Riemukas hittikirja trans­kokemuksesta syöksyy keskelle leimuavia kulttuurisotia

Helsinki Lit -käännöskirjallisuustapahtumaan saapuva Torrey Peters kirjoitti teoksen, joka ei kaihda transsukupuolisuuteen liittyvien tabujen ravistelua.

Torrey Petersin esikoisromaani on transkirjallisuuden merkkitapaus.

Romaani

Torrey Peters: Detransition, Baby (Detransition, Baby). Suom. Natasha Vilokkinen. Kosmos. 364 s.

Äiti ja tytär eksyvät hauskan oloiseen kauppaan. Sisään astuessaan he tyrmistyvät. He näkevät aikuisen miehen vetämässä jalkaan sukkahousuja ja nuorukaisen hypistelemässä hurmioituneena naisten alusvaatteita.

Vain hetkeä aiemmin kyseinen nuori mies on kokeillut ensimmäisiä omia rintaliivejään. Tuona hetkenä koko elämää varjostanut häpeä sai väistyä euforian tieltä. ”Normien” katse tuo nyt häpeän kymmenkertaisena takaisin.

Kohtaus ristiinpukeutujille tarkoitetussa kaupassa yhdysvaltalaisen Torrey Petersin hittiromaanissa Detransition, Baby pakottaa lukijan välillä ottamaan epämukavia asentoja. Olenko töllistelijä tilassa, joka on tarkoitettu transihmisille?

Mutta päinvastoin Detransition, Baby kutsuu kaikenlaiset lukijat sisään sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja vanhemmuuteen liittyvien normien purkuun.

Alkusivuilla Peters jopa omistaa teoksensa eronneille cis-naisille, ”joiden myös on ollut pakko aloittaa elämänsä alusta panostamatta menneisyyden illuusioihin ja katkeroitumatta tulevaisuudesta”. On vaikeuksia, jotka ovat kaikille naisille yhteisiä.

Petersin vuonna 2021 ilmestynyt esikoisromaani on ensimmäinen transihmisen kirjoittama teos, jonka on julkaissut yksi maailman isoimmista kustantamoista, Penguin Random House. Se nousi vain parin kuukauden sisällä julkaisusta New York Timesin myydyimmät-listalle ja on sittemmin voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Romaanista on tekeillä myös televisiosarja.

Petersin romaani ei ujostele. Se syöksyy rohkeasti keskelle kulttuurisodan leimuavaa sotatannerta, ja tämä asenne paistaa jo romaanin nimessä.

Detransitio on nimittäin transyhteisössä omanlaisensa tabu. Se tarkoittaa, että sukupuolensa korjannut henkilö luopuu transitiosta ja palaa ilmentämään syntymässä määriteltyä biologista sukupuolta.

Romaanissa tällaisen prosessin on käynyt läpi Ames. Hän on luopunut estrogeenipistoksista ja elää taas miehen kehossa. Uusi elämä horjahtaa sijoiltaan, kun hän saattaa pomonsa ja rakastettunsa Katrinan raskaaksi. ”Isyys” on kuitenkin Amesille miehisyyden viimeinen ranta, identiteetti, jota hän ei pysty ottamaan omakseen – ei ainakaan ilman sidettä transidentiteettiinsä.

Siksi hän ottaa yhteyttä entiseen kumppaniinsa Reeseen, joka elää sinkkuelämää New Yorkin Brooklynissa, tapailee vaarallisia miehiä ja pörrää transseurapiireissä. Reese suree menetettyä suhdetta Amyyn, josta on tullut Ames. Mutta eniten Reese kaipaa omaa lasta. Hän haluaisi olla äiti.

Kolmikko alkaa etsiä tapoja hajottaa ydinperheen kulttuuriset ja poliittiset rajat, mutta se ei ole tietenkään helppoa.

Detransition, Baby on viihteellinen ja humoristinen, runsasdialoginen romaani, joka kertoo aikuistumisen ja paikalleen asettumisen äärellä kipuilevista, keskiluokkaisista kolmekymppisistä Brooklynissa. Peters on luonnehtinut romaaninsa genreä ”saippuaoopperaksi”, ja teoksessa alleviivataan yhteyttä Sinkkuelämää-sarjaan.

Romaanissa onkin samaa räväkkyyttä ja raikkautta kuin Sinkkuelämää-sarjassa oli omana aikanaan. Erilaisia fetisismin muotoja käsitellään ilman häveliäisyyttä ja niihin liittyvien stigmojen aiheuttamat haavat kirjoitetaan auki.

Sinkkuelämän tavoin se leikittelee erilaisilla kliseillä ja provosoi, mikä sisältää mahdollisuuden totuttujen moraalisten rajojen rikkomiselle. Samalla se voi herättää monissa lukijoissa torjuntaa. Kavahduttava on esimerkiksi Reesen käsitys sitä, että naiseus toteutuu alistetussa suhteessa mieheen:

”Reese oli koko ikänsä katsellut, kuinka cisnaiset peilasivat sukupuoltaan miehisen väkivallan kautta. - - Naiset määrittelivät itsensä kivun kautta tai raivosivat sitä oletusta vastaan, että tekisivät niin, mikä sekin asettaa kivun keskiöön.”

Halussaan tulla satutetuksi Reese heijastaa naiseuteen niitä puolia itsessään, joita hän tarvitsee sukupuolikokemuksensa validointiin. Kyseessä on kuvaava esimerkki siitä, miten kursailemattomalla ja kerroksellisella tavalla Peters kuvaa trans­hahmojaan.

He eivät ole oikeamielisiä pyhimyksiä vaan kaoottisia ja pikkumaisia. He pettävät, mokailevat, korjailevat jälkiään ja ennen kaikkea elävät maailmassa, joka ei ole täysin valmis hyväksymään heitä.

Kerronnan näkökulma vaihtelee räiskyvän Reesen ja syvällisen Amesin välillä ja hyppii eri aikatasoilla. Hahmojen taustat ja keskinäiset suhteet syventyvät keriytyessään esiin takaumissa juonen kuljetuksen ohella, mutta loppua kohden juoni kaahaa hätäisesti edelle jättäen hahmojen kehityksen hieman rikkonaiseksi.

Amesin detransitio on avattu aiheen vaatimalla huolellisuudella. Se sitoo yhteen romaanin ydintematiikkaa: yksilön kurittomia haluja, jotka törmäävät erilaisiin normeihin. Samalla se purkaa luonnollistettuja näkökulmia sukupuolesta.

Miehen olomuodossaan Ames on edelleen transihminen. Detransition syy on hänelle sama kuin monille, jotka siihen päätyvät. Jatkuva pelko ”paljastumisesta” ja siihen liittyvistä nöyryytyksistä olivat liikaa: ”Trans­naisena eläminen tuntui vain niin helvetin vaikealta.”

Peters ei ole kiinnostunut queer-utopian rakentamisesta.

Petersin teoksen vastaanotossa on vaikea ohittaa tämän hetken poliittista ilmapiiriä. Yhdysvalloissa on tehty tänä vuonna yli puoli tuhatta transihmisten oikeuksia rajoittavaa lakiesitystä. Sukupuoli-identiteettiin liittyvät kysymykset ovat ottaneet lisäkierroksia tulehtuneessa ja polarisoituneessa keskustelussa.

Transihmisten kehojen ja identiteettien ääripolitisoiminen ui romaanin sivuille myös uuvuttavina, loputtomien problematisointien ja teoretisointien kehinä. Ne kuitenkin puhkeavat usein itseironiaksi (”Reese ei ollut transnaisena odottanut, että hänen oikeutensa uhrin osaan kyseenalaistettaisiin”) tai törmäävät kylmään konkretiaan, itsemurhan tehneiden transnaisten hautajaisiin.

Kielen tasolla teos on muutamia hienoja poeettisia murtumia lukuun ottamatta suoraviivaista viihdeproosaa, ja tyylissä on paikoin esikoisille tyypilliseen tapaan liikaselittelevää kuorrutetta ja yliampuvuutta.

Peters ei ole kiinnostunut queer-utopian rakentamisesta, vaan teos rypee ihmisenä elämisen sotkuissa. Romaanin voima on siinä, ettei se kaunistele tai nöyristele, vaan on riemukkaasti suorasukainen ja sopimaton. Kenties siksi Detransition, Baby onnistuu tavoitteessaan, tekemään transihmisten kokemuksista universaaleja, oli kyse sitten vauvakuumeesta tai naisena elämisen sudenkuopista, kuitenkaan vähättelemättä niiden erityispiirteitä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat