Yle lopetti arvostettujen runo­palkintojen jakamisen, mutta nyt niille löytyi uusi koti

Palkintojen jakamisen lisäksi Runousyhdistys Karhun tavoitteena on yhdistää runouden ystävät.

Kirjailija Markus Leikola halusi pelastaa Tanssi karhu- ja Käännöskarhu -runopalkinnot. Runoyhdistys Karhu syntyi hänen aloitteestaan.

Tanssiva karhu ja Kääntäjäkarhu-palkintojen jakaminen siirtyy Runousyhdistys Karhulle, kertoo Yle.

”Kun kävi ilmi, ettei muitakaan tahoja ole [jatkamaan palkinnon jakoa], niin ei tässä kauaa Ylen kanssa nokka tuhissut”, kertoo uuden yhdistyksen puheenjohtajaksi valittu kirjailija Markus Leikola HS:lle.

HS kertoi huhtikuussa, että Ylen lopettaa arvostettujen Tanssiva karhu- ja Kääntäjäkarhu -runopalkintojen jakamisen, sillä yhtiö luopuu kokonaan rahapalkintojen jakamisesta.

Puheenjohtaja Leikolan mukaan yhdistyksen perustamisprosessi oli ”lyhyt ja hyvä”.

Hän kertoo Ylen ottaneen häneen yhteyttä sen jälkeen, kun se päätti luopua palkintojen myöntämisestä.

Leikola lähti edistämään asiaa tekemällä avoimen Facebook-julkaisun, jonka avulla hän kartoitti ihmisten kiinnostusta perustaa yhdistys runopalkintojen jakamista varten.

”Tämä oli hätävarasuunnitelma, ettei vaan käy sellaista työtapaturmaa, että palkintojen jako loppuisi kokonaan.”

Tämän viikon keskiviikkona pidettyyn Runousyhdistys Karhun perustamiskokoukseen saapui paikalle 30 henkeä, ja 30 on ilmoittanut muuta kautta haluavansa liittyä yhdistykseen.

”Tämä oli hätävarasuunnitelma.”

Runopalkintojen ansioksi Leikola näkee niiden runoilijoille ja teoksille tuoman näkyvyyden.

Leikolan mukaan Tanssiva karhu on Suomen merkittävin runouspalkinto. Esimerkiksi Einari Vuorelan palkinto jaetaan vain joka kolmas vuosi.

Runopalkintojen siirtyminen Runoyhdistys Karhun jaettavaksi lisää Leikolan mukaan palkintojen näkyvyyttä ja julkisuutta entisestään.

Yle jatkaa Tanssivan karhun mediakumppanina ja tekee sisältöjä runopalkintoon liittyen.

Jatkossa palkintoehdokkaat tullaan julkistamaan Turun Kirjamessuilla ja voittaja Helsingissä marraskuussa yhdessä kirjallisuusyhteisö Tekstin talon kanssa.

Tanssiva karhu- ja Kääntäjäkarhu -palkinnot jaetaan tänä vuonna normaalisti.

Kuluvan vuoden osalta Yle maksaa palkinnon rahoituksen, jotta siirtymävaiheesta saadaan mahdollisimman sujuva.

Tulevien vuosien osalta esimerkiksi rahoituksesta on Leikolan mukaan vielä ”liian varhaista sanoa”.

Vuosittain vaihtuvan raadin puheenjohtajaksi yhdistys on kutsunut kirjailija, Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarisen.

”Saamme heti kättelyssä mukaan sellaista voimaa, joka tuntee tämänhetkisen runokentän. Tässä on kysymys ’viestikapulan vaihto lennosta’ -tyyppisestä tilanteesta. Mikään ei tule hidastumaan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat