Tältä näyttää ja kuulostaa Aki Kaurismäen uusin elokuva

Kuolleet lehdet -elokuvan traileri on julkaistu. Elokuvassa kuullaan Maustetyttöjen musiikkia.

Elokuva kertoo kauppa-apulaisena työskentelevän (Alma Pöysti) ja hiekkapuhaltajan (Jussi Vatanen) rakkaustarinan.

Maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa saavan Kuolleet lehdet -elokuvan traileri on julkaistu. Elokuvan on ohjannut Aki Kaurismäki.

Cannesin festivaali alkaa 16. toukokuuta.

Kuolleet lehdet on Sodankylän elokuvajuhlien perustajiin lukeutuvan Kaurismäen ensimmäinen elokuva kuuteen vuoteen.

Elokuvan Suomen-ensi-ilta nähdään kesäkuussa Sodankylän elokuvajuhlilla.

Kuolleet lehdet on neljäs osa Kaurismäen työläistrilogiaan, jonka aiempia elokuvia ovat Varjoja paratiisissa (1986), Ariel (1988) ja Tulitikkutehtaan tyttö (1990).

Olavi Virran klassikkokappaleesta nimensä saanut elokuva kertoo kauppa-apulaisena työskentelevän (Alma Pöysti) ja hiekkapuhaltajan (Jussi Vatanen) rakkaustarinan lempeän tragikoomisella tyylillä.

Trailerin suomalainen versio:

Sodankylään saapuu myös tänä vuonna kolmannen albuminsa Maailman onnellisin kansa julkaissut Maustetytöt-yhtye, jonka musiikkia kuullaan Kuolleissa lehdissä.

Festivaalin isossa teltassa kuullaan elokuvakonsertti, jossa esitetään Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö, kerrotaan Sodankylän elokuvajuhlien tiedotteessa.

Konsertissa elokuva saa Maustetyttöjen musiikista tuoreen ääniraidan.

Laajempaan teatterilevitykseen Kuolleet lehdet tulee syksyllä 2023.

Trailerin kansainvälinen versio:

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat