Seikkailu
Indiana Jones and the Dial of Destiny, ohjaus James Mangold, 154 min, ikäraja ei tiedossa, ★★★★
Cannes
Moni epäili kuten minä, ettei Indystä tule enää kalua.
Olin väärässä.
Isoin kysymysmerkki liittyi ennalta sankariarkeologia näyttelevään Harrison Fordiin. Hän oli tätä viidettä Indyä kuvatessa jo 79-vuotias. Eläkevaareista harvoin tehdään seikkailujen sankareita.
Toisekseen mietitytti, mitä Indyn hengestä jää jäljelle, kun tarina tuodaan 2020-luvun asenneilmastoon. Selvää tietenkin oli sekin, että jatko-osien maine ei ole kovin hyvä koskaan.
Elokuvasarjan viides osa vastaa kaikkiin epäilyksiin ja osoittaa ne pitkälti vääriksi.
Indiana Jones and the Dial of Destiny on täysiverinen seikkailu, vauhdikas, vitsikäs ja paikoin jopa koskettava. Tietenkin elokuva on myös höpsö, väkivaltainen ja täynnä ohutta mystiikkaa – kuten Indyt aina.
Epäuskoisen on siis pakko myöntää, että torstaina Cannesin elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut uusi Indiana Jones nousee sarjan parhaiden osien eli vuonna 1981 valmistuneen Kadonneen aarteen metsästäjien ja vuoden 1989 Viimeisen ristiretken rinnalle.
Indiana Jones (Harrison Ford) seikkailee elokuvasarjan viidennessä osassa muun muassa junassa.
Suomessa elokuva tulee teattereihin kesäkuussa englanninkielisellä nimellä.
Nimen kääntämättä jättäminen on pelkkää laiskuutta, sillä kohtalon kellotaulustahan tässä on kyse.
”Vastassa on pahoja natseja, keitäs muitakaan.
Mukana ovat kaikki Indiana Jonesin tutut elementit kuten ruoska, hattu, nyrkkitappelut ja kilpajuoksu mystisen härpäkkeen perässä.
On tietenkin myös terävä naissivurooli, vastassa pahoja natseja – keitäs muitakaan – sekä luvassa tukku täpäriä pelastumisia. Nämä eväät eivät vielä riitä takaamaan onnistumista eikä sekään, että elokuvassa kuullaan John Williamsin musiikkia ja tuttua Indy-marssia titti-diddi-didii-titti-diddi-didiidii.
Tie menestykseen löytyy hyvästä ohjaajavalinnasta sekä elokuvan laskelmoidusta mutta toimivasta rakenteesta eli käsikirjoituksesta. Ilman näitä palikoita Indy ei olisi voinut syntyä näin komeasti uudelleen. Käsikirjoituksesta vastaavat John-Henry ja Jez Butterworth, David Koepp sekä James Mangold, joka on toiminut myös ohjaajana.
Elokuva alkaa parikymmenminuuttisella taistelujen ja takaa-ajojen yhdistelmällä, jossa Indy ottaa mittaa natseista vuonna 1944. Ajankohta on olennainen, sillä näin sankariarkeologi viedään lähelle ensimmäisten elokuvien tapahtuma-aikaa ja tarinoita.
Kohtauksessa Harrison Ford nähdään tietokoneohjelman nuorentamana kuin ”silloin ennen”. Tekniikka toimii.
Tästä loikataan varsinaiseen tapahtuma-aikaan eli vuoteen 1969, avaruuskilvan ja Vietnamin sodan vuosiin. Indy on jäämässä eläkkeelle professorin pestistään, kunnes eteen tulee kaikkien juonielokuvien klassikko, sankarin vastentahtoinen lähtö vihoviimeiselle keikalle.
Käsikirjoituksen hienous paljastuu kolmannessa näytöksessä, jossa Indyn tarina palautetaan koko saagan alkulähteille. Rakenne palvelee sekä tätä elokuvaa että sulkee sisäänsä koko elokuvabrändin.
Tältä kuvauksien aikaan 79-vuotias Harrison Ford näyttää kohtauksessa, jossa hänen piirteitään on käsitelty tietokoneohjelmalla nuorentavasti.
Jatko-osa onnistuu siis myymään vanhan tavaran uutena, vaikka kovin tutuilla elementeillä mennäänkin. Indy kamppailee maalla, merellä ja ilmassa sekä myös aikaa vastaan. Nähdään lyöntejä päin naamaa, kamppailua lattialla pyörivän pistoolin hallinnasta sekä luotien väistelyä liikkuvissa kulkuvälineissä.
Tällainen miesten lapsellisuus on aina kuulunut Hollywoodiin.
Sarjan alkuperäiset tekijät, kuten tuottaja George Lucas ja ohjaaja Steven Spielberg olivat ensimmäistä Indyä tehdessään alta nelikymppisiä, elokuvantekijöiksi siis nuoria, mutta meritoituneita. Spielbergin aiempi hitti oli Tappajahai, Lucas taas oli saanut sysättyä Tähtien sota -sarjan alkuun. Kadonneen aarteen metsästäjiä eli ensimmäistä Indyä ryhdyttiin toden teolla työstämään, kun Imperiumin vastaisku oli saatu kuvattua. Haluttiin pelastaa maa, kun scifissä oli jo pelastettu avaruus.
”Tekijöille Indiana Jones on aina ollut elokuva elokuvista.
Inspiraatiota Lucas ja Spielberg hakivat elokuvista, joita katsoessa ja tehdessä ei tarvinnut miettiä syvällisiä. Sellaisista joita he olivat katsoneet nuorina kuten Likainen tusina, Navaronen tykit tai Suuri pakoretki.
Tekijöille Indiana Jones on aina ollut elokuva elokuvista.
Karen Allen ja Harrison Ford vuonna 1981 valmistuneessa Kadonneen aarteen metsästäjissä.
Nimiroolissa piti olla ensin kokonaan toinen näyttelijä, Tom Selleck, joka valitsi kuitenkin Kadonneen aarteen metsästäjien sijaan tv-sarja Magnumin.
Harrison Fordia ei missään nimessä haluttu, sillä Indyn piti erota selvästi Han Solosta, jota Ford esitti Tähtien sodassa.
Ford rooliin kuitenkin pestattiin. Ratkaisuksi keksittiin hattu ja ruoska. Nyt hahmoa ei erota Harrison Fordista ja hänen kankeanoloisesta karismastaan edes näyttelijän korkea ikä.
Menestyksestä oli aikoinaan kuitenkin vain aavistus, ja Paramount-studiokin lähinnä pelkäsi rahojensa puolesta. Spielberg kuitenkin alitti kuvausaikataulun Kadonneen aarteen metsästäjissä yli kymmenellä päivällä, mikä on elokuvamaailmassa uskomaton juttu.
20 miljoonan dollarin budjetti oli pieni, jos sitä vertaa tuottoihin tai vastaavien rymistelyelokuvien budjetteihin nykyään. Elokuvasta tuli ensi-illassaan vuonna 1981 valtaisa menestys. Tie jatko-osille oli auki.
Hollywoodissa elettiin tuolloin saranakohtaa. Tuottajat olivat saaneet niskalenkin 1970-luvulla kukkulan kuninkaina mellastaneista ohjaajista, jotka olivat ajatelleet enemmän taidetta. Laskutikkumiehet olivat myös ymmärtäneet, että hittielokuvia pitää suunnata lapsille ja nuorille.
Sittemmin Indiana Jonesista on tullut populaarikulttuurin tunnetuimpia hahmoja sekä myös yksi tunnetuimmista arkeologeista. Todelliset arkeologit suhtautuvat hahmoon kaksijakoisesti.
”Moni arkeologi pyrkii irtautumaan kauas Indiana Jonesista, mutta samalla hahmo myös kiehtoo. Olen ollut mukana arkeologien bussissa, jossa on katsottu Indiana Joneseja matkalla kaivauksille”, kertoo uskontoarkeologiaan perehtynyt Tiina Äikäs. Hän on arkeologian dosentti Helsingin yliopistossa.
Äikkään mukaan arkeologeja huolettaa Indiana Jonesissa muun muassa kenttätutkimuksen korostuminen sekä esinejahti.
”Arkeologia on muutakin kuin kenttätöitä. Toisaalta elokuvissa on ’nämä aarteet kuuluvat museoon’ -asennetta, joka on tärkeä viesti näinä aikoina, kun metallinetsintää harrastetaan laajasti”, Äikäs sanoo.
Uudessakin Indyssä ”tämä kuuluu museoon” -huudahdus tietenkin kuullaan.
Dosentti Äikäs sanoo, että Indiana Jones on hahmona tuonut arkeologialle tieteenalana myös paljon hyvää.
”Kaikki ymmärtävät, että populaarikulttuurin ammattikuvaukset eivät vastaa arkea, mutta jos seikkailija-asenteen kautta on luotu arkeologiasta hyviä mielikuvia, ei se huonokaan juttu ole”, Äikäs sanoo.
Näyttelijä Harrison Ford lähtökuopissa vuoden 1969 lavasteissa. Kuva elokuvasta Indiana Jones and the Dial of Destiny.
Elokuvien amerikkalainen arkeologi on hieno tiedemies ja vapauden sankari mutta myös imperialistinen. Asenne näkyy kirkkaimmin ensimmäisen Indyn kuuluisassa kohtauksessa, jossa amerikkalaisarkeologi ampuu kaksintaistelussa tunisialaisella torilla sapelia kalistelevan vastustajansa sen enempää kyselemättä.
Kohtauksen syntyhistoria tuo asenteeseen vielä uuden tason. Tarinasta on erilaisia versioita, mutta kaikkia niitä yhdistää se, että kuvausryhmä oli tuolloin kyllästynyt Tunisiaan ja halusi kotiin eikä vähiten siksi, että työryhmä sairasteli Tunisiassa rajusti vatsataudissa. Kohtausta varten suunniteltu monimutkainen taistelukoreografia hylättiin kuvauspaikalla sillä ryhmä halusi ”kehitysmaasta” kotiin.
Kohtaus päätettiin ratkaista yksinkertaisesti ampumalla muukalainen. ”Loppu on historiaa”, kuten Indiana Jones -stunttina kolmessa elokuvassa toiminut Vic Armstrong on kirjoittanut muistelmissaan.
Indiana Jones syntyi retrosankarina, ja sellaisena hahmo on pidetty. Retrous yhdistettynä itseironiaan on tehnyt hahmosta iskunkestävän. Indy tuntuu pysyvän pystyssä, vaikka kulttuuriset säänvaihtelut olisivat rajujakin.
Sarjan ensimmäisen osan aikaan tarinan väkivaltaisuutta kuitenkin taivasteltiin.
Toisen Indyn eli Tuomion temppelin tultua ensi-iltaan vuonna 1984 Suomessa pelättiin vielä pahempaa. Patmos-seurakunnan julkaisu Kipinä nimittäin arvioi elokuvan ennustavan saatanan valtakunnan tulemista maan päälle.
Kate Capshaw ja Harrison Ford elokuvassa Tuomion temppeli (1984).
Kun filmisarja pääsi kolmanteen osaansa 1980-luvun lopulla, älyköt alkoivat viimeistään kirjoittaa Indiana Jonesin ristiriitaisuuksista ja arvostella muun muassa tapaa, jolla amerikkalainen elokuvateollisuus omii antiikin ja kristinuskon tarinoita omikseen.
Viidennessä Indyssä ollaan pelastamassa Arkhimedeen ”maagista” kellotaulua, eräänlaista versiota antikythera-laskimesta.
Yhdysvaltojen ulkopolitiikan paras tarina on aina ollut se, miten he ovat pelastaneet Euroopan ja demokratian Saksan kansallissosialisteilta, ja tätä menestystä Indiana Jones toistaa. Indiana Jones on nostalginen matka yksinkertaiseen maailmaan, jossa länsi oli länsi eikä maailmanjärjestystä mikään uhannut, koska natsit oli kerran voitettu.
”Retrous yhdistettynä itseironiaan on tehnyt Indiana Jonesin hahmosta iskunkestävän.
Toimittaja Jari Lindholm kirjoitti Nyt-liitteessä vuonna 2003, miten Indiana Jonesit olivat hänelle osa varhaista popsivistystä.
Ja juuri sen takia Lindholm oli valmis antamaan elokuville anteeksi niiden häikäilemättömän sovinismin, vaivoin verhotun rasismin ja väkivallan ihannoinnin.
Nykysilmin Indiana Jonesin tapa ryöstellä esineitä ja kuljettaa niitä läntisiin museoihin ei edelleenkään näytä hyvältä. Eikä sekään mairittele, miten paikallisväestö kuvattiin sarjan alkuosissa usein kummajaisina, jotka söivät vaikka eläinten aivoja, ja joiden kanssa ei pitänyt tehdä mitään yhteistyötä.
”Samalla pitää toki muistaa, että sarja syntyi 1980-luvulla, ja elokuvat kuvaavat tapahtumia vielä kauempaa historiassa”, arkeologian dosentti Äikäs sanoo elokuvien maailmankuvasta.
Uuteen Indiana Jonesiin on ladattu etukäteen erittäin suuret odotukset, sillä tällaiset isot ilmiöelokuvat ovat elokuvateattereille elintärkeitä. Viime vuonna tällaisia olivat Top Gunin, Avatarin ja Kätyreiden jatko-osat, joihin kaikkiin myytiin yhteensä yli 30 miljoonaa lippua EU:ssa ja Britanniassa.
Indiana Jonesilta toivotaan samaa. Sen halutaan pelastavan elokuvateattereiden kesän.
Elokuvateatterien yhteenlasketut lipputulot EU:ssa ja Britanniassa olivat viime vuonna 5,1 miljardia euroa. Vuoteen 2021 verrattuna siinä oli nousua jopa 70 prosenttia. Pandemiaa edeltävistä tuloksista ollaan kuitenkin edelleen perässä, jopa 28 prosenttia, kertoo eurooppalainen selvitys.
Studioportaassa Disneyllä ja Paramountilla onkin varmasti kirjoitettu nippu muistioita siitä, miten pappa-Indy ristiriitaisine perintöineen myydään nuoremmalle nyky-yleisölle.
Yksi tempuista on se, että käsikirjoittajat tekevät elokuvassa Harrison Fordin/Indiana Jonesin boomeriudesta numeron. Hahmoa kutsutaan old-timeriksi eli ukoksi, ja hänen vitsaillaan olleen Wrightin lentäjäpioneerien ikätoveri.
Phoebe Waller-Bridgen esittämä Helena toimii Indiana Jonesin vastinparina viidennessä Indy-seikkailussa.
Vetävämpi täky ovat päähenkilölle kirjoitetut uuden ajan kumppanit.
Indyn rinnalle on nyt tuotu Phoebe Waller-Bridgen esittämä Indyn kuolleen kollegan tytär. Modernista Helenasta luodaan Indylle samanlainen naljaileva vastapari, mitä Sean Conneryn esittämä Indyn isä oli elokuvasarjan kolmannessa osassa. Komedia ei ehkä ole yhtä pöhköä kuin isä-poika-akselilla, mutta toimivaa ja napakkaa se on. Lähinnä Fleabag-sarjasta tunnetussa Waller-Bridgessä näyttää löytyvän vahvaa valkokangaskarismaa.
Sean Connery ja Harrison Ford olivat isä ja poika elokuvassa Viimeinen ristiretki, joka valmistui vuonna 1989.
Indyn rinnalle on tuotu myös teinipoika Teddy, jota esittää ranskalaisnuorukainen Ethann Isidore.
Vanhasta henkilögalleriasta näyttelijäluettelosta löytyvät Karen Allen sekä John Rhys-Davies. Mieleenpainuvia uusia sivuhahmoja ovat Olivier Richtersin henkivartija eikä vähiten siksi, että näyttelijän pituudeksi kerrotaan 218 senttiä. Näyttelijänä vakuuttaa myös pikkuroolissa agenttina nähtävä Shaunette Renée Wilson.
Sen sijaan Mads Mikkelsenin natsirooli tuntuu vanhan toistolta, vaikka tekijät ovat väittäneet, että klisettä varta vasten pyrittiin välttämään.
Mads Mikkelsen (vas.) on viidennessä Indiana Jonesissa sankarin vastavoima, pahoja hautova natsimielinen tutkija.
Toiminta- ja kaahailuelokuvissa meritoituneen James Mangoldin valinta ohjaajaksi on onnistunut. On luultavaa, että aiemmat Indyt ohjanneen Spielbergin käsissä tämä tarina olisi näyttäytynyt vetelämpänä, imelämpänä ja myös vanhanaikaisena.
Mangoldin käsissä Dial of Destinyn keskiosuus vaikuttaa paikoin enemmän Bondilta hengästyttävine takaa-ajoineen kuin sankaritutkijan retkeltä ihmiskunnan viisauksien ääreen. Käsikirjoituksen ja ohjauksen valinnoissa Indy-maailmaa siis venytetään äärimmilleen, mutta yhteenottojen ja suvantojen rytmitys toimii kauttaaltaan.
1980-luvun Indy-stuntit muistavalle taistelukohtauksissa on mukana myös epäuskottavuutta, kun kohtauksia kuorrutetaan digiefektein.
Vanhaa maailmaa on se, että arkeologi nähdään Indyissä edelleen miehenä, joka pystyy raskaisiin kenttätöihin. Valtaosa Suomenkin arkeologeista on nykyisin kuitenkin naisia.
”Kukaan ei tietenkään palkkaa professoriksi miestä Indiana Jonesin vuoksi, mutta kyllä Indy pönkittää vanhaa mielikuvaa. Suomessa on neljä arkeologian professoria, ja he ovat kaikki miehiä. Apulaisprofessoreissa on onneksi naisiakin", Äikäs sanoo.
Dosentti Äikäs arvioi, että viidennessä Indiana Jonesissa on kiinnostavinta se, miten elokuvassa onnistutaan tasapainoilemaan muuttuneiden arvojen ja asenteiden ja Indiana Jonesin vanhan kolonialistisen asenteen kanssa.
Vastauksena voi kertoa, että uutuudessa alkuperäisväestöt loistavat poissaolollaan eikä Indyn aiemmasta sovinistileimasta näy jälkeäkään.
Kolonialismikritiikkiin päädytään sen sijaan vastaamaan. Kertaalleen Indy korostaa, ettei hän ole haudanryöstäjä.
Indiana Jonesin niminäyttelijöistä kuvassa Mads Mikkelsen (vas.), Phoebe Waller-Bridge ja Harrison Ford.
Imperialismiin otetaan kantaa kohtauksessa, jossa Indiana Jones päätyy konnia paetessaan osaksi mielenosoitusta, jossa vastustetaan Vietnamin sotaa ja kannatetaan pasifismia. Rauhanmarssikin äityy rajuksi tappeluksi, kun mukana on Indy. Viesti on se, että maailma voi muuttua, mutta Indy pysyy.
Antiikin aarteiden ryöstelyn ja toiminnan oikeutusta käsitellään myös. Kysymykseen ryöstöistä vastaa omassa repliikissään Waller-Bridgesin näyttelemä Helena Shaw todeten:
”Tätä on kapitalismi.”
Indiana Jones and the Dial of Destinyn Suomen-ensi-ilta on 28. kesäkuuta. Käsikirjoitus John-Henry ja Jez Butterworth, David Koepp sekä James Mangold, pääosissa Harrison Ford, Phoebe Waller-Bridge, Mads Mikkelsen, Antonio Banderas, John Rhys-Davies, Toby Jones.
Oikaisu 19.5. kello 8: Jutun aikaisemman version otsikossa kerrottiin virheellisesti Harrison Fordin iäksi 79 vuotta. Hän on 80-vuotias.