Akseli Kuhalampi on tiettävästi maamme ainoa Ylen ulkopuolinen kuunnelmantekijä ja tuottaja. Aiemmin Kuhalampi on julkaissut äänisarjat Fyyri (2019) ja Polar Voyage (2021).
Lue lisää: Akseli Kuhalammen podcastjännäri Polar Voyage on kliseinen mutta tarinassa on imua
Kuhalampi tekee kuunnelmasarjoissaan itse lähes kaiken: käsikirjoituksen, ohjauksen, äänisuunnittelun ja musiikin. Ulkopuolista apua monitoimimies tarvitsee vain näyttelemiseen.
Uunituore Express on juoneltaan hyvinkin perinteinen junajännäri. Yön pimeydessä ilman kuljettajaa kiitävässä junassa sattuu ja tapahtuu. Vaunusta toiseen kuljetaan tietysti katon kautta, kuten tässä lajityypissä on tapana. Ja ruumiitakin tulee ihan tarpeeksi.
Kuhalammen vahvuus on aiempien sarjojen tapaan jäntevässä äänisuunnittelussa. Vaikka liikkuva juna tuo omat rajoituksensa äänimaailmalle, niin äänikerronta ei juutu paikoilleen vaan vie tarinaa eteenpäin. Erinomaisen tyylikästä on myös omatekoisen musiikin käyttö saumattomana osana äänimaailmaa.
Jännärin juoni on sinänsä toimiva, mutta käsikirjoitus olisi kaivannut reipasta editointia. Kuhalampi ei selvästikään ole kovin harjaantunut kirjoittaja, joten hänen kannattaisi jättää kirjoittaminen tai ainakin tekstin viimeistely jollekulle muulle.
Dekkareissa toki suvaitaan huolimatonta, kömpelöä ja puisevaa kieltä enemmän kuin muissa kirjallisuuden genreissä, mutta ei kaikkea silti kannata väkisin tehdä itse.
Expressin näyttelijät eivät ole ammattilaisia, joten roolisuoritukset vaihtelevat nolostuttavista erinomaisiin.
Erityisen mainiosti onnistuu veturinkuljettaja Jaria näyttelevä Janne Lonka.
Express. Kuunneltavissa eri podcastpalveluissa.