Tuore jännärisarja A Town Called Malice on muodollisesti pätevä maisemia ja musiikkivalintoja myöten. Se tuntuu löytäneen inspiraationsa komeimmista lomapostikorteista, katu-uskottavimmista muotikatalogeista ja suosituimmista popkipaleista. Sarjan elementit ovat eräänlaisia ikivihreitä, mutta varsinaiset oivallukset puuttuvat.
Se ei tarkoita, että A Town Called Malice olisi huono. Se ei ole.
1980-luvulle sijoittuva sarja alkaa tanssilattialta, jolla pyörii Lordin perheen nuorin vesa Gene (Jack Rowan). Baarin takana työskentelevä Cindy (Tahirah Sharif) aloittaa flirtin, ja kuusi viikkoa myöhemmin Gene esittelee tämän morsiamena isälleen (Jason Flemyng) ja äidilleen (Martha Plimpton), entisille Lontoon alamaailman kuninkaallisille.
Rakkaus vetää sisälle tarinaan, mutta kuljettajan paikalla istuvat väkivalta ja kosto. Ensimmäisessä jaksossa Lordin perhe hakeutuu romuttamolle välienselvittelyyn toisen roistojengin kanssa. Sen jälkeen Gene ja Cindy joutuvat pakenemaan poliiseja Espanjan Costa del Soliin.
Kahdeksanosainen brittisarja sijoittuu aurinkorannikolle. Nuoripari asettuu Tony-sedän (Dougray Scott) lukaaliin ja ajautuu pian hämäräpuuhiin. Gene, joka on yrittänyt irti perheen bisneksistä, havittelee nyt omaa imperiumiaan Cindyn kanssa.
Ei tosin kestä kauaa kun koko Lordin perhe seuraa kaksikkoa Espanjaan.
Perhejännitteet tuovat jännärikehikkoon saippuasarjoja lähentelevää mehukkuutta. Cindy taas tuo kokonaisuuteen omat hämärät motiivinsa, jotka alkavat kunnolla paljastua vasta sarjan puolivälissä.
Ensimmäisenä Espanjaan hakeutuvat Cindy (Tahirah Sharif) ja Gene (Jack Rowan, oik.). Onneksi Tony-setä (Dougray Scott) asuu Costa del Solilla.
A Town Called Malice kaivaa rusinat erinäisistä pullista: gangsterielokuvista jännitys ja äkillinen väkivalta, perhedraamoista vaikeat suhteet, kasarileffoista nostalgia ja musiikkiraita. Välillä rusinoiden ympärille kaipaisi jo sitä pullaa, jota pureskella ja joka kokoaisi rusinat tiiviimmin yhteen.
Musiikissa hittiasetelma on vedetty tappiin, ja biisit vievät Boney M:stä Blondieen ja The Jamiin. Toisinaan hahmot vielä lipsynkkaavat kappaleiden päälle, katse kamerassa.
Itsetietoinen huumori ja muotitietoinen poseeraus istuvat kehnosti tarinaan, joka käy yhä vakavammaksi ja ottaa itsensä yhä vakavammin, mitä pidemmälle se etenee.
Sarja on Nick Loven käsialaa. Hänet tunnetaan kovaotteisten miesten kuvauksista, kuten elokuvista The Football Factory (2004), Outlaw (2007) ja The Firm (2009) sekä tv-sarjasta Bulletproof (2018–2021).
Vaikka A Town Called Malicessa haiskahtaa Guy Ritchie ja brittiläisen lad-kulttuurin jälkihiki, se ei tyydy nostalgisoimaan machojen menoa. Pelkkä lihasvoima ei johda tuloksiin, ja Ellesse- ja Fila-verkkareihin pukeutuvien miesten rinnalla toimintaa johtavat myös naiset. Eivätkä heidän metodinsa ole sen hienovaraisempia.
Kokonaisuus on kieltämättä vetävää viihdettä, nojaahan se hitteihin. Toisin kuin hitit, sarja ei kuitenkaan jää vaivaamaan päätä, ei hyvässä eikä pahassa.
A Town Called Malice, Sky Showtime. (K16)