Uusintaversio rakastetusta Bel Airin prinssistä onkin synkeä ja vakava

1990-luvulla esitetty alkuperäiskomedia oli hiphopin tienraivaaja ja aloitti Will Smithin näyttelijänuran. Bel-Air on kovin erilainen kuin edeltäjänsä.

Bel-Air-sarjassa päähenkilö Will Smithiä esittää Jabari Banks.

Syksyllä 1990 Yhdysvalloissa alkoi pyöriä uusi komediasarja. The New York Timesissa kirjoitettiin, että se ottaa useita riskejä: pääosaa esittää 21-vuotias räppäri, joka ei ole näytellyt aikaisemmin, ja sarjalla on vahva yhteys musiikkityyliin, joka oli monille amerikkalaiskatsojille tuntematon.

Aurinkoinen ja taustanaurettu The Fresh Prince of Bel-Air (1990–1996), jota Suomessa pyöritettiin nimellä Bel Airin prinssi, osoittautui kuitenkin menestykseksi. Pääosaa esittäneestä Will Smithistä tuli elokuvatähti. Rap ja hiphop alkoivat nousta amerikkalaisen kulttuurin valtavirtaan osin juuri sarjan ansiosta.

Sarjassa teini-ikäinen Will Smith (Will Smith) muuttaa työväenluokkaisesta perheestään rikkaiden sukulaisten luo. Nämä asuvat Bel-Airin yläluokkaisessa kaupunginosassa Los Angelesissa. Sarja kuvasi luokkaeroja afrikkalaisamerikkalaisten välillä, mikä oli tuolloin suhteellisen harvinaista.

2020-luvulla sarjan konsepti ei enää herättäisi huomiota. Bel Airin prinssin uusintaversio, Prime Videolla pyörivä Bel-Air (2022–) on itse asiassa kovin erilainen kuin rakastettu edeltäjänsä.

Päähenkilön nimi on edelleen Will Smith, mutta häntä esittää nyt Jabari Banks. Taustanaurua ei kuulu, ja draama saa huomattavasti enemmän tilaa kuin komedia. Uudessa versiossa on enemmän synkkyyttä ja ikävyyksiä kuin alkuperäissarjassa. Henkilöhahmot ovat syventyneet, ja kaikki on vakavampaa.

Bel-Airista ilmestyi tänä vuonna toinen kausi. Ensimmäisen kauden lopussa Will kyllästyi asumiseen sukulaisten luona ja muutti ystävänsä Jazzin (Jordan L. Jones) asuntoon. Erityisen hankala Willille on suhde uuden perheen isään, menestyneeseen juristiin Philiin (Adrian Holmes).

Sarja seuraa päähenkilön lisäksi myös tämän lähipiirin elämää. Willin serkku Hilary (Coco Jones) tavoittelee päämäärätietoisesti ruokavaikuttajan uraa. Alkuperäissarjassa hahmo oli bimbomaisempi, mikä tuskin olisi toiminut enää 2020-luvulla.

Kun asioita tehdään nykyään uusiksi, ne helposti synkentyvät, käyvät syvällisemmiksi ja vakavoituvat. Näin on käynyt myös Will Smithin seikkailuille.

Mutta johonkin hermoon Bel-Air-sarja on osunut, sillä siitä on tulossa kolmaskin kausi.

Bel Air, Prime Video. (K18) The Fresh Prince of Bel-Air, HBO Max. (K13)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat