Romaani
Fernanda Melchor: Paratiisi (Páradais). Suom. Emmi Ketonen. Aula & Co. 151 s.
Mitä syvemmäksi luokkaerot yhteiskunnassa kasvavat, sen turvattomammaksi muuttuu kaikkien elämä. Turvaa ja rauhaa ei saa edes rahalla – eivätkä siihen lopulta riitä vahvinkaan muuri, tehokkainkaan vartiointi tai kalleinkaan varashälytysjärjestelmä.
Luokkaeroista sekä syrjäytymisen ja näköalattomuuden tematiikasta nousee meksikolaiskirjailija Fernanda Melchorin toinen suomennettu romaani Paratiisi. Jo aiemmin ilmestyneessä Hurrikaanien aika -teoksessa kirjailija antoi äänen kotimaansa vähäosaisille ja syrjäseutujen ihmisille.
Uutuudessa näkökulma on vielä selkeämpi: jo varhain syrjäytyvien nuorten miesten turhautuminen, luokkaviha – ja naisviha, tuttu teema myös edeltävästä romaanista.
Paratiisi kertoo kahdesta nuoresta, Francosta ja Polosta, joista jälkimmäinen työskentelee puutarhurina yläluokkaisessa vartioidussa asuntokompleksissa nimeltä Páradais.
”Ruohonleikkaaja, oksienkarsija, paskankerääjä, vieraiden autonpesijä, typerys joka kiirehti oitis paikalle, kun ne persereiät vihelsivät hänet luokseen kuin kissaa. Miten hän oli päätynyt elämässään tällaiseen tilanteeseen?”, kirjailija avaa Polon ajatuksia.
Franco puolestaan on isovanhempiensa kanssa asuva ylipainoinen, pornoon addiktoitunut teini, jolla on pakkomielle naapurustossa asuvan rikkaan naisen viettelemisestä.
Kummallakaan pojalla ei ole edessään minkäänlaista tulevaisuuden suunnitelmaa. Kaikki vapaa-aika menee ryypätessä, maleksiessa – ja fantasioidessa.
Suomalaisella mittapuulla kyse on vielä teineistä, mutta lukiessa sen unohtaa helposti poikien elämän karuuden ja toksisuuden vuoksi.
Hurrikaanien aika -romaanin tapaan Paratiisin kieli on taidokkaasti tallennettua, nuorten miesten vihamielistä puhetta, jossa homotellaan, huoritellaan, esineellistetään, alennetaan. Emmi Ketonen on suomentajana tehnyt hienoa työtä. Lukijaa ei säästellä, pikemminkin toksisuus hierotaan naamaan.
Romaani lainaa nimensä tarinan tapahtumapaikasta, yläluokkaisen Páradais-kompleksin suljetusta todellisuudesta. Páradais on spanglishia: englanninkielinen sana paradise espanjalaisittain äännettynä ja kirjoitettuna.
Tämä on tyypillistä espanjankielisessä maailmassa, yritys olla kansainvälinen ja vähän hienompi. (Espanjaksi paratiisi on paraíso.)
Páradais on romaanin nimenä moninkertaisesti ironinen – toki Paratiisikin on. Romaanin päähenkilöiden elintila on kaikin tavoin ahdas – ja ahdas se on myös rautaporttien taakse turvaan päätyneillä.
Polo on yksinhuoltajaäitinsä halveksima juoppo, josta ei äidin mielestä ole mihinkään. Myönteisiä miehen malleja ei lähiympäristöstä löydy ja narratiivi miehistä vastuuttomina lurjuksina on itseään toteuttava, sukupolvelta toiselle siirtyvä miehen osa.
Polo on joutunut luovuttamaan sänkynsä raskaana olevalle Zorayda-serkulle, joka on tullut vahingon tapahduttua asumaan heille. Polo nukkuu lattialla ja tuntee avointa vastenmielisyyttä serkkuaan kohtaan.
Tämän samaisen serkun kanssa Polo kuitenkin tyydyttää himojaan. Tässä kohden naisviha on romaanissa räikeimmillään: nainen on pitelemätön, kyltymätön, syyllinen.
Silti – ja siksi - hänen kehoaan voi käyttää; odottaahan hän aviotonta lasta, kuka tietää kenen?
Pelin säännöt hyvin hallitsevalla Zoraydalla on kädessään kuitenkin kortti, jota hän voi koska tahansa käyttää Poloa vastaan: paljastaa pojan äidille tämän sekstailut serkun kanssa.
Samaan aikaan, kun Polo tyydyttää omia himojaan inhon vallassa, hänen on vaikea hahmottaa, miksi Francon pakkomielteinen fantasia kohdistuu juuri tuohon nimenomaiseen yläluokkaiseen keski-ikäiseen naiseen.
”Nuori ihminen, joka ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa voi kantaa sisällään suurta tuhovoimaa.
Pikkuhiljaa hän tulee vedetyksi mukaan Francon hulluun suunnitelmaan – seurauksia ajattelematta tai niistä piittaamatta. Kaksikon touhu on osoitus tilanteesta, jossa syrjäytyneet nuoret ovat irtautuneet realiteeteista.
Tämän Melchor haluaa mielestäni romaanillaan kertoa: nuori ihminen, joka ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa – jos hän ei pääse tai häntä ei päästetä siihen mukaan – voi kantaa sisällään suurta tuhovoimaa. Joskus se kohdistuu itseen, joskus ympäristöön.
Näemme tämän osattomuudesta kumpuava pahoinvoinnin väkivaltaisia seurauksia jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Tämä uhka on tuntunut suomalaisille hyvin kaukaiselta, mutta luokkaerojen kasvaminen ja syrjäytyminen ovat yhteiskuntarauhaa horjuttavia tekijöitä myös nyky-Suomessa.
Siksi syrjäytymistä vastaan on tehtävä hartiavoimin töitä.