Suomi romahti 13 sijaa toimittajien turvallisuutta mittaavassa vertailussa

Suomi oli tänäkin vuonna viides kansain­välisessä lehdistönvapaus­vertailussa. Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja pitää saman sijan säilymistä pienenä ihmeenä.

Kansainvälisessä lehdistönvapausvertailussa on mukana 180 maata ja aluetta. Parhaiten lehdistönvapaudessa pärjää Norja ja huonoiten Pohjois-Korea.

| Päivitetty

Suomi on romahtanut toimittajien turvallisuutta mittaavassa vertailussa.

Viime vuonna Suomi oli kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) lehdistönvapausvertailun toimittajien turvallisuutta koskevassa mittarissa sijalla 10, mutta tänä vuonna sijoitus romahti kolmellatoista. Lopullinen sijoitus on 23.

Romahduksen syynä ovat Helsingin Sanomien toimittajien saamat tuomiot Viestikoekeskuksesta julkaistun lehtijutun vuoksi.

Lehdistönvapausvertailussa Suomi säilytti viimevuotisen viidennen sijansa. Vielä edellisenä vuonna Suomi oli vertailussa toisena.

Viime vuonna Suomi putosi useita sijoja ja päätyi viidennelle sijalle. Tuolloin syynä putoamiseen olivat muun muassa HS:n toimittajien saamat syytteet sekä median lisääntyvä taloudellinen keskittyminen.

Suomi oli vuosien ajan vertailun ykkösenä, kunnes putosi kolmanneksi vuonna 2017. Tuolloin sijoitukseen vaikutti silloisen pääministerin Juha Sipilän (kesk) painostusyritys Ylen toimittajia kohtaan.

Sitä seuraavana vuonna Suomen sijoitus laski jälleen. Syyksi RSF mainitsi tuolloin muun muassa HS:n toimittajan kotiin tehdyn Viestikoekeskus-juttuun liittyneen kotietsinnän.

Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma sanoo tiedotteessa, että Suomen säilyminen viidentenä kokonaisindeksissä on jopa pieni ihme. Putoaminen toimittajien turvallisuutta mittaavassa vertailussa on hänestä hälyttävää.

”Tämä on seurausta oikeusjutusta Helsingin Sanomien toimittajia vastaan. Kun toimittajat joutuvat nyt pelkäämään jopa langettavia tuomioita työnsä tekemisestä, journalismin elintila kutistuu. Valeuutistehtaat tuhoavat lehdistönvapautta maailmalla, Suomi sahaa omaa oksaansa ihan itse”, Grüne-Luoma sanoo.

Tammikuussa 2023 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Viestikoekeskus-oikeudenkäynnissä kaksi Helsingin Sanomien toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Toimittaja Tuomo Pietiläinen sai rangaistukseksi 50 päiväsakkoa, toimittaja Laura Halminen jätettiin tuomitsematta rangaistukseen.

Molemmat ilmoittivat tyytymättömyyttä käräjätuomioon. Samoin teki Sanoma Media Finland, jonka käräjäoikeus määräsi poistamaan Viestikoekeskus-jutun netistä. Myös apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe ilmoitti tyytymättömyyttä tuomioon.

Viestikoekeskus-jutusta nostetut syytteet ja erityisesti niiden seurauksena annetut tuomiot ovat Grüne-Luoman mukaan merkittävä ongelma Suomessa, mutta myös kansainvälisesti.

”Tuomiot ovat RSF:n mukaan heikentäneet Suomessa sekä toimittajien turvallisuutta että journalismin juridista toimintaympäristöä. RSF on kuitenkin aiheellisesti korostanut, että Suomessa annetut tuomiot valtiosalaisuuksien paljastamisesta ovat vaarallinen ennakkotapaus myös kansainvälisesti. Vahinko ei siis koske vain Suomea”, Grüne-Luoma sanoo.

Kansainvälisessä lehdistönvapautta mittaavassa vertailussa kärkipaikkaa piti jo seitsemättä vuotta peräkkäin Norja. Tanska on kolmantena ja Ruotsin neljäntenä. Tänä vuonna Pohjoismaiden keskelle kiilasi Irlanti.

Peräsijaa pitävät vertailussa Aasian maat Vietnam, Kiina ja Pohjois-Korea.

Venäjä on kuristanut median toimintaa entisestään ja pudonnut yhdeksän pykälää sijalle 164.

Nyt julkaistu lehdistönvapausindeksi World Press Freedom Index kertoo, että lehdistönvapaus ailahtelee maailmalla ennätyksellisen voimakkaasti.

Suunta koko maailmassa on huono. Vertailun toteuttaneen RSF:n mukaan esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Amerikasta ei löydy enää yhtäkään ”hyväksi” luokiteltua maata. Kokonaistilanne on heikentynyt merkittävästi myös Afrikassa.

RSF:n pääsihteeri Christophe Deloire nostaa esimerkeiksi ennennäkemättömästä vaihtelusta Brasilian 18 sijan nousun ja Senegalin 31 sijan pudotuksen.

”Tämä epävakaus johtuu viranomaisten lisääntyneestä aggressiivisuudesta monissa maissa ja kasvavasta vihamielisyydestä toimittajia kohtaan sosiaalisessa mediassa ja fyysisessä maailmassa.”

Deloiren mukaan huonon kehityksen taustalla on myös valeuutisointi, josta on kasvanut suuri teollisuus.

Yksi ilmiötä kiihdyttävistä tekijöistä on RSF:n mukaan somealusta Twitter. RSF pitää erittäin huolestuttavana Twitterin uuden omistajan Elon Muskin linjausta, joka suosii enemmän maksupohjaista sisältöä kuin sisällön paikkansapitävyyttä.

RSF on huolissaan myös tekoälyn roolista valtaviin mittoihin paisuneen valeuutisoinnin voimistajana.

RSF on julkaissut kansainvälistä lehdistönvapausvertailua vuodesta 2002 lähtien. Vertailussa on mukana 180 maata ja aluetta.

Oikaisu 3.5. kello 9.25: Artikkelissa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että Suomi olisi tippunut kymmenen sijaa alaspäin toimittajien turvallisuutta mittaavassa vertailussa. Suomi oli aiemmin sijalla kymmenen ja putosi 13 pykälää alaspäin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat