Ed Sheeran nousi tähdeksi yllättävän musiikin­­lajin kautta, eikä moni sitä Britannian ulko­puolella tajua

Uuden levyn markkinoinnin tueksi tarkoitetusta dokumentista tuli tavallista paljastavampi.

Ed Sheeran vaimonsa Cherry Seabornin kanssa dokumentissa The Sum of It All.

Maailman suosituimpana poplaulajana ei voi välttyä huomiolta. Ed Sheeran tietää sen, ja tänä keväänä hän on ainakin yrittänyt taustajoukkoineen kohdistaa huomiota suotuisaan ajankohtaan.

Viime viikolla Disney+-suoratoistopalvelussa julkaistiin tuore Sheeranista kertova dokumentti The Sum of It All, pian sen jälkeen newyorkilainen tuomioistuin päätti, että Sheeran ei ole syyllistynyt Marvin Gayen vanhan kappaleen plagiointiin, ja seuraavana päivänä ilmestyi Sheeranin viides albumi , selkokielellä Subtract.

Ainakin dokumentin ja albumin julkaisun ajoitusta on mietitty jo kauan, sillä Sheeran sanoo jo The Sum of It Allin ensimmäisen jakson aluksi, että aluksi ideana oli tehdä vain dokumentti Subtract-albumin teosta, mutta sellaista dokumentista ei tullut.

Neliosainen The Sum of it All kertoo lopulta aika paljon Ed Sheeranin urasta ja jonkin verran myös elämästä ennen kuuluisuutta. Hänen menestyksensä voi vaikuttaa yllättävältä, koska punatukkainen, nörtin näköinen ja akustista kitaraa soittava Sheeran poikkeaa paljon siitä mielikuvasta, joka 2010- ja 2020-lukujen poptähdistä on muodostunut.

Sheeran on kuitenkin ollut määrätietoinen ja menestykseen pyrkivä artisti, joka sanoo halunneensa saada musiikilleen kuulijoita. Hän on myös raatanut menestyksensä eteen, varsinkin teini-ikäisenä uransa alkuaikoina, jolloin kadulla soittava nuori folkrock-tyyppi ei kiinnostanut levy-yhtiöitä eikä edes Lontoon singer-songwriter-klubeja.

The Sum of It All -dokumentissa mielenkiintoisinta onkin nähdä, kuinka Sheeran nousi jättimäiseen suosioonsa lopulta brittiläisen mustan musiikin eli grimen ja hiphopin kautta. Se on jäänyt vähemmälle huomiolle varsinkin Britannian ulkopuolella.

Ed Sheeran lavalla Shakedown-festivaaleilla Brightonissa syyskuussa 2011.

Koska Sheeran ei kelvannut folkrockiin suuntautuneille laulaja-lauluntekijäpiireille, hän tarjosi musiikkiaan hiphop-klubeille, koska oli kuunnellut räppitähtien levyjä kouluikäisestä asti ja osasi tehdä akustisen kitaransa kanssa tulkintoja heidän hiteistään. Kalpea punapäinen poika yllätti pääosin mustan klubiyleisön positiivisesti, ja noilta keikoilta Sheeran löysi ensimmäisen tukijansa brittiläisessä musiikkiteollisuudessa.

Jamal Edwards oli osapuilleen Sheeranin ikäinen musiikkialan yrittäjä Lontoon Actonista, ja hänen SB.TV -kanavansa esitteli Youtubessa 2010-luvun alussa Sheeranin lisäksi useita uusia brittiartisteja, joista tuli sittemmin tähtiä, kuten Stormzyn, Jessie J:n ja Emeli Sandén.

Vaikka Sheeranin myöhemmillä levyillä kuullut hiphop-vaikutteet ovat saattaneet tuntua ulkopuoliselle maailmalle hämmentäviltä, niin niille on ollut luonnollinen syy.

Jamal Edwardsin ansiot nuorisokulttuurin elvyttäjänä ja nuorten mielenterveyspalveluiden puolestapuhujana huomioitiin Britanniassa. Hänestä tuli nykyisen kuningas Charles III:n aikoinaan perustaman Prince’s Trustin lähettiläs, ja hän sai musiikillisista ja yhteiskunnallisista ansiostaan Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsenyyden eli MBE:n vuonna 2014.

Jamal Edwards koululaisvierailulla Lontoossa syksyllä 2015.

Edwardsista tuli Sheeranille läheinen myös ystävänä, ja välit pysyivät lämpiminä Edwardsin elämän loppuun asti. Jamal Edwards kuoli yllättäen vain 31-vuotiaana helmikuussa 2022, mikä vaikutti voimakkaasti Sheeraniin.

Tätä surutyötä Sheeran tekee uudella albumillaan sekä pitkin dokumenttisarjaa. Toinen traaginen ja läheinen tapahtuma samana vuonna oli Sheeranin vaimon, Cherry Seabornin sairaus. Häneltä löydettiin syöpäkasvain samaan aikaan kun hän odotti toista lastaan.

Seabornin syöpä saatiin lopulta hoidettua, ja pariskunta puhuu dokumentissa sairaudesta avoimesti.

Sekä Ed Sheeran että Cherry Seaborn esiintyvät muutenkin supertähtistatuksestaan huolimatta arkisena ja helposti lähestyttävän oloisena englantilaispariskuntana. Vaimo on huolissaan miehestään, joka tekee liikaa töitä eikä osaa käsitellä tunteitaan.

Ja kun Sheeran nousee ensi kertaa yleisön eteen esittämään tulevan levyn henkilökohtaisia kappaleita, hän puhkeaa lavalla itkuun, mikä nolottaa häntä jälkeenpäin.

Ed Sheeran kuvattiin Cherry Seabornin seurassa Lontoossa marraskuussa 2017.

Kaikesta avoimuudesta huolimatta Sheeran ei kerro dokumentissa ihan kaikkea. Jamal Edwardsin kuolinsyystä ei mainita mitään, vaikka julkisuudessa on kerrottu, että Edwards kuoli kokaiinin käyttöä seuranneeseen sydämen rytmihäiriöön.

Melko vähälle huomiolle jäävät myös Sheeranin saamat useat plagiointisyytteet, joista yksi osui juuri viime vuoteen. Sheeran saa kuitenkin dokumentissa kerrottua kantansa, jonka mukaan äänitealan täytyisi aktiivisesti pyrkiä karsimaan pophittien plagioinnista nostettuja turhia oikeusjuttuja.

Kertomatta jää, että Sheeran madalsi itse aikoinaan plagiointisyytekynnystä, kun hän vuonna 2017 suostui sopimaan 20 miljoonan dollarin korvauksella oikeusjutun, jossa hänen Photograph-hittiään syytettiin plagiaatiksi X Factor -voittaja Matt Cardlen aiemmin levyttämästä kappaleesta.

Sheeran on myöhemmin kertonut katuneensa sopimusta.

Vaikka Sheeran voitti viime viikolla yhden kopiointijutun, niin kaksi muuta odottaa edelleen käsittelyä Yhdysvalloissa.

The Sum of It All, Disney+.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat