Liverpool
Euroviisujen avajaistilaisuus on hyvä tilaisuus tarkastella eri maiden artistien kiinnostavuutta – ja samalla sitä, kenellä on todella mahdollisuuksia koko kilpailun voittamiseen.
Sponsorisyistä turkoosiksi matoksi kutsuttu tilaisuus on kaavaltaan kaukana hauskanpidosta tai edes kummoisesta viihteestä. Suurin osa ajasta on odottelua, eikä tänä vuonna tunnelmakaan ollut mainittavan riehakas. Enimmäkseen ihmiset nojailivat turvakaiteeseen ja odottivat, että tärkeimmät artistit saapuvat paikalle.
Avajaisissa kaikkien 37 maan edustajat saapuivat paikalle yksi kerrallaan, kävelivät pitkän maton päästä päähän, antoivat matkalla kommentteja mahdollisimman monille median edustajille ja kävivät voimiensa sekä innostuksensa mukaan tervehtimässä paikalla olevia faneja.
Tänä vuonna Liverpoolissa artistit saapuivat matolle suunnilleen viiden minuutin välein. Ensimmäisenä he antoivat haastattelut tärkeimmille tv-kanaville, minkä jälkeen he jatkoivat matkaa kohti perinteisiä printtimedioita ja euroviisufaneille suunnattuja verkkosivuja.
Artistin kiinnostavuudelle ei ole hyvä merkki, jos pääsee kävelemään maton päästä päähän nopeasti. Se tarkoittaa, ettei kovin moni ole halunnut kommentteja artistilta – ja etteivät fanitkaan janoa yhteiskuvia. Tämä kiinnostuksen puute näkyy usein varsinaisen kilpailun äänisaaliissa.
Konkreettinen esimerkki tästä on esimerkiksi se, että Serbiaa edustava Luke Black ehti turkoosilla matolla ensimmäisenä printtimedioiden luokse antamaan kommentteja, vaikka häntä ennen matolle olivat tulleet Norjaa edustava Alessandra, Maltaa edustava The Busker ja Ranskaa edustava La Zarra.
Erityisesti Alessandra ja La Zarra kuuluvatkin koko kilpailun ennakkosuosikkien joukkoon, ja heillä olisi riittänyt ottajia enemmän kuin aikaa oli. Suosituimpien artistien pr-henkilöt joutuivat hoputtamaan heitä eteenpäin, ettei aika matolla venyisi poikkeuksellisen pitkäksi.
On myös toinen syy, miksi avajaistilaisuus on hyvä paikka tarkastella, keillä artisteilla on parhaat mahdollisuudet Euroviisujen voittamiseen.
Kun kukin maa saapui turkoosille matolle, ilmoitettiin heidän nimensä kovaan ääneen, minkä jälkeen heidän viisukappalettaan soitettiin äänentoistolaitteista parinkymmenen sekunnin ajan.
Joidenkin artistien nimen ja kappaleen kuuleminen ei herättänyt paikalla olevissa viisufaneissa minkäänlaista reaktiota. Toiset saivat vastaansa hurmaantuneen hurrauksen ja jopa innostuneen yhteislaulun.
Jos näitä ennusmerkkejä tulkitsee, alkaa olla lähes varmaa, että Euroviisuista on muodostumassa kahden kauppa. Suomi vastaan Ruotsi. Käärijä vastaan Loreen. Altavastaaja vastaan ennakkosuosikki.
Käärijä ja Loreen saapuivat turkoosille matolle noin 20 minuutin erolla toisistaan, ja kumpikin sai kulkea matkaa matolla niin pitkään, että suuri osa heitä myöhemmin paikalle tulleista artisteista oli ehtinyt jo poistua paikalta, kun Käärijä ja Loreen jakelivat toimittajille yhä kommentteja.
Kaikki halusivat hetkensä Käärijän ja Loreenin kanssa, koska he erottuvat muusta kilpailijamassasta. Toki mukana on muitakin kiinnostavia artisteja, kuten Tiktok-hitin tehnyt Norjan Alessandra, erityisesti lavaesityksellään vakuuttava Ranskan La Zarra, tanssin voimaan luottava Israelin Noa Kirel ja viime vuoden viisuvoittajan Ukrainan tämänvuotinen edustaja Tvorchi.
Silti muihin verrattuna juuri vihreään boleroon pukeutunut paidaton riehuja ja yli kymmenen vuoden takaiselle viisuvoitolleen uusintaa hakeva eteerisen kaunis konkariartisti ovat täydellinen vastinpari.
Tähän mennessä on näyttänyt varsin varmalta, että Loreen vie silti Tattoo-kappaleellaan voiton Cha cha chan nenän edestä. Viime päivinä varmuus on hieman hälventynyt. Loreenin lavaesitys ei ole harjoituspätkien perusteella näyttänyt yhtä vaikuttavalta kuin Melodifestivalenissa. Käärijän esitystä on paranneltu juuri oikealla tavalla – jos vain laulukin saadaan vielä korvamonitoriongelmien jälkeen kuntoon.
Saattaa olla, että seurasin avajaisia sinivalkoisten lasien läpi, mutta niiden perusteella väitän Käärijän saaneen paremman vastaanoton erityisesti yhdessä asiassa. Kun Loreenin nimi kuulutettiin kaiuttimista ja Tattoo alkoi soida, ei reaktio ollut erityisen riehakas.
Sen sijaan Käärijän nimen kuuleminen ja Cha cha cha -kappaleen soinnut villitsivät niin fanit kuin turkoosilla matolla olleet muiden maiden kilpailijatkin villiin tanssiin. Cha cha cha erottuu niin vahvasti kaikista muista kilpailukappaleista, ettei siitä voi olla innostumatta.
Tämä on toki kokonaisuuden kannalta lopulta hyvin pieni asia, joka ei ratkaise asiaa suuntaan tai toiseen. Mutta toistuvia ”Cha cha cha” -huutoja viilenevässä Liverpoolin illassa kuunnellessa ei voinut olla miettimättä, kävisikö tänä keväänä sittenkin niin, miten Käärijä julisti.
”Voin jo nyt luvata, että tämä ei tapahdu koskaan uudestaan. En osallistu koskaan toiste Euroviisuihin. Olen täällä vain tämän kerran, ja nyt viedään homma himaan. Torilla tavataan.”