Rytmistä se alkoi ja rytmiin se päättyi, nimittäin huhtikuun lopussa pidetty, runsaan viikon mittainen April Jazz.
Pääkaupunkiseudun suurin jazzfestivaali tarjosi tänä vuonna ohjelman, joka läikkyi jazzin laitojen niin klassiseen, etnoon kuin muihinkin musiikin lajeihin.
Ydinjazzin ystävä saattoi huolestua: Mennäänkö tässä jo viihteen puolelle?
Ei menty. Apri Jazz ei tinkinyt tasosta tuumaakaan.
Billy Cobham April Jazz -festivaalissa.
Billy Cobham täyttää 16. toukokuuta 79 vuotta.
Billy Cobham Band.
Otetaan esimerkiksi vain yksi instrumentti: rummut.
Niistä April Jazz otti todellakin kaiken irti. Festivaalin alussa lauantaina sukellettiin vapaan jazzin syvään päähän, kun rumpali Tatu Rönkkö esitti Espoon modernin taiteen museossa Emmassa sooloprojektinsa nimeltä Rytmivirhe – Musiikkia eeppiseksi preparoidulle rumpusetille.
Viikkoa myöhemmin festariyleisö sai kuulla yhtä jazzin legendaa, panamalais-yhdysvaltalaista rumpalia Billy Cobhamia, joka esiintyi yhtyeineen Espoon Tapiolasalissa.
Siinä missä Rönkkö vei kuulijan syvälle rytmin aistilliseen ytimeen, Cobham potkaisi hänen energiansa liikkeelle räjähtävällä kompillaan, joka on jättänyt jälkensä sellaisten rockin suuruuksien kuin esimerkiksi Princen, Phil Collinsin ja King Crimson -yhtyeen soundiin.
Cobham, 78, on tosiaan yksi trumpetisti Miles Davisin soittokavereista, jota on vielä mahdollisuus nähdä ja kuulla livenä.
Hänen tyylinsä alkoi kehittyä kohti fuusiojazzia Davisin yhtyeessä 1960–1970-lukujen vaihteessa. Vuonna 1971 Cobham jätti Davisin ja perusti kitaristi John McLaughlinin kanssa The Mahavishnu Orchestran, joka yhdisti rockia, funkia ja jazzia.
Siinä hän nyt askelsi – hiukan vaivalloisesti keppiin tukeutuen – Tapiolasalin lavalla massiivisen rumpupatteristonsa taakse, johon kuului ainakin kuusi tomia ja kaksi bassorumpua, se Cobhamin tunnettu tuplabasari.
Kun komppi käynnistyi, koko Cobhamin koko olemus muuttui. Yhtäkkiä hän oli ketterä, salamannopea ja näytti nauttivan täysin siemauksin. Massiivinen rytmi vyöryi katsomoon kuin tulikuuma laava. Cobhamin kasvoille levisi iso hymy.
Kappaleita en tunnistanut, mutta tyyli oli tuttu jo vuosikymmenten takaa.
”Kaikkien bändin jäsenten jalka löi tahtia, myös minun.
Tässä konsertissa komppi oli musiikin juuret, runko ja oksat. Muut instrumentit olivat lehtiä.
Merkittävä rooli oli kuusikielistä bassoa soittavalla basistilla Victor Cisternasilla, jonka kuviot ovat kitaramaisen vikkeliä ja jonka yhteispeli Cobhamin kanssa näytti saumattomalta.Kitaristi Emilio Garcian soundi on kirkas ja siinä on aavistus säröä.
Sekä kitaristi että basisti tulivat Chilestä.
Fuusiomaisen soundin täydensivät kaksi kosketinsoittajaa, ranskalainen Camelia Ben Naceur sekä britti Steve Hamilton.
Cobhamin komppi oli vaikuttava, mutta ehkä vielä vaikuttavampia olivat hänen pianissimonsa, ne balladien hiljaiset kohdat, joissa hän hipaisi rumpukalvoja käsillään ja antoi tilaa puhutteleville sooloille.
Kunnes komppi räjähti jälleen käyntiin. Silloin kaikkien bändin jäsenten jalka löi tahtia – ja niin teki myös minun jalkani.
Tatu Rönkkö esiintyi Espoon modernin taiteen museossa Emmassa.
Tatu Rönkkö saapui Emman valoisaan aulaan paljain jaloin. Ikkunan edessä odotti valmiina ”eeppiseksi” preparoitu rumpusetti, jota Rönkkö kutsui härveliksi. Hiukan koomiselta se näyttikin. Rumpujen päälle oli teipattu puukkoja ja niistä törrötti jonkinlaisia antenneja. Jonkinlaista elektroniikkaakin härveliin näytti liittyvän.
”Tämä on hyppy tuntemattomaan”, Rönkkö sanoi hiukan huvittuneena.
Arkiset esineet, kuten haarukat ja sipulinkuoret saattavat näyttää vitsiltä, mutta Rönkön käsissä ne alkavat sykkiä maagista, aistillista pulssia, joka ikään kuin hypnotisoi kuulijan.
Tämän olen havainnut muun muassa omassa keittiössäni, jossa Rönkkö esitti sooloprojektiaan I Play your Kitchen vuoden 2014 We Jazz -festivaalien yhteydessä.
Tällä kertaa esitys alkoi antennien väpättävällä äänellä, joka toi mieleen jotakin itämaista. Vähitellen löytyi pulssi, joka kasvoi ja piti otteessaan.
Esitys oli kuin meditaatiota, jossa oli läsnä vaaran tunne. Kiihkeän tremolon aikana rumpukapula katkesi paukahtaen. Rumpujen päälle satoi pirtelölusikoita, ruokailuvälineitä ja rautanauloja.
Välillä pulssi hidastui ja hiipui kuin auto, josta loppuu bensa.
Kun esitys päättyi, oli mahdoton sanoa, oliko aikaa kulunut, viisi minuuttia vai viisi tuntia. Sisälläni oli tapahtunut jotakin. Poistuin Emmasta uutena ihmisenä.
Tykkää Jazzkeittiöstä Facebookissa.
Lue kaikki blogipostaukset täältä.
April Jazz Facebookissa.