mediassa saavutusta on pidetty poikkeuksellisena, koska Sisu on tekstitetty elokuva ja sillä on R-luokitus, mikä tarkoittaa sitä, että alle 17-vuotiaat pääsevät katsomaan sitä vain aikuisen seurassa.

Sisua näytettiin 1 006 teatterissa ja se keräsi lipputuloja 1,4 miljoonaa dollaria. Eniten katsojia veti Yhdysvalloissa kolme viikkoa sitten ensi-iltaan tullut animaatioelokuva Super Mario Bros ja toisena oli toista viikkoa teattereissa pyörivä Evil Dead Rise.

Ensi-iltaelokuvista Sisun edelle kiilasi vain kaksi: Are You There God? It’s Me Margaret, ja 40-vuotisjuhlan kunniaksi uudelleen teattereihin tullut Star Wars -elokuva Jedin paluu.

Sisun taakse jäi myös nyrkkeilymestarina ja liikemiehenä tunnetusta George Foremanista tehty uusi draamaelokuva Big George Foreman: The Miraculous Story of the Once and Future Heavyweight Champion of the World.

Deadline-sivustolla arvioitiin, että ensi-illan menestyksen perusteella Jalmari Helanderin ohjaama Sisu voisi kerätä lipputuloina jopa kymmenen miljoonaa dollaria. Vertailukohtina oli menneiden vuosien ulkomaisia ja tunnettuja toimintaelokuvia, kuten Luc Bessonin ranskankielinen Tyttö nimeltä Nikita vuodelta 1990 ja alkuperäinen ruotsalainen Miehet, jotka vihaavat naisia vuodelta 2009.

Näistä Tyttö nimeltä Nikita tuotti Yhdysvalloissa lipputuloja viisi miljoonaa dollaria, ja Miehet, jotka vihaavat naisia kymmenen miljoonaa. Jälkimmäistä näytettiin vain 202 teatterissa.

Variety luonnehtii Sisua ”omituiseksi suomalaiseksi toimintaelokuvaksi” ja huomauttaa, että Sisua on markkinoitu erityiselle kohdeyleisölle.

Suomalaisten ohjaajien elokuvista parhaiten Yhdysvalloissa menestynyt on Renny Harlinin vuonna 1990 ohjaama Die Hard 2 - Vain kuolleen ruumiini yli, joka sai ensi-iltaviikonloppuna lipputuloja 21 miljoonaa dollaria ja koko esityskautenaan 117 miljoonaa dollaria.

Die Hard 2:n tuotantobudjetti oli 70 miljoonaa. Sisun budjetti oli kuusi miljoonaa euroa eli noin 6,7 miljoonaa dollaria.

Dome Karukoski ohjasi vuonna 2019 kirjailija J.R.R. Tolkienista kertovan elokuvan Tolkien, jonka budjetti oli 20 miljoonaa dollaria. Sen lipunmyynti ensimmäisenä viikonloppuna Yhdysvalloissa oli 2,2 miljoonaa dollaria, mutta kokonaismyynti jäi vain 4,4 miljoonaan.

Lapin sodan aikaan sijoittuva Sisu on suoraviivainen toimintaelokuva, jossa Jorma Tommilan esittämä kullankaivaja ja entinen sotilas Aatami Korpi kostaa julmasti Lappia miehittäville natseille, jotka varastivat hänen kultansa.

Elokuvaa on verrattu muun muassa Quentin Tarantinon Kunniattomiin paskiaisiin ja toisaalta John Wick -elokuviin, joissa Keanu Reevesin esittämä palkkamurhaaja lähtee kostoretkelle.

Lue lisää: Sisu-elokuva keräsi 1,4 miljoonan dollarin lippu­tulot ensi-iltanaan USA:ssa, oli viidenneksi suosituin elokuva

Lue lisää: Sisu on paras toimintaelokuva, mitä Suomessa on tehty

Lue lisää: Sisu saa pian Yhdysvalloissa poikkeuksellisen laajan näkyvyyden – Hollywood kosiskelee ohjaaja Jalmari Helanderia

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat