Kriitikko Jukka Kajava osasi näyttää turhautumistaan. Marraskuussa 1986 hän kirjoitti Kanavalla-kolumnissaan:
”Televisio alistaa nopeasti katsojan tyytymään kohtaloonsa, uskomaan, että tätä tämä on, eikä voi paremmaksi muuttua.”
Oikeastaan ei ole väliä, mihin unohtuneeseen ohjelmaan sivallus tähtää. Se on vain paremmin kirjoitettu versio yleisestä näkemyksestä: onpas televisio tyhmää.
Mietelmä syntyi aikana, jolloin sohvalla istuttiin parin kanavan loukussa kuin loputonta luuppia kiertävän possujunan vaunussa. Kajavalainen asenne elää edelleen, vaikka ”televisio” sanana menettää jatkuvasti merkitystään sotkuisessa videopalvelumuusissa.
Ohjelmien sijaan syy on kuitenkin huonoissa katsojissa. Sellaisissa, jotka luulevat, etteivät voi muuttua paremmiksi. Pahimpia on viidenlaisia.
1. Autentikot. Heille fiktiivisten sarjojen pitää olla ”totta”. Sen sijaan, että he huomaisivat olevansa tosikoita, he puhuvat ”autenttisuudesta” ja ”representaation tärkeydestä”. Osa yrittää edelleen toipua siitä, että yhdessä elokuvassa kymmenen vuotta sitten Mannerheim oli musta.
2. Hitaudenpelkääjät. Tylsyyttä eivät edusta tv-teatterin Tarkovski-tulkinnat vaan kaikki viime vuosituhannella tehty, hyvin käsikirjoitettu draama. Jos tv-kerronta toteutetaan tämän hetken suosituimman videopalvelusisällön muodoilla, keskustelukohtaukset voi lopettaa kesken lauseen ja maisemat unohtaa.
3. Juuttujat. Jotkut katsojat toivovat, että heidän suosikkisarjaansa venytettäisiin kausitolkulla, koska nämä nuupahtaneet fanit itse eivät osaa lopettaa katselua. Jos ihmiset jättäisivät sarjoja nopeammin kesken, saisimme enemmän tarkkaan mietittyjä minisarjoja, enemmän Happy Valleya.
4. Katsomattakatsojat. Tähän ryhmään kuuluvat käytännössä kaikki nettikeskustelijat. Pillupäiväkirjat ottaa päähän, koska nimessä on pillu eikä ole aikaa vilkaista, ainakaan Yleltä, jonka tulisi näyttää pelkkää merisäätä. Toiset taas kokevat, että ohjelman tekeminen tarkoittaa samaa kuin elämäntyöpalkinnon myöntäminen, että näyttäminen olisi yhtä kuin hyväksyminen. Miksi Suomineidot-ohjelman jokaisessa lauseessa ei sanota, että natseja ovat, vaikka minä ajattelen niin.
5. Sohvaeliitti. Tällaiset ihmiset pitävät aikaansa erityisen arvokkaana ja suostuvat katsomaan vain laatujulkaisussa viidellä tähdellä arvioituja sarjoja, vaikka juuri aikaa heillä on, ei niinkään töitä. Käyttävät sellaisia sanoja kuin prestiisi ja roskakulttuuri, kun eivät ymmärrä, että kaiken nähdyn roskaisuus on aina katsojan omassa silmässä.
Oikaisu 9.5. klo 10.40: Musta Mannerheim esiintyi elokuvassa, ei tv-sarjassa.