Rikospoliisit idästä ja lännestä vihoittelevat yhdistyneessä Berliinissä

Vuoteen 1991 sijoittuvassa sarjassa menneisyyteen liittyvä tilinteko on ennen kaikkea yksityistä.

Komisariot Peter Simon (Fabian Hinrichs) ja Karo Schubert (Nadja Uhl) eivät voi aluksi sietää toisiaan. Ennakkoluulot hälvenevät vähitellen muun muassa keskustelemalla.

Yli neljäkymmentä vuotta erillään olleet Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyivät virallisesti jälleen yhdeksi Saksaksi lokakuussa 1990, vajaa vuosi Berliinin muurin murtumisen jälkeen.

Mutta Saksa ei ole vieläkään yksi. Vuonna 2023 itäiset osat ovat yhä länttä köyhempiä, eikä jakolinja entisen Saksan liittotasavallan ja lakkautetun Saksan demokraattisen tasavallan välillä ole poistunut. On wessejä ja on vanhasta itäisestä identiteetistään edelleen enemmän kiinni pitäviä osseja.

Kuusiosainen draamasarja Zerv – tilinteon aika (2022) ajoittuu näitä myöhempiä aikoja ennakoineeseen historialliseen saumakohtaan, jolloin tulevaisuus oli vielä auki ja kaikki periaatteessa mahdollista.

Itä-Saksassa teatteriuran aloittaneen Michael Kletten kirjoittamaa tarinaa kehystää näppärästi rikosvyyhti, jota kaksi toisiaan nokittelevaa viisikymppistä rikoskomisariota joutuu puolipakon edessä selvittämään yhdessä. Toinen on itäsaksalainen katu-uskottava Karo Schubert (Nadja Uhl) ja toinen länsisaksalainen pukumies Peter Simon (Fabian Hinrichs).

Berliinin juuri muuttaneen komisario Peter Simonin (Fabian Hinrichs, vas.) ensimmäinen työpäivä alkaa huonosti: viemäri ei vedä, puhelin ei toimi ja metsästä löytyy murhattuna todistajaksi tarjoutunut mies.

Molemmat aloittavat syksyllä 1991 työt Berliiniin juuri perustetussa poliisiyksikössä, Zervissä. Sekä Itä-Saksan hallinnon aikaisia että Saksan jälleenyhdistymisen aikaisia rikoksia selvittävä Zerv ehti oikeastikin toimia yhdeksän vuotta.

Avausjaksossa vapaaehtoiseksi todistajaksi tarjoutunut itäsaksalainen virkamies löytyy kuolleena metsästä. Tämän kuolema sivuutetaan nopeasti, mutta se on hyvä sisäänheitto sinänsä uskottavaan rikokseen, johon kytkeytyy Itä-Saksan salaperäinen ”kaupallisen koordinaation” virasto KoKo.

Pidemmän päälle vaikuttaa kuitenkin siltä, että Zerv – tilinteon aika -sarjassa tilinteko on ennen kaikkea yksityistä. Juonen kehittelyyn kytkeytyy myös Schubertin salaileva äiti ja äidin rakastaja sekä myös kapinallinen tytär ja entinen mies, joka osuu taksilla paikalle aina, kun joku vain tarvitsee kyytiä.

Zerv – tilinteon aika, TV1 klo 22.00 ja Yle Areena. (K12)

Itä-Berliinissä varttunut komisario Karo Schubert (Nadja Uhl, oik.) asuu kaksin Silvia-tyttärensä (Vanessa Loibl) kanssa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat