Elokuva
Tuuleen kirjoitettu ★★★★★
Written on the Wind, USA 1956
Teema klo 21.06 ja Yle Areena (K12)
Monitaitoisen Douglas Sirkin kuningaslajiksi vakiintui melodraama, liioittelevan tyylittelyn aina absurdiuden rajoille jalostettu taide.
Saksalaistaustaisen ohjaajan (1897–1987) Yhdysvaltain-kaudella valmistui komea sarja sodanjälkeisen amerikkalaisen yhteiskunnan onttoutta ja tekopyhyyttä kuvaavia melodraamoja. Niiden suloisenkirpeää satiiria korostaa selkeä symboliikka ja viettelevä visuaalisuus.
Sirk itse koki vahvakätisen tyylinsä ja rohkean värienkäyttönsä ekspressionistiseksi: lopputulos on yhtä aikaa sekä rakastettavan räikeä että ahdistavan epätodellinen.
Sirkin parhaisiin töihin lukeutuva Tuuleen kirjoitettu käynnistyy kutkuttavasti loppukohtauksella, jonka herättämiin kysymyksiin kerronta lopulta palaa.
Kehystarinassa seurataan texasilaisen överiäveriään öljysuvun kahta elostelevaa lasta, jotka eivät lempeän leski-isänsä pettymykseksi osaa asettua aloilleen, sekä sisarusten lapsuudenystävää ja toisen tuoretta puolisoa.
Sirkin luottonäyttelijä Rock Hudson esittää geologi Mitch Waynea, köyhän perheen hyvää poikaa, jonka öljypohatta otti kasvattilapsekseen ja myöhemmin yritykseensä toivoen vesasta esimerkkiä omalle esikoiselleen, juopottelevalle playboylle Kyle Hadleylle (Robert Stack).
Ystävinä miehet tutustuvat newyorkilaiseen sihteeriin Lucyyn (Lauren Bacall paluuroolissaan). Kylen pikkusisko Marylee (osastaan Oscarin voittanut Dorothy Malone) on aina rakastanut Mitchiä ja purkaa pettymystään yhtä alkoholinhuuruiseen sylistä syliin lentelyyn kuin veljensä.
Kunnon kasvattiveli (Rock Hudson) joutuu seuraamaan vierestä, kun alkoholisoitunut playboy (Robert Stack) kiilaa vokottelemaan newyorkilaista sihteeriä (Lauren Bacall). Baarimikkona Carl Christian.
Elokuvassa Maryleeta nimitetään suorasukaisesti lumpuksi, mutta elokuva-arvosteluissa hänet, seksuaalisesti oma-aloitteinen ja aktiivinen nainen, on useimmiten määritelty yhdellä sanalla nymfomaaniksi.
Toki sukupuoliset jännitteet viriävät elokuvassa koko ajan. Paitsi yksinäisyys ja rakkauden puute, edesvastuuton viha ja kosto, nimenomaan pelot impotenttiudesta tai siitoskyvyn puutteesta johtavat tuhoisiin tragedioihin.
Dialogi on nokkelaa ja älykästä, tarinaa kuljettavaa ja henkilösuhteita syventävää, mille näyttämöllepano – sekä luksuksen loistoa että keinotekoisia taustamiljöitä – avaa irvokkaan kontrastisia ulottuvuuksia.
George Zuckermanin ja Robert Wilderin käsikirjoitus pohjautuu viimemainitun romaaniin, joka puolestaan innoittui 1930-luvun seurapiiriskandaalista.
Euroopassa Sirkin melodraamoja palvoivat merkkiohjaajat Rainer Werner Fassbinder ja Pedro Almodóvar.
Yhdysvalloissa Tuuleen kirjoitettu muokkasi maaperää myöhemmille saippuasarjoille, kuten Päivien viemää, Dallas ja Dynastia.