Elokuva
The Good House ★★★
USA 2021
C More (K12)
Hildy Good on nähnyt pienen rannikkokaupungin muuttuvan yhä enemmän bostonilaisjuppien ja kalliiden erikoiskahvien tyyssijaksi. Kahvin hinnasta hän valittaa, uusista tulijoista ei niinkään. The Good House -elokuvan päähenkilö on heidän ansiostaan tehnyt menestyksekkään uran kiinteistönvälittäjänä.
Ann Learyn romaaniin pohjaavan hahmon ura ei tosin ole entisellään. Työ on takkuillut sen jälkeen, kun lähipiiri on puuttunut hänen juomiseensa. Katkaisuhoito ei sovi menestystarinaan yhtä hyvin kuin iltapäiväskumppa.
Lähipiirinsä tietämättä Good juo edelleen. Hän vain tekee sen yksin kotona.
The Good House on pätevä lisä alkoholismikuvausten jatkumoon. Se ei kauhistele kännidraamalla vaan tekee katsojasta eräänlaisen liittolaisen: päähenkilö puhuu suoraan kameralle.
Jos miljöö tuo mieleen Big Little Lies -sarjan ja sen viinilasin läpi nähdyn rantamaiseman, muoto tuo mieleen tv-sarja Fleabagin: molempien kommentaarissa on virnuilevaa energiaa, jonka alta pilkistää alakulo.
Kuusikymppinen nainen maksaa elatusapua ex-miehelleen ja taloudellista apua aikuisille tyttärilleen, vaikka hänen yrityksellään ei ole varaa auton leasingmaksuihin. Asiakkaat ovat karanneet entisen assistentin matkaan. Kotona odottavat vain koirat.
Luokkanousu ei ole myöskään häivyttänyt nuoruuden traumoja. Teurastajan ja alkoholistin tyttärellä on tausta, jota mikään määrä silkkipaitoja tai merinäköalaa ei pehmennä.
”Kolmen lasin jälkeen alkaa tuntua, että asiat ovat hallinnassa”, Good sanoo. Viina ei ole ainoastaan ongelma, se on myös lääke ongelmiin.
Maya Forbesin ja Wallace Wolodarskyn draama luo monitahoisen päähenkilön, joka on yhtä lailla hyväsydäminen kuin viinapäissään välinpitämätön. Sigourney Weaver tuo rooliin mittavan karismansa, minkä ansiosta Hildy Goodista on helppo pitää. Mainio dialogi auttaa myös.
Viinapiru tiukentaa otettaan loppua kohti. Elokuvaan tuodaan turhankin dramaattisia käänteitä, ikään kuin alkoholismi ja vetävä päähenkilö eivät yksin riittäisi. Pohjakosketus kuuluu tarinalajin kliseisiin.
Sigourney Weaver sen sijaan luovii suvereenisti kliseiden ohi. Harva näyttelijä kamppailee yhtä uskottavasti niin ulkoavaruuden hirviöitä kuin itsepetosta vastaan.