Liverpool
Viisuhitit pauhaavat keskellä päivää Seel Streetin, Euro Cafén stereoissa. Euroviisuhuuma on selvästi ottanut vallan Liverpoolista, joka perinteisesti tunnetaan joko jalkapallosta tai The Beatles -yhtyeestä.
Viisufanit huomioiden joka toinen kulman kuppila on verhottu laulukilpailuteeman mukaisesti. Tätä eivät pistä pahakseen ainakaan suomalaisfanit, joista noin kymmenkunta istuu nyt Euro Cafén terassilla. He ovat täynnä intoa, vaikka Liverpoolin kolea ja pilvinen sää on pakottanutkin osan pistämään villapaidan päälle.
Terassilla nähdään villapaitoja enemmän silti Euroviisuille tyypillisempiä glittermekkoja ja paljettitakkeja. Suomalaisfanit ovat jättäneet omat paljettitakkinsa naulakkoon, josta ne puetaan ylle taas illansuussa.
Viisufani Tarja Kanervisto on saanut lukuisia kysymyksiä Käärijä-paidastaan.
Euroviisut on viisufaneille verrattavissa jouluun tai juhannukseen, kuvailee Jouni Pihkakorpi. Sitä odotetaan kuumeisesti koko vuosi, ja sitten sitä harmitellaan, kun se on taas ohi. Pihkakorpi ja kanssakumppanit tietävät mistä puhuvat, sillä heistä suuri osa on kiertänyt Euroviisuja vuodesta ja maasta toiseen.
Parasta on, kun saa tanssia Euroviisuhittien tahtiin aamuun asti, kuvailee euroviisufani Tarja Kanervisto. Tanssi ja oikeanlainen koreografia ovatkin tärkeitä viisuharrastajille, korostaa Pihkakorpi.
Koska Käärijällä eli Jere Pöyhösellä on tanssi ja koreografia viisuesityksessään hallussa, on hän onnistunut saamaan myös tästäkin suomalaisseurueesta jokaisen pauloihinsa.
Käärijästä on tullut ilmiö, joka näkyy voimakkaana myös Liverpoolissa. Käärijästä näkyy merkkejä esimerkiksi suomalaisfanien vaatetuksessa, mutta niin myös kynsissä ja korvissa, kun niissä roikkuu tanssahtelevat Käärijä-korvakorut.
”Käärijä on hurmannut ihan eri tavalla, vaikka Ruotsin Loreen on kisan suosikki”, kuvailee Pihkakorpi.
Käärijästä näkyy merkkejä esimerkiksi suomalaisfanien vaatetuksessa, mutta niin myös kynsissä. Nämä kynnet loistavat myös pimeässä.
Käärijästä pitävät muutkin kuin suomalaiset, mikä on nähtävillä Liverpoolissa. Siitä kielivät vaatetuksen ja Käärijä-huutojen lisäksi suomalaisfanien saamat kysymykset siitä, pidettäisiinkö Euroviisut Helsingissä vai Tampereella, mikäli Suomi sattuisi Euroviisut voittamaan.
Paikalla olevasta Euro Cafén seurueesta osa onkin tullut Liverpooliin Tampereelta ja osa Helsingistä. Tilanne näyttäytyy otollisena kinkkisen kysymyksen esittämiselle: Kumpi paikkakunta isännöisi, jos Suomi voittaisi Euroviisut?
”Tampere!” parahtaa tamperelainen Ira Rönkkö.
Tanssahtelevat Käärijä-korvikset Ira Rönkön korvissa.
Eriäviä mielipiteitä ei seurueesta esitetä, mikä tavallaan yllättää. Tämä saattaa kieliä siitä, että tosifanit osallistuvat Euroviisuihin aina, riippumatta paikasta. Pihkakorven mukaan vastaus on siitä syystä selvä, että Helsingissä ei ole tällä hetkellä areenaa.
Paikkakuntakeskustelua muiden maiden fanien kanssa käynyt ainakin tamperelainen Heljä Heineman. Hänen mukaansa juuri he ovat varanneet majapaikkoja jo niin urakalla, että esimerkiksi Tampereen hotellit ovat jo loppuunmyytyjä.
Suomalaisfanit uskovat, että Suomi sijoittuu kolmen parhaan joukkoon. Takuuvarmaa voittoa Käärijälle ei uskalleta povata, vaikka häntä kuvataankin valmiina pakettina, josta ei puutu mitään.
Kuten monet muut, uskovat myös suomalaisfanit Ruotsin olevan kisassa vahvoilla. Suomen euroviisuklubin puheenjohtaja Pihkakorpi arvioi, että Ruotsi saattaa saada erityisesti tuomaristolta ääniä.
”Suomalaisfanit uskovat, että Suomi sijoittuu kolmen parhaan joukkoon.
Samalla hän arvioi, että myös Ranska saattaa olla tuomariston suosiossa, mikä voi osaltaan syödä Ruotsin ääniä.
Voittajaspekulaatioista huolimatta Suomesta tulleet viisufanit ovat myytyjä Käärijästä ja tämän koko olemuksesta. Yksi asia Käärijän tarinassa kuitenkin epäilyttää, ja se on kadonneen boleron tarina. Käärijä itse on painottanut, ettei kyseessä ollut suunniteltu julkisuustemppu.
”Oli niin tai näin, se oli hyvä juttu.”
Vaikka Euro Caféssa istuskelevassa seurueessa on mukana kymmenkunta suomalaista, saattaisi istujia olla enemmänkin, mikäli monen kisakaveri ei olisi jättänyt tänä vuonna Liverpoolin tulematta.
Liput olivat kalleimmat koskaan, mikä on saattanut vaikuttaa asiaan, arvioi Pihkakorpi. Hintojen kallistuminen alkoi jo Tel Avivissa vuonna 2019 käydyssä laulukilpailussa. Lippujen kallistuminen on jatkunut aina siitä lähtien.
Liput Liverpoolissa kipusivat yli tuhannen euron, jos halusi ostaa liput molempiin semifinaaleihin ja finaalin.
Euroviisuihin lähteminen on aina suuri rahallinen panostus, korostaa viisufani Katja Mustonen. Matka Euroviisuihin karsii hänen mukaansa myös muut ulkomaanmatkat kalenterista pois. Hänelle tämä on neljäs kerta turistina Euroviisuissa.
Vaikka monet heistä ovat kiertäneet useita Euroviisuja, on seurueessa mukana myös ensikertalainen. Mika Nyman kertoo kyllä seuranneensa ystäviensä viisumatkailua läheltä ja olleensa fiiliksessä mukana.
”Todella hienoa aikaa. Tuli tunteiden purkaus, että olen todella täällä. Tämän tunteen voi vain kokea tämän ensimmäisen kerran”, hän kuvailee ensimmäistä Euroviisumatkaansa.
Nyman tietää jo nyt arvioida, että Euroviisujen kupla on tullut hänenkin elämäänsä jäädäkseen. Viisuhuuma on vienyt hänetkin mukanaan.
Eurovision Song Contest -laulukilpailun finaali käydään lauantaina. Suomen euroviisuedustaja Käärijä kilpailee voitosta kappaleellaan Cha cha cha.