”Olemme tietenkin kiitollisia” – Näin viime vuoden ukrainalais­voittaja arvioi Liverpoolin järjestelyitä

Tymofi Muzytšuk nousi tuntemattomasta ukrainalaisesta muusikosta kiertämään ympäri maailmaa Kalush Orchestran kanssa. Kuluneena vuonna hän on tehnyt parhaansa pitääkseen ukrainalaista kulttuuria esillä.

Kalush Orchestran Tymofii Muzytšuk Euroviisuissa Torinossa toukokuussa 2022.

Liverpool

30-vuotias huilisti Tymofi Muzytšuk on kotoisin Volynin alueelta Ukrainan luoteisosasta, läheltä Puolan ja Valko-Venäjän rajaa. Hänen veljensä kuuluu Ukrainan armeijaan ja taistelee parhaillaan Venäjää vastaan Donbasissa.

Muzytšuk sen sijaan istuu Liverpoolissa hotellin kokoushuoneessa, ja siihen on hyvä syy: hän on yksi kuusihenkisen Kalush Orchestran jäsenistä, viime vuoden Euroviisujen voittaja.

Viime vuonna oli epäselvää, osallistuuko Muzytšuk yhtyetovereidensa kanssa ollenkaan Euroviisuihin. Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta 2022, ja Ukrainan lain mukaan 18–60-vuotiaat miehet eivät saa poistua sodan aikaan maasta. Sitten yhtyeelle myönnettiin erikoislupa maasta poistumiseen. Ukrainalaisen kulttuurin edustaminen Euroviisuissa koettiin tärkeäksi asiaksi.

Lopputuloksena oli ylivoimainen voitto. Ukraina sai Torinossa järjestetyissä Euroviisuissa joko 10 tai 12 pistettä lähes jokaiselta maalta yleisöäänestyksessä. Kokonaispistesaldo oli 631.

Nyt voitosta on kulunut vuosi, ja Muzytšuk yhtyetovereineen on saapunut Liverpooliin kutsuvieraana. Bändi myös esiintyy Euroviisujen finaalissa lauantaina 13. toukokuuta, kuten edellisen vuoden voittaja perinteisesti tekee.

Kalush Orchestra esiintyi MTV Music Awards -tilaisuudessa Düsseldorfissa marraskuussa 2022.

Ennen viime vuoden voittoa kerrottiin, että Kalush Orchestran jäsenet palaisivat Euroviisujen jälkeen kotimaahansa. Suunnitelmat muuttuivat voiton myötä, ja yhtye on kiertänyt suuren osan vuodesta keikkailemassa, antamassa haastatteluja ja pitämässä ukrainalaista kulttuuria esillä. Esiintymisillä on kerätty rahaa Ukrainan hyväksi.

Siksi Muzytšuk ei ole oikeastaan ehtinyt miettiä, miltä tuntuu nousta tuntemattomasta ukrainalaismuusikosta osaksi bändiä, joka tunnistetaan ympäri maailmaa.

”Minulta on kysytty monesti, tuntuuko tähdeksi nouseminen oudolta. En ole osannut ajatella sitä niin, koska olemme olleet niin kiireisiä edistääksemme Ukrainan kulttuuria ja auttaaksemme Ukrainaa. Ehkä sodan päättymisen jälkeen tämä saattaa tuntua erilaiselta”, hän sanoo tulkkinsa välityksellä HS:n haastattelussa.

Vaikka Ukraina voitti Euroviisut, kilpailua ei kuitenkaan järjestetä Muzytšukin kotimaassa. Euroopan yleisradiounioni Ebu päätti pian voiton jälkeen, ettei kisojen turvallisuutta Ukrainassa voida taata sodan vuoksi. Britannia otti järjestelyvastuun harteilleen.

”On tietenkin surullista, että Euroviisuja ei voida järjestää Ukrainassa. Mutta olen iloinen, että Englanti on nyt kisojen järjestäjä. Tilaisuuteen on kutsuttu paljon ukrainalaisia artisteja, ja ympäri Liverpoolia on Ukrainan symboleja. Tuntuu kuin Euroviisut pidettäisiin kotimaassani”, Muzytšuk sanoo.

”Mutta jos Britannia voittaa Euroviisut, meidän pitää vastavuoroisesti saada järjestää kilpailu Ukrainassa heidän puolestaan”, hän lisää ja nauraa.

Voitto Euroviisuissa oli Muzytšukille aluksi shokki. Viisuviikolla tunnelma oli jännittynyt ja hermostunut, ja itse finaalilähetyksessä lopullisten pisteiden julkistamisen aikaan olo oli huolestunut. Voitto toi helpotuksen tunteen.

Voitosta puhuttaessa huilisti korostaa, että Stefania-kappale on erinomainen. Selvää silti on, että ylivoimaisessa yleisöäänipotissa näkyi se, miten Euroopan tuki on Ukrainan puolella.

”Olemme tietenkin kiitollisia siitä, että Ukrainalla niin laaja tuki ympäri maailmaa.”

Muzytšuk pitää tärkeänä, että sodan keskellä Euroviisuissa pystytään pitämään ukrainalaista kulttuuria esillä – varsinkin siksi, että Venäjä on yrittänyt yli vuoden ajan tuhota Ukrainan kulttuurin ja ukrainalaiset.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat