Kate Bush kertoo olevansa ”täysin šokissa” tultuaan nimitetyksi Rock and Roll Hall of Fame -kunniagalleriaan, kertoo The Guardian.
Bush, joka ei ole julkaissut albumia yli kymmeneen vuoteen, on ollut ehdolla kunniagalleriaan kolme kertaa aiemmin.
Viime vuonna Bush nousi uudelleen suureen suosioon, kun hänen vuoden 1985 kappaleensa Running Up That Hill soi huippusuositussa Netflix-sarja Stranger Thingsissä.
Kate Bush esiintyy harvakseltaan. Hänen viimeisin keikkansa nähtiin vuonna 2014 Lontoossa. Kuva vuodelta 1979.
Kappale palasi listoille ja saavutti lopulta ykkössijan Britanniassa ja sijan kolme Yhdysvalloissa.
”Tämä on jotain, mitä en vain koskaan uskonut tapahtuvan. Lämmin kiitos kaikille minua äänestäneille. Merkitsee paljon, että ajattelitte minua. Tämä on niin suuri kunnia”, Bush kertoi Rolling Stone -lehdelle.
Rock and Roll Hall all of Fame -säätiön johtaja Joel Peresman sanoi Rolling Stonelle toivovansa Bushin esiintyvän kunniagallerian uusien jäsenten seremoniassa marraskuussa.
"Se on hänestä kiinni. Jos hän esiintyy, se olisi hänen ensimmäinen live-esiintymisensä sitten vuoden 2014, mikä puolestaan oli hänen ensimmäinen live-esiintymisensä 35 vuoteen.”
Kate Bushin lisäksi Rock and Roll Hall of Fameen nimitettiin tällä kertaa Missy Elliott, George Michael, Sheryl Crow, Willie Nelson, Rage Against the Machine ja The Spinners.
Elliottista tulee ensimmäinen naispuolinen Rock and Roll Hall of Fameen nimitetty räpartisti.
Nimitettävät artistit ja yhtyeet valitsee yli tuhannen taiteilijan, musiikkihistorioitsijan ja musiikkialan pitkäaikaisen toimijan joukko.
Artisti voidaan nimittää kunniagalleriaan 25 vuoden kuluttua ensimmäisestä kaupallisesta musiikkijulkaisustaan.
Museon ja vuotuisen seremonian takana oleva organisaatio on sanonut uuden valitun kokoonpanon edustavan ”rockia määrittelevää moninaista artistien ja soundien kokonaisuutta”, kertoo The New York Times.
Rock and Roll Hall all of Famea on kritisoitu aiemmin toistuvasti rodun ja sukupuolen moninaisuuden kapeasta esittämisestä.
Uudet gallerian kunniajäsenet nimitetään virallisesti 3. marraskuuta Rock and Roll Hall all of Famen vuosittaisessa konserttiseremoniassa.
Katso koko kunniagallerian nimilista täältä.