Ruotsin ja Suomen välinen taistelu Euroviisuissa on käymässä tiukaksi.
Ruotsia edustaa entinen viisuvoittaja, joka on julistettu vahvaksi ennakkosuosikiksi voittamaan kilpailun uudestaan. Viisujen lähestyessä tilanne on alkanut mietityttää. Onko Ruotsin edustaja jopa liian täydellinen, liian itsevarma? Haluaisiko euroviisuyleisö yllättävämmän voittajan?
Yllätyksestä vastaa naapurimaa Suomi. Se on lähettänyt Euroviisuihin erikoisen esityksen, joka poikkeaa kaikin tavoin muista saman vuoden kilpailukappaleista. Suomen edustaja päätyy valtavan mediaryöpytyksen kohteeksi. Hetkeäkään ei saa olla rauhassa. Suomi ikään kuin varastaa huomion Ruotsin nenän edestä.
Sekä Suomi että Ruotsi selvittivät semifinaaleista tiensä lauantain finaaliin.
Tämä ei ole kuvaus vuodesta 2023, vaan lähes 20 vuoden takaa vuodesta 2006.
Ruotsin edustaja oli vuoden 1991 euroviisuvoittaja, tuulikonekuningatar Carola Häggkvist. Hänen oli tarkoitus voittaa Ateenassa järjestetyt Euroviisut kappaleella Invincible. Sitten Suomi lähetti Euroviisuihin hard rock -yhtye Lordin.
Loppu on suomalaista musiikkihistoriaa. Lordi toi Suomeen toistaiseksi maamme ainoan euroviisuvoiton. Torilla tavattiin, kansa meni sekaisin. Vielä pari vuosikymmentä voittonsa jälkeen Mr. Lordina tunnettu Tomi Putaansuu saa vuosittain kommentoida medialle ajatuksiaan suomalaisista viisuedustajista.
Carola puolestaan hyytyi viidennelle sijalle, kun Suomen lisäksi myös Venäjä, Bosnia ja Hertsegovina sekä Romania menivät edelle vahvoilla biiseillään.
On suuri kiusaus ajatella, että historia voisi toistaa itseään tänä vuonna, koska yhtymämerkit ovat kiistattomat.
Ruotsin edustaja Loreen on viisuvoittaja vuodelta 2012. Kappale Tattoo on taidokkaasti kirjoitettu popkappale, jonka esitys on kiistattoman tyylikäs.
Mutta onko Loreen kuitenkin hieman tylsä? Liian laskelmoitu? Eikö olekin ärsyttävää, että hänellä on enemmän aikaa kasata lavarakennelmaansa kuin muilla esiintyjillä? Voivatko nämä asiat vaikuttaa lopulta siihen, miten äänestävä yleisö suhtautuu Loreeniin lauantaina, kun viisuvoittaja valitaan?
Kiistatonta on silti se, että Loreenin esitys tiistain semifinaalissa oli todella vahva. Vaikka Loreen oli joutunut pienentämään lavarakennelmaansa huomattavasti Melodifestivalenissa nähdyistä jättilaatoista, oli pieni rakennelma saatu näyttämään oikealla kameratyöskentelyllä erittäin hyvältä.
Illuusio leveistä laatoista särkyi lähinnä esityksen loppupuolella, kun Loreen nousi seisomaan laattojen väliin, jolloin laajakuvassa näytti ennemmin siltä, että laulaja seisoi halkaistun kuution sisällä. Lopulta se on niin pieni osa kokonaisuutta, että se tuskin vie Loreenilta mainittavasti pisteitä.
Eikä voi olla mainitsematta, että Loreenin laulu kuulosti todella hyvältä tiistaina.
Vaihtoehdon tarjoaa Suomen Käärijä, Jere Pöyhönen, vihreäboleroinen paidaton riehuja. Tiistain semifinaalista sekä Käärijä että Loreen etenivät odotetusti finaaliin.
Käärijä on tänä vuonna varastanut huomion kaikkien muiden nenän edestä. Kukaan hänen tiimissään ei taatusti ollut varautunut huomion laajuuteen. Ei, vaikka Käärijä on kertonutkin alusta lähtien tähtäävänsä euroviisuvoittoon.
Cha cha cha -kappaleesta on kirjoitettu lukemattomia juttuja. Hetkittäin niiden keskellä omastakin pohdinnastani unohtuu peruskysymys. Millainen laulu Cha cha cha todella on?
Sitä pohti upeasti runoilija Satu Erra HS:ään kirjoittamassaan esseessä.
”Kuten hyvä runo, ei Cha cha cha suostu antautumaan yhteen tulkintaan. Samalla kun se kuvaa tunnistettavasti vapautumisen iloa ja toivoa, on sen kuvauksessa surumielinen sävy”, Erra kirjoitti.
Samaisessa tekstissään Erra totesi, että parhaat euroviisut eivät ole loppuun asti pureskeltavia ja nopeasti sulateltavia kolmeminuuttisia.
Se on erittäin oleellinen huomio ja kertoo jotain oleellista myös Cha cha chan ja Tattoon eroista.
Cha cha cha on tietyissä piireissä haluttu tulkita yksioikoiseksi ryyppylauluksi, jossa juodaan piña coladaa, lähdetään radalle ja kaadetaan lopuksi päälle samppanjaa.
Siitä on pahastuttu, mitenpä muutenkaan. Eikö kukaan ajattele lapsia, jotka ovat minä hetkenä hyvänsä piña colada kädessään radalla pyörimässä, kun kuuntelevat Käärijää iltakymmenen jälkeen?
Hauskaa kyllä, tässäkin on selvä yhtymäkohta Lordin Hard Rock Hallelujah -kappaleeseen. Kauhistuneet kansalaiset halusivat nähdä biisin saatanallisena kappaleena, joka johdattaa kuuntelijansa suoraan kadotukseen.
Molempien kohdalla ollaan hakoteillä.
Jos Käärijän kappaleen haluaa nähdä yksioikoisena ryyppäämiseen kannustavana lauluna, ei kukaan voi kieltääkään tätä tulkintaa. Kovin kömpelöltä ajatukselta se silti tuntuu, koska Cha cha cha pitää sisällään juuri niitä syvempiä sävyjä, joita Erra esseessään pohtii.
Se on jopa varsin ahdistava ja samalla hyvin tunnistettava kuvaus tilanteesta, jossa monikin nuori ihminen on saattanut jossain vaiheessa olla.
Hard Rock Hallelujah -kappaleesta en ole löytänyt vastaavia tasoja, mutta se on oivallisesti uskonnollista sanastoa hyödyntävä hard rock -ylistyskappale. Jos jotakin, sitäkin kuunnellessa jää toviksi miettimään, mistä kappaleessa on oikein kyse. Saatanallisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Loreenin Tattoo on hyvin perinteinen laulu tuskaisesta rakkaudesta, kuten suuri osa Euroviisuihin päätyvistä biiseistä.
Hyvin harva Euroviisuja katsova päätyy näin perusteellisiin pohdintoihin kotisohvalla katsoessaan. He kuulevat kappaleet tasan kerran, ja silloin ratkaisevaa on se, minkä vaikutuksen biisi jättää kolmen minuutin jälkeen.
Tiistain esityksen perusteella voi sanoa, että Käärijä jää kiistatta mieleen. Lavashow poikkesi tiistain semifinaalissa kaikista muista esiintyjistä, pelkästään hyvällä tavalla. Harvoin Euroviisuissa näkee yhtä innostavaa, riehakasta ja rämäpäistä esitystä. Esityksen alkupuolella oleva siluetti ja iso laatikkorakennelma tekevät kokonaisuudesta tarpeeksi näyttävän.
Käärijän suurin ongelma on laulusuorituksen puhtaus. Siinäkin on muuten tietty yhteys Lordiin. Ilta-Sanomien haastattelussa vuosia viisuvoiton jälkeen Putaansuu muisteli, miten hänen äänensä ei ollut Ateenan Euroviisujen aikaan parhaassa kunnossa.
”Ääni ei oikein lähtenyt semifinaalissa eikä finaalissa, mikä vitutti. Hallelujah-kirkaisussa pitäisi mennä nuotin ylöspäin, mutta jos ääneni on väsynyt, en saa sitä ylänuottia heitettyä, vaan joudun vetämään sen alaspäin”, Putaansuu sanoi IS:lle.
Heti perään hän tosin lisäsi, että ei asialla mitään väliä ollut.
”Tosin kai se olisi ollut ihan sama, mitä siellä olisi huudellut. Tänäkin päivänä suurin osa kuulee sen kertosäkeen väärin. He eivät kuule mörkölaululla vedettyä leadlaulumelodiaani, vaan kuuntelevat taustalaulumelodiaa.”
Ehkä Käärijänkin kohdalla on murehdittu laulusuoritusta jopa turhan paljon. Tärkeintä on saada tunnelma kattoon, ja siinä Käärijä kiistatta onnistui tiistaina.
Sitä paitsi Käärijän laulaja oli parantunut tiistain semifinaaliin huomattavasti, kun sitä vertaa esimerkiksi maanantain ensimmäiseen kenraaliharjoitukseen. Raporttien mukaan kehitystä on tapahtunut esitys esitykseltä.
Silti laulusuorituksen puhtautta arvioidessa Käärijä on kaukana parhaista. Loppupuolen vaikeissa kohdissa laulu kuulostaa erittäin hyvin varovaiselta. Taustanauhat auttavat onneksi kohtuullisesti. Tämä vähentänee asiantuntijaraadeilta saatavia pisteitä lauantaina.
Selvää on jo nyt, että Suomi tekee tänä vuonna Euroviisuissa historiaa.
Käärijä on onnistunut luomaan Suomen euroviisuedustajasta sen kokoluokan kansainvälisen ilmiön, ettei Lordin ohella kukaan muu ole pystynyt samaan, ei edes Blind Channel vuonna 2021. Jos Euroviisuissa päästään toisellekin sijalle, on se jo mieletön onnistuminen.
Uskoa sopii myös, että aika on mennyt eteenpäin suomalaisessa euroviisukulttuurissa siinä mielessä vuodesta 2006, ettei Käärijän tarvitse jälkikäteen puida menestystään samanlaisin sanankääntein kuin Lordi.
Vuosia voittonsa jälkeen Putaansuu sanoi HS:n haastattelussa, että voiton ainoa huono puoli on ollut ”suomalaisten langettama loputon häpeä”.
