Suomen euroviisukappale, Käärijän Cha cha cha, perustuu vahvasti rytmiikkaan ja rytmisiin elementteihin.
Kappaleen rytmi vetoaa tasapuolisesti kaikkiin ihmisiin, kansallisuudesta, iästä tai muista tekijöistä riippumatta. Suomen kieltä ei ole pakko osata, jotta kappale osuisi.
Jopa pienet lapset osaavat lausua rytmisesti oikein kappaleen huomiota herättävimmän rytmin: ”Cha cha-cha-cha cha cha cha”!
HS kysyi kolmelta ammattirumpalilta, mitä mieltä he ovat suureen suosioon nousseesta kappaleesta ja sen elementeistä ja kuinka he analysoivat kappaleen rytmiikkaa.
Muun muassa Kingston Wallista ja Von Hertzen Brothersista tunnetun rumpalin Sami Kuoppamäen mukaan Käärijän biisi ”flirttailee ihan oikean cha cha -musiikin ja rytmin kanssa”.
Cha cha’han viittaaminen tehdään Kuoppamäen mukaan kappaleessa ”tosi hauskasti”.
”Se on tavallaan alleviivattua, mutta sitten ei kuitenkaan. Tyylikkäästi toteutettu.”
Cha cha on tanssilaji, joka kehitettiin Kuubassa 1950-luvulla kuubalaisen kansanmusiikin pohjalta. Tanssikuume levisi pian Yhdysvaltoihin ja aina Suomeen asti.
Oheiselta Tanssiklubi Masterin videolta voi nähdä, millaisesta tanssista on kyse. Youtubekanavalla Ballroom with Alexey näytetään perinpohjaisesti, mikä cha cha -rytmi on.
Kuoppamäen mukaan Käärijän Cha cha cha on ”varsin suoraviivainen”, mutta samalla siitä löytyy ”kuubalaisen musiikin synkopointia ja tasaista tamppausta hauskassa ja jännitteisessä suhteessa”.
Käärijän viisua on jo ehditty coveroida innokkaasti ympäri maailmaa.
Myös Kuoppamäki sanoo odottavansa innolla, että kuulee kappaleesta jonkin isomman bändin, kuten Kaartin soittokunnan, liveversion.
The Kingston Wall -yhtyeestä tuttu Sami Kuoppamäki odottaa jonkin ison livebändin versioivan Cha cha chan.
Tämän vuoden Euroviisujen avajaisissa soittaneen Vicky Österbergin, taiteilijanimeltään Vicky O’Neonin mukaan Cha cha cha on ainutlaatuinen yhdistelmä erilaisia elementtejä.
Todella ripeää tempoa, tanssimusiikkia, rytmistä laulamista ja elektroniselle tanssimusiikille epätyypillisiä raskaita kitarariffejä.
Raaseporilaislähtöinen O’Neon toimii laulaja Anastacian kiertuerumpalina. Aiemmin hän on soittanut myös saksalaisen elokuvasäveltäjän Hans Zimmerin ryhmässä ja äänittänyt kappaleita Queen-kitaristi Brian Mayn kanssa.
”Tällainen yhdistelmä todella toimii ja tekee kappaleesta täysin omaa luokkaansa”, O’Neon sanoo Cha cha cha’sta.
Hänen mukaansa kappale perustuu four-on-the-floor -rytmiin, eli selkeästi havaittavaan tasajakoiseen rytmiin, mikä saa ihmiset tanssimaan.
O’Neonin mukaan kappaleessa on keskeistä se, että vaikka ei olisi edes kuullut biisiä kokonaan, pystyy laulamaan mukana. Kaikki perustuu rytmiin.
”Kun biisintekijä onnistuu tässä, hän on tehnyt jotain oikein.”
O’Neon kuvailee, kuinka energisen ja tanssittavan Cha cha chan jännite rakentuu.
”Ensin rytmi rakentuu ja luo sitten tunteen kiihtymisestä, mikä on elektronisesta musiikista tuttu tyyliseikka. Sitten hetkeksi kaikki sammuu, ja tulee pieni tauko, mikä saa seuraavan osan tuntumaan vieläkin isommalta.”
Hänestä kappale on toteutettu nerokkaasti, sillä siinä on ikään kuin kaksi erillistä kappaletta: ”Siinä on cha cha cha -osio, ja sitten lähdetään tanssimaan”.
Anssi Nykänen
Itsekin Euroviisujen livebändissä 1990-luvulla soittaneen rumpali Anssi Nykäsen mukaan Cha cha chan tyylin on konevoittoinen ja ”niin sanottua räppiä, mutta Rammstein-vaikuttein”.
Nykäsen mukaan kappaleesta tekeekin erityisen juuri tämä metallin ja konemusiikin yhdistelmä, rytmiikan ”rokkimaisuus”.
Nykänen pitää kappaleen kaarta hauskana.
”Ensin höpötellään uhmakkaasti hauskasta asiasta. Lopussa annetaan periksi sille, että nyt voidaan mennä mihin diskoon vaan missä päin maailmaa vaan.”
”Euroviisuissa pitää saada bileet aikaiseksi. Tämä varmaan erottuu joukosta”.
Silti Nykänen pohtii ”erottuuko Käärijä niin paljon kuin esimerkiksi Lordi”.
Kolmikon mukaan Cha cha cha viittaa moneen eri suuntaan.
Nykäselle kappaleen tunnelma tuo mieleen Bomfunk MC’sin Freestylerin.
Lisäksi hän nostaa esille saman mielleyhtymän kuin O’Neon: LMFAOn Sexy and I know it -kappaleen.
O’Neonin lisää joukkoon vielä Psyn Gangnam Stylen.
Jo aiemmin Tiktokissa on nostettu esiin myös cha cha cha -kohdan rytmiikka, joka on yksi yhteen Toton Africa-kappaleesta tutun rytmin kanssa.
Viitteet oikeaan cha cha -tanssiin esille nostanut Kuoppamäki tiivistää kappaleen tenhon:
”Tämä on hyvä hittibiisi, koska siinä on yhtymäkohtia moneen suuntaan. Tässä on hyvällä tavalla kaikenlaista, ei sillisalaattimaisesti”, sanoo Kuoppamäki.