Dance Brothers on ensimmäinen suomalainen sarja, joka saa ensi-iltansa Netflixissä. Kun sarja tulee palveluun 10. toukokuuta, se saa jakelun heti kaikkialla, missä Netflix nähdään, eli yli 190 maassa.
”On mahtavaa, että Netflix satsaa suomenkieliseen sisältöön”, sanoo sarjan tuottaja Max Malka.
Tilaajan korkea vaatimustaso näkyy elokuvamaisena kuvastona sekä tiivistahtisena kerrontana. Kohderyhmä ovat nuoret aikuiset, mikä tarkoittaa myös teini-ikäisiä.
Tuottaja-käsikirjoittaja Max Malka kertoo Dance Brothersin Netflix-sopimuksen tavoittelun olleen pitkä tie.
Tarina kertoo kahdesta tanssijaveljeksestä, jotka kyllästyvät tavoittelemaan työtä nykytanssin ahtaista piireistä. He perustavat teollisuusalueelle klubin, josta tulee menestys. Veljeksiä näyttelevät Samuel Kujala ja Roderick Kabanga.
Malkan mukaan ensimmäisenä mielessä oli juuri tanssi.
”Olen vuosien ajan halunnut nähdä suomalaisen tanssielokuvan tai -sarjan. Tajusin, että kukaan muu ei sitä tee, eli pitää alkaa itse kehittämään”, Malka kertoo.
Hän kuvailee olevansa esimerkiksi Billy Elliotin ja Step Up- sekä Magic Mike -elokuvien fani.
”Tanssielokuva ei ole musikaalin alagenre”, Malka kuvailee.
Tanssielokuvien ominaispiirre on keho tarinan kerronnan välineenä.
Ohjaaja Taito Kawata aloitti videoiden tekemisen 2000-luvun alussa kaveriporukan breikkidokumenteilla.
Kolme vuotta sitten Malka lähestyi ohjaaja Taito Kawataa, jota hän ei tuntenut, mutta josta hän oli kuullut paljon hyvää. Eikä haitannut, ettei Kawata ollut ohjannut varsinaista draamaa.
”Minulla oli vahva tanssitausta. Ei niin, että olisin tanssinut itse. Tulin alalle tekemällä breakdance-videoita. Tanssi on kuulunut tekemiini mainoksiin ja musavideoihin”, Kawata sanoo.
”Toinen kiinnostava aihe oli nuoret yrittäjät. Koin, että minulla olisi annettavaa.”
Kawata tunnetaan Cocoa-mainoselokuvayhtiön perustajana ja nyt myös JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii -dokumentin toisena ohjaajana.
”Sarjan jaksot ovat noin 20-minuuttisia.
Aiemmin Netflix ei ole tilannut Suomesta sarjaa samalla logiikalla. Sorjonen ja Karppi nähtiin ensin Ylellä. Dance Brothersissa Netflix on päärahoittaja ja saa ensin yksinoikeuden. Myöhemmin sarja nähdään Ylellä.
Max Malka siirtyi pian Jussi-voittajaelokuvan Aurora tuotettuaan vetämään monikansallisen Endemol Shine -yhtiön Suomen draamapuolta. Tarkoitus oli tehdä elokuvia ja sarjoja. Sitten tuli korona, ja elokuvahankkeet menivät jäihin.
Dance Brothers lähti kunnolla käyntiin, kun Malka oli saanut mukaan Kawatan lisäksi Reeta Ruotsalaisen, jonka kanssa hän kirjoitti sarjan.
”Sarja kehitettiin lockdownin (koronasulkujen) aikana”, Malka sanoo.
Tuolloin Helsingissä yleistyivät salaiset ja spontaanit nuorten aikuisten tanssijuhlat. Kun klubit olivat kiinni, ihmiset kokoontuivat ulos nauttimaan teknosta ja toisistaan.
”Oli tietoinen tarve tehdä stoori, jossa ihmiset saavat taas olla yhdessä ja lähellä”, Malka sanoo.
”Ei ollut näkymää, kuinka pitkään poikkeustilanne kestää ja palautuuko maailma ikinä normaaliin. Sarjan kirjoittamiseen vaikutti tämä kaipaus ja toive.”
Tilanne inspiroi myös Kawataa.
”Jengi meni ensin Mustikkamaalle ja järjesti omia juttujaan. Yhdessäolon paikat eivät olleet enää keskustassa, mentiinkin jonnekin teollisuusalueille”, hän kuvailee.
Sarjan jaksot ovat noin 20-minuuttisia. Tuottaja muistuttaa, että kesto ei kerro genreä tai draamallisuuden tasoa.
”Ennen puolituntiset olivat tyypillisesti sitcomeja, nyt on paljon esimerkkejä tuon pituisista jaksoista koostuvista sarjoista, joissa on draamaa, sydäntä ja yhteiskunnallisuuttakin”, Malka sanoo.
Hän mainitsee amerikkalaissarja Ramyn ja norjalaisen Skamin. Kokonaisuutena Dance Brothers on 200-minuuttinen, eli siinä ehtii kertoa kunnon tarinan, Malka lisää.
Roolituksessa mentiin draamapuoli edellä: tärkeintä oli kyky näytellä.
”Näyttelijöiden kanssa treenattiin tanssia, tanssijoiden kanssa näyttelemistä”, Kawata sanoo.
Toinen kausi saattaisi olla tekeillä. Malka ja Kawata sanovat, että ensin on nähtävä, miten ensimmäinen kausi otetaan vastaan.