Nyt on vahvat Suomi-viikot menossa. Käärijä vetää pisteet kotiin Euroviisuissa, ja Netflixillä alkaa suomalainen Dance Brothers -sarja. Se on ensimmäinen suomalainen sarja, joka saa palvelussa ensiesityksen ja maailmanlaajuisen levityksen suoralta kädeltä. Yle on mukana tuotannossa.
Kaikki kunnia suomalaisille rikossarjoille, mutta on erityisen riemastuttavaa, että ensimmäinen varsinainen Netflix-tuotanto näyttää tältä. Käärijänkin innoittamana tekee mieli jo julistaa, että hei unohtakaa karaoke, suomalaisethan ovat tanssikansaa!
Lue lisää: Uusi suomalaisdraama tulee ensi viikolla nähtäville lähes 200 maassa
Dance Brothers kertoo nimensä mukaisesti tanssivista veljeksistä, Ronista ja Sakarista. Jossakin päin Helsinkiä asutaan, mutta kaupunki pidetään enimmäkseen etäällä. Ei nähdä laajoja drone-kuvia vaan katua ja sisätiloja.
Yksinhuoltajaäiti pitää pesulaa, joten kun veljekset käynnistävät oman tanssiklubinsa hylätyssä teollisuuskiinteistössä, he antavat sille nimeksi Laundry eli pesula.
Tarina on klassinen ja kikkailematon. Roni ja Sakari ovat molemmat lahjakkaita ja tanssineet aina yhdessä, mutta väistämättä heidän välilleen kehittyy kilpailua, mitä enemmän he pyrkivät etenemään urallaan.
Roni on se tunnollisempi, joka haluaa hoitaa bisnekset kunnolla – ainakin aluksi. Pikkuveli Sakarin ote lipsuu herkemmin, ja biletysputki jää päälle. Tien päässä odottaa kova paikka: esiintyminen Helsingin kansainvälisillä tanssifestivaaleilla.
Jeanine Muyima esittää ammattitanssija Karoa.
Jaksot ovat 20-minuuttisia, ja niitä on yhteensä kymmenen. Paketti on kompakti, mutta tilaa käänteille ja henkilöhahmojen kehitykselle on riittävästi, kun homman osaa. Varsinaisissa tanssikohtauksissa suotta arkaillaan alkujaksoissa.
Koko visuaalinen puoli on toteutettu tietenkin huolella, muuten ei Netflix-ovi olisi auennut, mutta siihen on jätetty kotoisaa rosoa. Dance Brothersissa ei ole mitään laskelmoitua, se on aito ja vilpitön.
Sarjan visuaalinen puoli on toteutettu huolella.
Ohjaaja Taito Kawata on aloittanut breakdance-videoiden tekijänä ja päätynyt niiden kautta mainosalalle ja musiikkivideoihin. Sarjan idean on kehittänyt tuottaja Max Malka, ja hänen ansiotaan on koko loistava työryhmä. Käsikirjoittaja Reeta Ruotsalainen toi katu-uskottavuutta myös Aleksi Salmenperän Kupla-elokuvaan.
Oma lukunsa on sarjan todella hyvin ajateltu roolitus, alkaen Samuel Kujalasta ja Roderick Kabangasta päärooleissa. Karoa näyttelevä Jeanine Muyima on keskeinen hahmo, ja hän tuo nimenomaan tanssiin tärkeitä tasoja. Cristal Snow heittäytyy ikääntyvän tähtiartistin rooliin antaumuksella, ja Lauri Lohen Viimassa on jotakin maagista. Eikä pidä unohtaa Eeva Elorantaa, joka näyttelee mystistä mesenaattia Aidaa.
Cristal Snow näyttelee ikääntyvää tähtiartistia Angeloa.
Erityismaininnan saa Kay Borgström, joka vastaa sarjan mielettömistä kampauksista.
Loppukohtaukseen jää sellainen kutina, että jatkoakin ollaan valmiita tekemään, jos pyydetään.
Dance Brothers, Netflix.