Suomi osallistuu tänä vuonna Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin kokonaisuudella, jossa on kyse.. no, miten tämän nyt muotoilisi?
Voidaan puhua sanitaatiosta, voidaan puhua viemäreistä, voidaan puhua ravinteiden kiertokulusta. Ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri siitä, että kyse on pissasta ja kakasta ja siitä, mitä niille tapahtuu sitten, kun pylly on pyyhitty.
Suomen paviljongin ytimessä on – ihan konkreettisestikin – suomalainen huussi.
Biennaalin avajaisiin on vielä muutama viikko, kun Suomen paviljongin kuraattori, taiteilija-arkkitehti Arja Renell vastaa puhelimeen.
Arja Renell
Hänellä tuntuu olevan kiire korostaa näyttelyn yhteiskunnallista ja ekologista merkitystä, jotta keskustelu ei lähde täysin vessahuumorilinjalle. On nimittäin hyviä syitä sille, miksi Renell ja hänen kokoamansa Dry Collective -ryhmä – arkkitehdit Emmi Keskisarja, Barbara Motta, Eero Renell ja Janne Teräsvirta sekä graafinen suunnittelija Antero Jokinen –haluavat saada arkkitehdit pohtimaan suomalaista huussia:
Ilmastokriisi ja kuivuus piinaavat jo suurta osaa maailmasta kulutustottumustemme seurauksena. Kehittyneissä maissa vessan huuhteluun menee kuitenkin 30 prosenttia kotien talousvesistä, monta kymmentä litraa päivässä henkeä kohden. Maailman jätevesistä puolestaan 80 prosenttia valuu ympäristöön käsittelemättömänä. Se paitsi tuhoaa ympäristöä myös hukkaa typpeä ja muita ravinteita, joita voitaisiin käyttää peltojen lannoittamiseen. Näiden ravinteiden hyödyntämisen sijaan valmistamme kemiallisia lannoitteita suurella vaivalla ja ympäristöä rasittaen.
”Minut pysäytti tieto, että jokainen peltohehtaari tarvitsee sata kiloa typpeä per sato. Typpilannoitteen teollisen tuotannon hiilijalanjälki per hehtaari on siis sama kuin minä ajaisin bensa-autolla Helsingistä Venetsiaan ”, Arja Renell sanoo.
On siis turha häpeillä vessajuttuja. Puhdas vesi ja ruoka ovat välttämättömiä elämälle, ja jätöksillämme on suuri merkitys ruoantuotannolle.
Alvar Aallon suunnitelemassa paviljongissa mietitään tänä vuonna vessajuttuja.
Entä sitten perinteinen suomalainen mökkihuussi?
Ei haaskattua vettä, ei hukkaan heitettyjä ravinteita, ei saastetta – sen sijaan tuotetaan ravinnerikasta kompostia. Nerokas pienimuotoinen sanitaatioratkaisu, siis. Maalla toimiva, mutta kaupungissa kieltämättä hiukan haastava.
Kuraattori Arja Renellin äiti esittelee lehdistömateriaaleissa suomalaista mökkihuussia.
”Ymmärrämme toki, ettei maailman ongelmia ratkaista huussilla, koska maailman kaupungistuminen jatkuu”, Renell toteaa. Tarkoituksena onkin herättää keskustelua siitä, mitä vettä säästävä ja ravinteita kierrättävä sanitaatiojärjestelmä voisi tarkoittaa urbaanissa mittakaavassa. Lähinnä huussinäyttely haluaa muistuttaa siitä, että vesivessalle on vaihtoehtoja.
Arkkitehdit nimittäin puhuvat mielellään siitä, miten he rakentavat parempaa maailmaa. Tässä olisi nyt ratkaistavaksi ihan oikea ongelma, mutta onko se monelle arkkitehdille liian haiseva? (Hyvin hoidettu huussi ei tosin haise, muistutetaan näyttelykatalogin ensilehdillä.)
Keksimme vesivessan vasta 1800-luvulla, ja parin sadan vuoden aikana olemme rakastuneet siihen. Se on kuitenkin jo vanhentunutta teknologiaa. Maailmalla on tutkittu ja pilotoitu parempia ratkaisuja. Siitä vain jatkamaan!
Idea sai alkunsa, ehkä yllättäen, Venetsian biennaalin vessajonoista. Biennaalipuiston alueella vessoja ei ole liiaksi, eivätkä ne välttämättä ole matkan kohokohta muutenkaan.
Kun biennaalin vessat tulivat puheeksi, kertoo Renell, hänelle selvisi, että modernisaatioyrityksistä huolimatta nousuvesi huuhtoo edelleen suuren osan Venetsian vessakäyntien tuotoksista kanaaleihin.
Modernisaatioyrityksistä huolimatta Venetsiassa näkee vielä pieniä viemäreitä, jotka vievät vessajätteen sisältä suoraan kanaaliin.
”Asiahan on ihan järkyttävällä tolalla siihen nähden, että Italia on kehittynyt maa”, Renell sanoo.
”Siitä syntyi spontaanisti ajatus, että huussihan tänne pitää rakentaa.”
Arkkitehtuuribiennaalin Suomen paviljongin seuraavaa näyttelyä etsittiin parhaillaan avoimella haulla, ja ystävät yllyttivät Renelliä ehdottamaan huussiaihetta.
Paljastui, että Renellin idea sopi biennaaliin erinomaisesti.
Tämänvuotisen arkkitehtuuribiennaalin pääkuraattori on ghanalais-skotlantilainen Lesley Lokko, joka on valinnut ”Tulevaisuuden laboratorioksi” nimeämänsä biennaalin teemaksi Afrikan maiden arkkitehdit ja laajemmin muutoksen ja mielikuvituksen. ”On vaikeaa rakentaa parempi maailma kuvittelematta sitä ensin”, hän on sanonut.
Alankomaiden paviljongissa käsitellään myös ekosysteemejä ja vettä, Uruguayn paviljongissa puolestaan metsänhoitoa. Chilen paviljongissa mietitään köyhtyneen maaperän palauttamista, Georgian paviljongissa vesivarastoja, Yhdysvaltain paviljongissa muovijätettä.
Kun Suomen paviljonkia lähestyy, näkee ensimmäisenä arkeologisen kaivauksen, josta pistää esiin rikkoutunut vessanpytty. Näyttelyssä katsotaan nimittäin kiintymystämme vesivessaa kohtaan tulevaisuudesta käsin, jossa monet aikamme ongelmista on jo ratkaistu. Perspektiivin vaihdos tuo uuvuttavaan ongelmaan leikkisyyttä, Renell toivoo.
Mutta paljastetaan nyt, että mitä siellä Aalto-paviljongissa on:
No huussipa tietysti. Ja millainen!
”Se on upea, vaikka itse sanonkin! Meinasi tulla tippa linssiin kun asetuksia viimeisteltiin”, Renell sanoo.
Biennaalihuussi kutsuu koeistahtamaan.
Vaativia arkkitehtejä on turha yrittää houkutella ihan millä tahansa. Paviljongin keskellä ylväästi nouseva huussirakennelma on koottu clt-puulevyjen ylijäämäpaloista (suomalaiseen huussiperinteeseenhän kuuluu se, että huussi rakennetaan jämärakennusmateriaaleista). Istuin on muotoiltu duratista, suomalaisesta komposiittimateriaalista, joka koostuu osaksi kierrätysmuovista.
Pieni pettymys toki on, ettei huussi ole koekäytössä, vaan pelkästään ihailtavana, osittain hankalan lupabyrokratian vuoksi.
On toki myös hyvä, että kynnys siihen tutustumiseen on matala, sillä huussikonsepti on monissa maissa aivan vieras. Työryhmään kuuluva italialaisarkkitehti ei ollut ikinä kuullutkaan huussista, Renell selittää. Monissa kulttuureissa vain kaivetaan kuoppa maahan.
Tulevaisuudessa biennaalihuussikin päässee käyttöön, sillä se siirretään näyttelyn jälkeen naapurisaarelle paikallisen asukasyhdistyksen haltuun.
Kansainvälisiä vieraita neuvotaan huussin oikeaoppisessa käytössä.
”Arkkitehtuuria nykyään esitellään aivan liikaa muoti-ilmiönä tai estetiikkana estetiikan vuoksi, ja kauneuden vuoksi tehdään aika kestämättömiäkin ratkaisuja”, Renell sanoo. ”Se ei ole minun juttuni. Näen, että arkkitehtuuria voi käyttää myös näin, saamaan ihmiset mukaan muutokseen.”
Voisiko tulevaisuuden kuivakäymälä olla niin kuin kasvissyönti, pitkään marginaalia ja nyt arkipäivää? Tai sähköautoilu, josta viimeistään Tesla teki muotia?
Huussi – Imagining the future history of sanitation Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa on avoinna yleisölle 20.5.–26.11.